Journalismi: tiedon välitystä vai kritiikkiä?

Journalistin ohjeissa todetaan, että ”journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”. Tätä ohjetta on koeteltu viime aikoina uudella tavalla. Poliitikoilta ja muitakin julkisuuden henkilöiltä on kuultu monenlaisia möläytyksiä. Journalistille tilanne on hankala: välitetäänkö viesti sellaisenaan, oikaistaanko väärät tiedot ja haastetaanko moraalisesti arveluttavat kannanotot tai teot?

Möläytykset kuitataan esittäjien, Suomessa varsinkin Perussuomalaisten, taholta huumoriksi tai sarkasmiksi. Kun kyse on hallituspuolueesta, niin pelkkänä huumorina möläytyksiä uutismedia ei voi ottaa.

Ongelma ei ole yksin Suomessa. Populistiset poliitikot ja puolueet suoltavat tekstiä ja puhetta, jossa aikaisempaa räikeämmin koetellaan totuuden rajoja. Britannian ero EU:sta kannattaneet lupailivat monia asioita kampanjoinnissa ja jälkeenpäin on käynyt ilmi, että lupaukset olivat katteettomia.

Donald Trump on Yhdysvalloissa ollut hankala pala journalisteille. Kun Trump väitti Obaman perustaneen ISIS-terrorijärjestön, journalistien asema oli tukala. Faktapohjaisen tiedonvälityksen kannalta on tietysti oikein sanoa, että Trump sanoi näin. Mutta samaan aikaan selkeä fakta myös on, ettei Obama perustanut ISIStä.

Mitä tällaisessa tilanteessa on totuudenmukainen tiedonvälitys? Pulmallista on se, että Trumpin väitteen kaltaiset virheelliset väitteet voivat hyvinkin jäädä elämään.

Valheita tai puolitotuuksia latelevat poliitikot pääsevät toisinaan melko vähällä. Trump jatkaa kampanjaa sujuvasti. Kesällä 2015 Olli Immosen Facebook-päivityksestä alkaneessa kohussa Timo Soini lupasi, että Immonen harjataan kunnolla. Mitään harjausta ei tullut ja asia vaiettiin unohduksiin. Immonen erosi muodollisesti eduskuntaryhmästä hetkeksi.

Viimeisin esimerkki on perussuomalaisten Juho Eerola, joka valittiin hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi. Samaan aikaan esille nousi musiikkivideo, jossa Eerola esiintyi poliitikolle sopimattomalla tavalla. Lisäksi Eerola on ohjeistanut, kuinka äärioikeiston kannattaisi soluttautua yleisötilaisuuksiin.

Eerolan musiikkivideo kuitattiin pienellä puhuttelulla, ainoa seuraus on ollut se, että muut puolueet eivät päästäneet häntä Pohjoismaiden neuvoston kärkipaikalle. Muuten kritiikki Eerolaa kohtaan on ollut vähäistä, niin muiden poliitikkojen ja median osalta. Eerolan oma puolue ei puutu asiaan. Hallituskumppanitkaan eivät puutu, jottei hallitustyöhön tule säröjä.

Kun Eerolan kohtelua vertaa Ilkka Kanervaan, joka erosi ministerin tehtävistään muutamien tuhmien tekstiviestien vuoksi, ei voi kuin hämmästellä poliitikolle sopivan käyttäytymisen normien muutosta. Ajatusleikkinä voisi spekuloida, millainen olisi kohu, jos musiikkivideolla olisi esiintynyt naispoliitikko vähissä vaatteissa huumeita nenään vetäen?

Kun muut poliitikot ovat hiljaa, median tehtävä on puuttua ja niin se tekeekin. Usein paras terä kuitenkin puuttuu. Media ottaa tiedon välittäjän roolin, kun pitäisi myös haastaa ja kritisoida. Pelikenttä on muuttunut. Puhutaan faktojen jälkeisestä politiikasta. Poliitikon ei olekaan enää välttämätöntä esittää faktoja, eikä valehtelusta koidu haittaa.

