Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2016

Terrorismia suorana lähetyksenä

Sosiaalinen media on tunnetusti nopea tiedonvälittäjä, mikä tulee erityisen hyvin esille onnettomuuksissa, katastrofeissa ja terrori-iskuissa.

Näin tapahtui myös Brysselin iskuissa. Hyvin pian iskujen jälkeen sosiaaliseen mediaan, varsinkin Twitteriin, tulvi tietoja, kuvia ja videoita iskuista. Näppituntumalta voisi sanoa, että minuutissa tuli useita kymmeniä viestejä, ehkäpä noin viesti/sekunti tahtia.

Myös muut kanavat olivat käytössä. Youtubeen ladattiin nopeasti ensimmäiset videot ja Periscopessa esitettiin suoraa kuvaa. Lentokoneiden reittejä kuvaava Flightradar24-palvelu näytti kuinka Brysseliin saapuvat lennot kääntyivät muille lentoasemille. Tapahtumiin pääsi hyvin lähelle myös suomalaisen kirjoituspöydän ääreltä. Verkot Brysselin lentoasemalla myös ylikuormittuivat, eivätkä kaikki viestit välittyneet.

Myös perinteinen uutismedia reagoi nopeasti: esimerkiksi Yle aloitti verkossa live-lähetyksen nopeasti ja Quardian avasi live-blogin tapahtumien seuraamiseen. Esimerkkejä on loputtomiin. Tärkeä huomio on, että uutismedian yksi keskeinen lähde oli Twitter. Sama lähde oli siis kenen tahansa saatavilla.

Twitter viestien virtaan ilmestyi myös erilaisia huhuja. Kouluampumisista raportoitiin, vaikka niitä ei onneksi tapahtunut. Tietoon ei voinut kaikilta osin luottaa. Kuvien ja videoiden luotettavuus on luonnollisesti paremmalla tolalla. Kuvat lentoasemalta ja metrotunnelista kertoivat autenttisesti tilanteesta. Tosin melko pian Twitteriin ladattiin valvontakamerakuvaa räjähdyksestä. Ihmettelin, miten kuvaa saatiin näin nopeasti. Hieman myöhemmin kävi ilmi, että video oli jostain vanhemmasta iskusta.

Samoja kuvia ja videoita jaettiin, uuden tiedon tai sisällön määrä laski aika nopeasti. Viesteissä oli nähtävissä elinkaari: ensin raportoitiin tapahtumasta, tämän jälkeen osoitettiin myötätuntoa ja myötätunnon osoittamisen kanssa rinnakkain osoitettiin syyllisiä. Tässä kohdin pääsivät ääneen maahanmuuton ja islamin vastustajat.

Terrori-iskut ovat, varsinkin länsimaissa, valtavia mediaspektaakkeleita. Isku Afrikassa ei kerää läheskään yhtä suurta mediahuomiota. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta terroristeilta. Mediaspektaakkeli syntyy, vaikka terroristit eivät itse millään tavalla viesti. Sosiaalinen media palvelee tässä mielessä hyvin terroristeja: iskun voima, tuho, uhrit ja kärsimys välittyvät elävästi, nopeasti ja sensuroimatta.

Entäpä jos terroristit ottaisivat sosiaalisen median tehokkaammin käyttöön? Välittäisivätkö he iskun suorana lähetyksenä? Jossain iskuissa myös terroristit ovat lähettäneet viestejä tai kuvaa. Näin tehtiin esimeriksi Nairobin ostoskeskusiskussa syyskuussa 2013. Tilanne kesti useamman päivän, jolloin terroristit ehtivät myös viestimään.

Elämme mediayhteiskunnassa, jossa  terrori-iskusta tulee mediaspektaakkeli. Silti herää kysymys, ketä runsas tiedon jakaminen palvelee? Ja voiko siitä olla haittaa? Brysselissä viranomaiset pyysivät jossain vaiheessa hillitsemään viestimistä, koska terroristit saattoivat sosiaalisesta mediasta saada tietoa poliisin liikkeistä.

Myös uhrien yksityisyys herättää kysymyksiä. Loukkaantuneista ja kuolleista oli kuvia Twitterissä, jonne ne myös jäävät ja lähtevät kiertoon erilaisille verkkosivuille. Pitäisikö loukkaantuneilla olla oikeus kieltää kuvien maailmanlaajuinen leviäminen? Entäpä kuolleiden omaisilla?

