Mikä motivoi sisällön tuottamiseen?

Sosiaalisen median tärkein ominaisuus on se, että käyttäjät tuottavat sisältöä. Tässä on suuri ero perinteiseen mediaan, jossa ammattilaiset tuottavat sisältöä. Sosiaalisessa mediassa periaatteessa kuka tahansa voi tuottaa sisältöä, blogikirjoituksia, keskustelukommentteja, videoita, Facebook-päivityksiä, twiittejä jne.

Sisältöä eivät tietenkään tuota kaikki somen käyttäjät, mutta huomattava joukko kuitenkin. Tästä nousee kysymys, mikä motivoi sisällön tuottamiseen? Miksi ihmeessä me käyttäjät haluamme jakaa mielipiteitämme tai linkkejä, kertoa elämästämme blogeissa tai tehdä erilaisia videoita?

Näitä motiivi-kysymyksiä on pohdittu ja tutkittu paljon. Itse tutkin asiaa jokunen vuosi sitten, viimeisin julkaisu löytyy Participations-lehdestä.

Useimmissa tutkimuksissa luetellaan erilaisia sisällön tuottamisen motiiveja. Tavallisesti motiivit liittyvät identiteettiin, jakamiseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen, hyötyyn ja tarpeeseen sekä yhteiskunnallisiin asioihin.

Omien empiiristen tutkimusten perusteella olen päätynyt seuraaviin kolmentyyppisiin motiiveihin.

Verkkoideologian toteuttaminen ja itsensä kehittäminen: Verkko on uudenlainen toiminnan areena ja ihmiset haluavat olla mukana sen kehityksestä ja myös kehittämässä verkon toimintamuotoja. Samalla ihmiset haluavat itse oppia uutta.

Identiteetin tuottaminen ja Itsensä ilmaiseminen: Verkossa ihmiset haluavat toimia itsenäisesti ja vapaasti omana itsenään. Tällöin he voivat kertoa itsestään ja elämästään. Nuoret olivat erityisen halukkaita kertomaan itsestään.

Sosiaalisuus ja sisältöjen jakaminen: Ihmiset haluavat olla toistensa kanssa tekemisissä ja vaihtaa kuulumisia, mielipiteitä, kokemuksia sekä sisältöjä.

Sisällön tuottamisen motiivit kuvataan usein varsin positiivisina, mikä ei käy yksiin arkisten havaintojen kanssa verkkomaailmasta, jossa on paljon negatiivista ja aggressiivista viestintää. Tietysti esimerkiksi itsensä ilmaiseminen voi saada sekä positiivisia että negatiivisia muotoja. Silti väittäisin, että motiivit kuvataan usein liian positiivisessa sävyssä – ero nimettömien verkkokeskusteluiden revittelyyn on silmiinpistävä.

Sisällön tuottamisen motiiveissa on huomioitava erilaiset palvelut ja sisällöt. Joissain tutkimuksissa on nimittäin havaittu, että blogin kirjoittamista motivoi uuden luominen ja harrastuneisuus, kun taas Facebookin käyttöä yhteisöllisyyden kokemus ja Twitterin käyttöä taas informaation jakaminen ja saaminen. Jatkossa voisi olla tarpeen keskittyä tarkemmin yksittäisiin palveluihin.

Motiivien listaamisen vaarana on, että motiivit nähdään yksittäisinä sosiaaliseen median liittyvinä asioina. Toimintamme motiivit tulisi aina nähdä osana elämäntilanteita, sosiaalista ympäristöä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Kokonaiskuvan muodostamiseksi voisi todeta, että sisällön tuottamisen motiivit kiteytyvät olemassaolon eri tasoihin. Ensiksi ovat identiteettiin liittyvät motiivit. Tästä seuraava motiivien taso liittyy vuorovaikutukseen ja jakamiseen. Laajin taso on yhteiskunnalliset motiivit. Nämä tasot ovat yleisesti ottaen olemassaolomme kerrostumia, joten on luontevaa, että myös sisällön tuottamisen ja sosiaalisessa mediassa toimimisen motiivit muotoutuvat samalla tavalla.

Digitalisaatio – toiveiden tynnyri vai suuri mahdollisuus?