Tässä faktojen jälkeisessä ajassa media voisi entistä enemmän haastaa: Mikä on poliitikolle sopivaa? Pitääkö valheita kertovan poliitikon puheita toistaa? Miten suhtautua sopivuuden rajoja toistuvasti rikkoviin poliitikkoihin?

Median tosin voi olla hankala haastaa, kun poliitikot välttelevät mediaa, esimerkiksi Juha Sipilää on vaikea saada haastateltavaksi. Toisaalta, kun pääministeri uhkailee rahahanojen sulkemisella, ei kukaan järkevä journalisti jatka kriittisten kysymysten esittämistä.

 

Vloggaaminen ja tubettaminen ilmiöinä

Videobloggaus kiinnostaa, kävin puhumassa aiheesta mediakasvatuskoulutuksessa ja mediakin on kiinnostunut aiheesta. Tässä muutama näkökohta vloggaukseen.

Käsitteitä on hyvä selventää. Vloggaus eli videobloggaus on toiminnan perusmuoto: bloggaamista videon muodossa. Tubettaminen on videobloggausta, joka tapahtuu Youtubessa. Ja tubettaja on Youtubessa oleva videobloggaaja. Ja suurin osa vlogeista on Youtubessa, kun se tarjoaa toimivan alustan ja yleisökin on hyvin Youtubessa.

Vloggaajilla on seuraajia melkoisen paljon. Seuraajamäärät hieman vaihtelevat eri listausten mukaisesti. Vlogit– tai tubettajat -listausten mukaan Suomen suosituin vloggaaja on Saara, jolla on noin 750 000 seuraajaa. Listalla noin 20. sijalla olevallakin on yli 100 000 seuraajaa.

Vloggaajien suosiosta kertoo myös se, että kyselyn mukaan nuorten eniten mediassa seuraamia idoleita ovat vloggaajat. Kolme seuratuinta ovat vloggaajia, joiden jälkeen neljäntenä on Cheek. Kymmenen seuratuimman joukossa on kuusi vloggaajaa.

Vloggaajat tai tubettajat ovat siis tämän päivän nuorisojulkkiksia tai -idoleita. Mistä tässä kyse ja mistä ilmiö kertoo?

Tietysti pohjalla on teknologian mahdollistama uusi ilmiö. Verkko on avannut väylän kenelle tahansa mediasisältöjen jakeluun. Myös yleisöllä on mahdollisuus ennennäkemätön valinnan mahdollisuus. Manuel Castellsin esittämä henkilökohtainen joukkoviestintä (self mass-communication) kuvaa hyvin ilmiötä.

Vloggausta voisi kutsua tavisten tosi-tv:ksi.  Suosion ja yleisömäärän noustessa tosin paineet tasalaatuiseen sisällön tuottamiseen kasvavat. Homma ammattimaistuu nopeasti. Tämä näkyy myös tuotoksissa. Videot eivät ole amatöörimaisesti hutaistu, vaan niiden sisältöä ja muotoa on huolellisesti tehtyä – useimmiten.

Mitä hyvää ja huonoa vloggaus on tuonut tulleessaan? Hyvää on uudet taidot, joista nuorille on varmasti hyötyä tai ainakin iloa myöhemmin elämässä. Vlogi voi myös olla väylä puhua elämästä, ajatuksista, tunteista. Tärkeää se voi olla varsinkin vlogeja seuraaville nuorille, jotka voivat jakaa ajatuksia ja tunteita vloggaajan kanssa. Olennaista koko ilmiössä on tietysti viihtyminen, niin tekijöiden kuin yleisön.

Huolenaiheet vloggaamisilmiössä liittyvät suosion tavoitteluun, minän brändäämiseen ja ulkonäkökeskeisyyteen. Liiallinen itse brändääminen ja esille tuominen voi olla nuorille haitallista, varsinkin jos suosio jossain vaiheessa romahtaa.

Miksi vlogit ovat suosittuja? Kyse on tietysti muoti-ilmiöstä, mutta pelkkä muotioikku vlogit tuskin on. Olennaista lienee yleisön ja vloggaajan välinen vertaissuhde. Vlogien seuraajien on helppo samastua vloggaajaan. Perinteiset idolit ovat kaukaisia ja ulottumattomissa. Kiinnostavat sisällöt ovat tietysti olennaisen tärkeitä.