Vapaassa yhteiskunnassa tiedon välitystä ei pidä rajoittaa. Terrori-iskut saattavat kuitenkin olla tilanne, jossa runsaasta viestinnästä saattaa olla myös haittaa ja palvella terroristien tavoitteita. Vapaus pitää sisällään myös vastuun.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maaliskuu 2016, Uncategorized

Kasvattajia kaihertavia kysymyksiä

Kävin pitämässä koulun vanhempainillassa alustuksen otsikolla Nuoret mobiilin lumoissa. Esittelin nuorten netin ja varsinkin mobiilipalveluiden käyttöä. Esitin myös kysymyksiä, jotka oletettavasti kaihertavat kasvattajia nuorten älypuhelimien käytössä.

Mikä on liikaa?

Mobiililaitteiden eli käytännössä älypuhelimien ansiosta olemme netissä koko ajan. Tällöin voi miettiä, kasvaako riippuvuuden riski? Koska riski on ilmeinen, monet vanhemmat asettavat rajoja lasten ja nuorten netin käytölle. Usein mietitään sopivaa tuntirajaa. Kun netti on mukana koko ajan, on rajan asettaminen hankalaa. Lisäksi voi olla keinotekoista asettaa tietty aikaraja, kun aikaa ei oikein voi mitata.

Käytön määrä riippuu ratkaisevasti ikävaiheesta ja käytön luonteesta. Olennaista lienee suhde muuhun toimintaan eli sosiaalisiin suhteisiin, harrastuksiin, liikuntaan ja nukkumiseen. Usein ajatellaan, että netissä voi olla pidempään, jos tekee ”fiksuja asioista”. Mikä sitten on fiksua? Netin käytössä on pitkälti kyse sosiaalisista suhteista, mitä voitaneen pitää fiksuna asiana.

Miten valvoa?

Vanhemmat luonnollisesti haluavat valvoa lasten ja nuorten netin käyttöä. Sosiaalisen median kohdalla yleinen käytäntö lienee se, että lapsen tai nuoren pitää olla vanhemman kaveri some-palveluissa. Tämä voi olla perusteltuakin, mutta toisaalta nuoren itsenäistymistä pitäisi tukea. Nuorelle on annettava tilaa itsenäiseen toimintaan. En pidä kovin hyvänä vaatimusta, että nuoren pitää olla vanhemman kaveri somessa. Tottakai saa olla, jos nuori niin haluaa.

Joissain tilanteissa voi tulla houkutus lukea nuoren viestejä. Saako näin tehdä? Nettipoliisi Foppa Forss on kirjoittanut asiasta hyvän selostuksen. Pähkinänkuoressa asia on niin, että perustuslain mukaan meitä kaikkia – myös omia lapsiamme – suojelee viestintäsalaisuus. Toisten viestejä ei saa ilman lupaa lukea. Toisaalta holhoustoimilain mukaan viestejä voidaan lukea perustellusta syystä, mikäli huollettavan eli lapsen tai nuoren etu sitä vaatii. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi kiusaaminen.

Vanhempi ei siis saa lukea lapsen viestejä rutiininomaisesti, ikä ja tilanne on otettava huomioon. Mitä nuorempi, sitä perustellumpaa voi olla puuttua asiaan. Kaiken kaikkiaan parasta ja ennaltaehkäisevää valvontaa on keskustelu nuoren kanssa nettielämästä – ja miksei elämästä ylipäätään!

Mitä voi jakaa?

Sosiaalisen median perusajatus on jakaminen: kuvia, videoita, kommentteja ja mielipiteitä. Tämä herättää kysymyksen jakamisen rajoista ja yksityisyyden suojaamisesta. Ovatko yksityisyyden kriteerit muuttumassa? Eri sukupolvien käsityksissä näyttäisi olevan jonkun verran eroja. Tuore kysely kertoo, että nuoret ovat huolissaan siitä, osaavatko vanhemmat harkita sisältöjen jakamista. Ehkä nuoret ovat tässä suhteessa fiksumpia kuin oletamme.

Vanhempien onkin syytä olla tarkkana lasten kuvien laittamisessa nettiin kahdesta syystä. Ensinnäkin on mietittävä lapsen oikeuksia ja hänelle syntyvää digitaalista jalanjälkeä ja historiaa. Haluaako lapsi aikuistuttuaan, että hänen lapsuutensa on digitaalisesti tallennettu nettiin? Toinen syy on kuvien mahdollinen joutuminen vääriin käsiin. Tämä on varsin minimaalinen riski, mutta kuitenkin mahdollinen.