Kevään vaalitaistossa ja nyt hallitusneuvotteluissa on toistettu digitalisaatiota riittämiin. Digitalisaatiota pidetään toiveiden tynnyrinä, joka pelastaa Suomen talouden. Aina ei tosin tunnu olevan selvyyttä, mitä digitalisaatiolla itse asiassa tarkoitetaan. Nähdäkseni digitalisaatiolle on annettu kahdenlaisia merkityksiä.

Ensinnäkin digitalisaation toivotaan tuovan säästöjä. Julkisten palveluiden digitalisoiminen lisää tehokkuutta, Juha Sipillä on maininnut esimerkkinä verottajan, jonka sujuvat verkkopalvelut ovat tehostaneet toimintaa selvästi. Säästämismielessä digitalisaatio tarkoittaa siis verkkopalveluiden ja niiden takana olevien prosessien kehittämistä.

Monet julkisen puolen palvelut ovat tosin hankalasti digitalisoitavissa, ainakaan tehostamismielessä. Terveydenhuollon, vanhusten ja lasten hoidon ja vaikkapa koulutuksen tehostaminen digitalisoimalla on vaikeaa. Tämä ei tarkoita, etteikö digitaalisia verkkopalveluita voisi käyttää mainituissa palveluissa. Mutta tehostamista ne eivät välttämättä tuo. Verkko-opetuksessa tarvitaan edelleen opettajaa – toisinaan jopa enemmän kuin lähiopetuksessa.

Vaikka digitalisaatio voi lisätä tehokkuutta, ei se vielä riitä uutta luovaan talouskasvuun. Toinen digitalisaation merkitys liittyykin talouskasvuun. Digitalisaatiosta odotetaan pelastajaa Suomen taloudelle, samaan tyyliin kuin Nokia teki 20 vuotta sitten. Pelialaa on pidetty Nokian manttelinperijänä. Toistaiseksi pelialan taloudellinen merkitys on kuitenkin ollut melko pieni. Rooli imagon tuottajana ja innoittajana on ollut suurempi.

Jotta digitalisaatio edistäisi talouskasvua, vaatisi se ainakin kolmea asiaa. Tutkimukseen ja kehittämiseen tulisi oikeasti panostaa. Näin tietysti puhutaan juhlapuheissa ja strategiapapereissa, mutta tiukka taloustilanne tarkoittaa käytännössä tutkimus- ja kehittämisrahojen vähentymistä. Huolestuttavaa on, että yritysten tutkimus- ja kehittämismenot ovat vähentyneet jo monta vuotta.

Yrityksissä pitäisi oikeasti ymmärtää digitalisaation luonne ja mahdollisuudet. Monissa yrityksissä koitetaan pysyä kehityksessä jotenkin mukana, mutta uutta digiajan liiketoimintaa ei luoda. Suomalaisyrityksissä on nähtävissä digitaalinen kuilu: toiset ovat kehityksen kärjessä, mutta monet ovat perässähiihtäjiä. Digitalisaatiosta sikiäviä yrityksiä on Suomessa melko vähän. Jotta digitalisaatiosta nousisi talouskasvua, tarvittaisiin diginatiiveja yrityksiä, joiden liiketoiminta kumpuaa digitaalisten palveluiden ja prosessien kehittämisestä.

Kolmas tekijä digitalisaation tuottamassa talouskasvussa on vaikein. Digitalisaatio ei itsessään tee mitään, ihmiset tekevät. Tämä edellyttää osaamista, intoa ja luovuutta. Osaaminen on Suomessa melko hyvällä mallilla. Mutta mistä syntyy into ja luovuus? Vaikka hallitusohjelma olisi kuinka strateginen, sen taikasanat eivät välttämättä kanavoidu työpaikoille innoksi ja luovuudeksi.

Into ja luovuus syntyvät hyvissä työpaikoissa, joissa innostunut johto on luomassa suuntaa, josta työntekijät innostuvat. Digitalisaatiossa on tärkeintä ihmiset, innostus ja luovuus, ei digitalisaatio sinänsä.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Etelä-Suomen Sanomien vierailija-palstalla.