Suosion syiden etsimisessä on tärkeää hahmottaa erityyppiset Vlogit. Mitään selkeää lajityyppiluetteloa ei ole, mutta helposti on eroteltavissa omasta elämästä kertovat (my day), peleihin, muotiin ja kauneuteen sekä huumoriin liittyvät vlogit. Tyyppejä on paljon muitakin. Vlogin lajityyppi vaikutta osaltaan sen seuraamiseen: my day -vlogissa katsojat haluavat samastua vloggaajaan ja katsoa hänen kuulumisiaan, pelivlogissa keskiössä ovat pelit ja pelaaminen.

Mikä sitten saa nuoret tekemään vlogeja? Tietysti kuuluisuus kiehtoo tai mahdollisuus tulla kuuluisaksi. Vaikka suosituimmat vlogit ovat todella suosittuja, täytyy muistaa, etteivät suinkaan kaikki ole suosittuja. Keskeistä vlogien tuottamisessa on identiteettiin liittyvät motiivit (itseilmaisu, luovuus, maine, itsensä kehittäminen), jakaminen sekä sosiaalinen vuorovaikutus ja yhteisöllisyys. Lisäksi vloggaaminen lienee hauskaa hommaa. Sisällön tuottamisen motiiveista olen tehnyt erillisen postauksen.

Elättääkö tubettaminen? Kyllä joitakin, tulotasosta tosin ei ole tarkkaa tietoa. Keskeinen tapa ansaita on sponsoritulot, jossa käytännöt ovat vaihtelevia. Yleisön kannalta tässä on haasteena mainonnan ja markkinoinnin uudet muodot. Toisinaan voi olla vaikea hahmottaa, milloin on kyse markkinoinnista ja milloin ei. Tubettajat ja varsinkin heidän suuret seuraajamääränsä kiinnostavat mainostajia.

Tubettaminen saattaa myös avata uusia työmahdollisuuksia. Tunnetuin esimerkiksi Suomessa on Sara Forsberg, jonka kielivideo avasi hänelle työmahdollisuuksia Yhdysvalloissa. Videota on katsottu huimat 17,5 miljoonaa kertaa. Toinen esimerkki on Mentaalisavuke, joka on siirtynyt ohjelman tekijäksi Ylen Kioskiin.

Lopuksi pohdin, mitä tubetus kertoo mediamaailman muutoksesta? Olennaista on itse tekeminen, sisällön tuottajien ja yleisön sirpaloituminen. On syntynyt kokonaan uudenlainen julkisuus, joka vanhemmalle sukupolvelle on kokonaan vieras. On tosin huomattava, että myös nuorten maailma on jakautunut. Tavalliset nuoret ovat vetäytyneet mobiilipalveluiden (Whatsapp, Snapchat) suljettuihin ryhmiin, vloggaajat ja tubettajat ovat tämän päivän julkkiksia.

Onko siis syntynyt uusi digisukupolvi? Kyllä ja ei. Käyttötavoissa ja välineissä on suuri ero. Vlogit, tubetus ja Snapchat ovat nuorten omaa maailmaa. Mutta arvostuksessa ja luottamuksessa ero ei ole yhtä suuri, nuoret luottavat perinteiseen uutismediaan ja arvostavat sitä. Tästä herää kysymys, mitä itse asiassa tarkoittaa luottamus eri medioita kohtaan? Ja mikä on mediaa ja mikä ei? Tubetus luonnollisesti on mediaa, mutta mobiilipalvelut eivät ole mediaa sen perinteisessä merkityksessä.

Kaukaa katsottuna muutos ei ole dramaattinen. Nuoret seuraavat median välityksellä idoleitaan ja idolit koittavat viihdyttää fanejaan. Mutta lähempää katsottuna muutos on suuri: idolit, välineet, mediat, lajityypit, media- ja tuotantoyhtiöiden rooli sekä mainonta ovat muuttuneet. Keski-ikäisen bloggaajan on vaikea pysyä perässä!