”Kun Suomi putos puusta” – tarina Suomen romahduksesta

Tarinoiden ja kertomusten voima on suuri. Niillä annamme asioille merkityksen, luomme kuvan historiasta, nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Tarinoilla oikeutamme toimintaa. Tarinat tuottavat todellisuutta.

Uutisissa, lehtijutuissa ja seminaareissa on vuosi toisensa jälkeen todisteltu, kuinka Suomella on synkkä tulevaisuus. ”Ilonpilaajia” ovat olleet ne, jotka eivät ole uskoneet synkkiä ennusteista. Joskus on talous kuralla, joskus suomalainen koulu on luhistumisen partaalla, joskus taas henkinen tila huolestuttaa ja milloin mikäkin. Viime aikojen murheenkryyni on ollut yliopistolaitos, joka on putoamassa maailman menosta, vaikka valtiovalta on sitä jo monta vuotta yrittänyt trimmata.

Kriisitietoisuuden puutteesta suomalaisia on moitittu parin viime vuoden aikana. Optimismi johtuu siitä, ettei ymmärretä kuinka huonosti asiat ovat.

Sama kertomus näyttää jatkuvan oikeastaan siitä riippumatta, miten taloudessa menee. Tätä tarinaa olen nimittäin kuunnellut koko työelämäni, vuodesta 1995. Silloin lama todella koetteli kovintakin optimistia.

Nokian supervuosinakin monet jaksoivat muistuttaa, että hyvästä tilanteesta ei pidä liikaa innostua, kun kohta menee huonosti.

Yleensä tätä tarinaa kertoo talouseliitti ja sen ympärillä oleva joukko. Esimerkiksi opetusalan seminaareissa joku opetusalan ulkopuolinen on käynyt kertomassa, kuinka suomalainen koulu laahaa perässä ja on aivan hilkulla pudota maailman menosta. Sinänsä ihmeellistä, että vuodesta toiseen ulkomailta tullaan suomalaisesta koulusta ottamaan oppia.

Ulkopuoliset eivät muuten aina ymmärrä, kuinka huonosti asiat ovat: OECD ei pidä Suomen taloutta ollenkaan niin huonona, Suomi pärjää edelleen Pisa-arvioinneissa ja ylipäätään kaikissa kansainvälisissä vertailuissa Suomi on maailman kärkeä.

Mutta huolissaan on syytä olla, voidaan pudota puusta kovin äkkiä!

Synkistelijät saattavat toisinaan olla oikeassakin. Olennaista on tarina. Miksi Suomessa halutaan kertoa tarinaa odottavasti romahduksesta? Onko se huonoa itsetuntoa? Onko se pessimismiä? Realismia?

Miksi tällainen tarina elää saaden erilaisia muotoja? Talous on tässä tarinassa ollut miltei aina mukana. Vanhoista uutisista käy ilmi, että samat virret on laulettu jo vuosikymmeniä. Talouseliitti on huolissaan Suomesta: pitää leikata, kiristää ja juustohöylätä.

Viime aikoina samaan tarinaan on uutena juonteena tullut ulkomaalaiset, jotka uhkaavat tuhota eheän ja puhtaan suomalaisen kulttuurin. Islamilainen kulttuuri salakavalasti valtaa ja ryövää valtakulttuurin aseman.

Jännittävällä tavalla samaa tarinaa kertovat nyt sekä talouseliitti että maahanmuuton vastustajat, jotka usein ovat sosioekonomisesti talouseliitin vastakohta.

Olisiko hyvä vaihtaa tarinaa? Entäpä jos Suomella meneekin ihan hyvin ja kun asioita tehdään vielä paremmin, niin sitten menee entistä paremmin. Liian positiivista? Onko mukavampaa olla tuomipäivän ennustaja? Pessimisti ei pety.

 

 

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lokakuu 2016

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s