Suljetaan some viikonloppuiltaisin

Netti on täynnä roskaviestejä ja vihapuhetta. Erityisen hankalaa aikaa on kuulemma viikonloppuillat, jolloin törkyviestejä tulee eniten. Syy lienee selvä, räyhäviina pistää sormet kirjoittamaan törkeyksiä.

Menneen viikon some-kohu liittyi bloggaajan Anttilan mainoksesta tekemään postaukseen. Tämä aiheutti käsittämättömän viharyöpyn. Tästä ryöpystä kertovaan postaukseen on liitetty muutama viesti liitteeksi, yhdestä käy ilmi lähetysaika: perjantaina kello 21.43.

Olisiko netti sitten siistimpi ilman viinanhuuruisia viestejä? Ehkä vähän, mutta tuskin törkeyksien kirjoittaminen loppuisi. Joillekin aggressiivinen kirjoittelu sinällään on pääasia, kohde vaihtelee.

Tämä on kirjoittelun kohteille joutuville lohdullistakin. Kyse ei välttämättä ole henkilökohtaisesta haukkumisesta, vaan pointti on haukkuminen ja törkeyksien lateleminen. Tälle löytyy aina jokin ”sopiva” kohde.

Kirjoittajien itsensä kannalta jatkuva aggressiivinen kirjoittelu on traaginenkin ilmiö. Jatkuva aggressio kumpuaa pahasta olosta, epävarmuudesta ja pelosta. Aggressiivinen käyttäytyminen puolestaan lisää aggressiivisia tunteita. Moni kirjoittaja elää aggression kehässä.

Organisaatioiden kannalta nettiraivo on tietysti hankalaa. Käytännön kannalta pitäisi palkata moderaattoreita päivystämään vihakirjoittelua, erityisesti viikonloppuiltaisin (kallista puuhaa). Asialla on myös kääntöpuolensa. Raivo herättää myös mielenkiinnon ja raju negatiivinen palaute tuo yleensä mukanaan myös positiivista huomiota.

Onko netti todellakin huomiotaloutta, jossa huomiosta taistellaan verisesti? Raivo- ja vihakohu tuo taatusti huomiota, josta voi seurata hyvääkin, kuten asiakkaiden mielenkiinnon herääminen. Organisaatioiden tuskin kuitenkaan kannattaa itse koittaa synnyttää nettiraivoa, riskit ovat liian suuret.

Nettiraivon hillitsemiseksi ei löydy yhtä keinoa. Someakaan ei voi sulkea. Käyttökelpoinen voi joidenkin ihmisten kohdalla olla perussuomalaisten Matti Putkosen omilleen jakama ohje: Kun pullon korkki aukeaa, Facebook on pantava kiinni tai on hommattava alkolukko.

 

 

Sosiaalisen median logiikka

Sosiaalinen media näyttää usein täydelliseltä sekamelskalta. Viestejä viuhuu, sisältöä tuotetaan, joskus huudetaan, joskus kiitetään, trollataan, some-hittejä tulee ja menee. Onko tässä sekamelskassa jokin logiikka? José van Dijck ja Thomas Poell artikkelissaan Understanding Social Media Logic esittävät neljä sosiaalista mediaa kuvaavaa periaatetta.

Ensimmäinen periaate on ohjelmoitavuus (programmability). Toimintaa sosiaalisessa mediassa ohjaavat koodit, algoritmit, käyttöliittymät ja alustat, usein huomaamatta tai itsestäänselvällä tavalla. Algoritmit ovat yritysten salaisuuksia, jolloin niiden toimintaa koitetaan arvailla, kuten vaikkapa Facebookin algoritmin aivoituksia.

Ohjelmoitavuudessa on myös inhimillinen ulottuvuus. Käyttäjät voivat joukkovoimalla vaikuttaa palveluiden toimintaan, koska palvelut reagoivat käyttäjiensä toimintatapoihin. Kun riittävän moni muuttaa toimintaansa, alustat reagoivat muutoksiin.

Toinen periaate on suosio (popularity), jonka näkymistä kaikki alustat edistävät. Päivitysten, videoiden ja muun sisällön jakaminen ja tykkääminen näkyvät selkeinä lukuina. Sisältöjen suosio lisää myös alustan arvoa, ainakin mainostajien ja sijoittajien silmissä. Suosiota hehkuttavat paitsi palveluiden tarjoajat, myös konsulttitoimistot, Suomessakin on Fb-sivujen top-lista. Kun kaikki tavoittelevat mitattavaa suosiota, on myös paljon esimerkkejä, joilla suosiota on manipuloitu tai liioiteltu.

Kolmas periaate on yhdistävuus (connectivity). Sosiaalisen median palveluiden perimmäinen tarkoitus on luoda yhteyksiä. Käyttäjät eivät aina luo yhteyksiä itse, joten alustat luovat niitä puolestamme tai ainakin ehdottavat yhteyksien luomista (”saatat tuntea”). Näistä yhteyksistä juontuu pitkälti nimitys sosiaalinen media. On kuitenkin oma kysymyksensä, kuinka sosiaalista sosiaalinen media on. Kyse on kohtalaisen yksilölähtöisesti sosiaalisuudesta tai yhteisöllisyydestä.

Neljäs periaate liittyy tietokantoihin ja siihen, että kaikki tieto tallentuu tietokantoihin. Tätä voisi kutsua datafikaatioksi (datafication). Kaikki sisältö – viestit, kuvat, videot, tekstit – ovat dataa. Tällöin myös kaikkea sisältöä ja toimintaa voidaan analysoida ja käyttää palveluiden toiminnassa. Esimerkiksi sosiaalisuudesta tulee data-pohjaista: sosiaaliset suhteet tallentuvat tietokantaan.

Näistä neljästä logiikasta varsinkin suosio ja yhdistävyys kuvaavat sosiaalisen median pintatasoa, eli sitä, jonka me käyttäjät näemme. Kaikissa toiminnoissa edistetään ja tehdään näkyväksi sisältöjen suosiota ja yhdistämistä. Tämä voi olla käyttäjille ristiriitaista. Toisaalta suosio ja yhteydet ovat mukavia ja kohottavat itsetuntoa. Toisaalta loputon suosion tavoittelu ja yhteyksien luominen voivat ahdistaa.

Poell ja van Dijck kysyvät artikkelissaan kiinnostavan kysymykset: miten käy kun some-logiikka kohtaa muita institutionaalisia logiikoita? Miten esimerkiksi hallinnon, politiikan, yritysten, kaupankäynnin logiikat suhtautuvat some-logiikkaan? Nämä perinteiset instituutiot eivät nimittäin voi olla välinpitämättömiä some-logiikasta, koska ne elävät sosiaalisen median täyttämässä mediatodellisuudessa.

Some-logiikan törmääminen perinteisiin institutionaalisiin logiikoihin lienee syynä, että monet organisaatiot – niin julkiset kuin yksityiset – kipuilevat somen kanssa.