Olennaista jakamisessa on se, kenelle jaetaan? Kaveripiirin laajuuden ja luonteen merkitys korostuu. Täytyy muistaa, että digitaaliset sisällöt on helppo edelleen jakaa. Luotettavastakin kaveriporukasta saattaa sisällöt lähteä laajempaan kiertoon. Jos kyseessä arkaluontoinen tai henkilökohtainen asia, kannattaa jakamista miettiä kahteen kertaan.

Millaista kiusaaminen on?

Kiusaaminen netissä on häirintää, provosointia, juorujen levittämistä, tietojen vuotamista, huijaamista tai joukosta eristämistä. Usein, mutta ei aina, kyseessä on koulukiusaamisen jatke. Mobiilipalveluiden kohdalla ongelma on se, että kiusaaminen tapahtuu piilossa pienissä suljetuissa ryhmissä. Avoimeen nettiin verrattuna ulkopuolisen on lähes mahdotonta päästä kiinni kiusaamiseen.

Mobiilipalveluissa puhelinnumero on keskeinen henkilötieto, jonka avulla yhteydet luodaan. Tällöin pitää miettiä, mihin tai kenelle puhelinnumeron kertoo. Toisaalta jos ei anna kenellekään, ei uusia kavereitakaan saa. Kiusaamiseen ei ole oikein muuta mahdollisuutta päästä käsiksi kuin juttelu nuorten kanssa.

Onko ikärajoja?

Palveluilla on omia ikärajoja, Facebookilla 13 vuotta ja WhatsAppilla 16 vuotta. Nämä ovat kuitenkin palveluiden itse asettamia rajoja, eivätkä ne mitenkään rajoita palvelun käyttöä, eikä niitä kukaan valvo. Lisäksi voi miettiä rajojen järkevyyttä. Onko 15-vuotias liian nuori käyttämään WhatsAppia kavereidensa tai perheensä kanssa? Mielestäni ei ole.

Palveluiden omat ikärajat ovat pikemminkin keino osoittaa, että kyseinen palvelu on vastuullinen – tai haluaa näyttää vastuulliselta. Lisäksi esimerkiksi deittisovellus Tinderin 13 vuoden ikäraja osoittaa, ettei ikärajoja ole kovin harkitusti asetettu.

EU on asettamassa ikärajat vuodesta 2018 lähtien. Alle 16-vuotias voi käyttää some-palveluita vain huoltajan suostumuksella, tosin jäsenvaltio voi alentaa rajan 13-vuoteen. Kiinnostava nähdä, miten tämä käytännössä järjestetään. Ehkä palveluihin tulee kohta, jossa vakuutetaan, että nuorella on huoltajan lupa.

Sen sijaan vanhempien on hyvä muistaa, että peleissä on Pegi-järjestelmä, jonka ikärajat ovat sitovia, niitä siis pitää noudattaa! Ne eivät kerro pelien haastavuudesta tai sopivasta kohderyhmän iästä, vaan ovat todellakin lapsia suojelevia ikärajoja.

Vanhempainillan lopuksi kehotin positiiviseen ajatteluun. Vaikka verkossa ja mobiilipalveluissa tapahtuu ikäviäkin asioita, mitään mörköjä ne eivät ole – elämme tällaisessa media-ajassa, halusimme tai emme. Lasten ja nuorten median käytöstä pitää olla kiinnostunut ja keskustella siitä. Pitää myös osata luottaa. Jos nuoriin luotetaan, he pääosin toimivat luottamuksen arvoisesti.

Älypuhelimen käytöllä uhkailu ja rajoittaminen voivat kääntyä itseään vastaan. Käyttö voi vain lisääntyä ja tapahtua piilossa ja salassa. Tärkeää on sopia pelisäännöistä, ja nimenomaan sopia, mikä ei tarkoita sääntöjen sanelemista.

Ja aina kannattaa pitää mielessä, mitä hyvää netti tuo: yhteydenpitoa, kavereita, uusia asioita, tietoa, viihtymistä. Monen kohdalla netti voi vähentää yksinäisyyttä.

Lopuksi esitin hankalan kysymyksen: Millaisia esimerkkejä itse olemme? On meidän aikuisten ruutuaika liiallinen, teemmekö vain hyödyllisiä asioita tai ymmärrämmekö esimerkiksi sitä, miten kuvia voi jakaa?

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maaliskuu 2016, Uncategorized