Digitalisaatio – toiveiden tynnyri vai suuri mahdollisuus?

Kevään vaalitaistossa ja nyt hallitusneuvotteluissa on toistettu digitalisaatiota riittämiin. Digitalisaatiota pidetään toiveiden tynnyrinä, joka pelastaa Suomen talouden. Aina ei tosin tunnu olevan selvyyttä, mitä digitalisaatiolla itse asiassa tarkoitetaan. Nähdäkseni digitalisaatiolle on annettu kahdenlaisia merkityksiä.

Ensinnäkin digitalisaation toivotaan tuovan säästöjä. Julkisten palveluiden digitalisoiminen lisää tehokkuutta, Juha Sipillä on maininnut esimerkkinä verottajan, jonka sujuvat verkkopalvelut ovat tehostaneet toimintaa selvästi. Säästämismielessä digitalisaatio tarkoittaa siis verkkopalveluiden ja niiden takana olevien prosessien kehittämistä.

Monet julkisen puolen palvelut ovat tosin hankalasti digitalisoitavissa, ainakaan tehostamismielessä. Terveydenhuollon, vanhusten ja lasten hoidon ja vaikkapa koulutuksen tehostaminen digitalisoimalla on vaikeaa. Tämä ei tarkoita, etteikö digitaalisia verkkopalveluita voisi käyttää mainituissa palveluissa. Mutta tehostamista ne eivät välttämättä tuo. Verkko-opetuksessa tarvitaan edelleen opettajaa – toisinaan jopa enemmän kuin lähiopetuksessa.

Vaikka digitalisaatio voi lisätä tehokkuutta, ei se vielä riitä uutta luovaan talouskasvuun. Toinen digitalisaation merkitys liittyykin talouskasvuun. Digitalisaatiosta odotetaan pelastajaa Suomen taloudelle, samaan tyyliin kuin Nokia teki 20 vuotta sitten. Pelialaa on pidetty Nokian manttelinperijänä. Toistaiseksi pelialan taloudellinen merkitys on kuitenkin ollut melko pieni. Rooli imagon tuottajana ja innoittajana on ollut suurempi.

Jotta digitalisaatio edistäisi talouskasvua, vaatisi se ainakin kolmea asiaa. Tutkimukseen ja kehittämiseen tulisi oikeasti panostaa. Näin tietysti puhutaan juhlapuheissa ja strategiapapereissa, mutta tiukka taloustilanne tarkoittaa käytännössä tutkimus- ja kehittämisrahojen vähentymistä. Huolestuttavaa on, että yritysten tutkimus- ja kehittämismenot ovat vähentyneet jo monta vuotta.

Yrityksissä pitäisi oikeasti ymmärtää digitalisaation luonne ja mahdollisuudet. Monissa yrityksissä koitetaan pysyä kehityksessä jotenkin mukana, mutta uutta digiajan liiketoimintaa ei luoda. Suomalaisyrityksissä on nähtävissä digitaalinen kuilu: toiset ovat kehityksen kärjessä, mutta monet ovat perässähiihtäjiä. Digitalisaatiosta sikiäviä yrityksiä on Suomessa melko vähän. Jotta digitalisaatiosta nousisi talouskasvua, tarvittaisiin diginatiiveja yrityksiä, joiden liiketoiminta kumpuaa digitaalisten palveluiden ja prosessien kehittämisestä.

Kolmas tekijä digitalisaation tuottamassa talouskasvussa on vaikein. Digitalisaatio ei itsessään tee mitään, ihmiset tekevät. Tämä edellyttää osaamista, intoa ja luovuutta. Osaaminen on Suomessa melko hyvällä mallilla. Mutta mistä syntyy into ja luovuus? Vaikka hallitusohjelma olisi kuinka strateginen, sen taikasanat eivät välttämättä kanavoidu työpaikoille innoksi ja luovuudeksi.

Into ja luovuus syntyvät hyvissä työpaikoissa, joissa innostunut johto on luomassa suuntaa, josta työntekijät innostuvat. Digitalisaatiossa on tärkeintä ihmiset, innostus ja luovuus, ei digitalisaatio sinänsä.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Etelä-Suomen Sanomien vierailija-palstalla.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kesäkuu 2015

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s