Miten toimia joulupukkina? – Youtube oppimisen paikkana

 

Youtube mielletään painokkaasti viihdepalveluksi. Totta on, että katsotuimmat videot ovat musiikkivideoita, katsotuimpana Gangnam Style.

Viihdekäytön rinnalla Youtube on huomattava oppimisen paikka. Ajatus ei tietenkään ole uusi. Asiaa on tutkittu ja kehitelty paljon. Silti esimerkiksi Suomessa Youtube on monilta osin hyödyntämätön resurssi kouluopetuksessa. En tarkoita, että asiat opittaisiin katsomalla videoita, mutta ne voivat tarjota oppimisen resurssin. Hyvä sisältö ei vielä tuota oppimista, tietysti pitää olla oppijan omaa prosessointia.

Kiinnittän nyt huomiota virallisen eli kouluoppimisen ulkopuoliseen maailmaan. Youtube on huomattava epämuodollisen eli informaalin oppimisen paikka. Tätä ilmiötä tunnetaan huonosti, sen laatu ja määrä on monilta osin hämärän peitossa.

Kiinnostava havainto tosin on, että suomalaisten videokanavien ranking-listan kärjessä on opetuskanava Toddler World TV.

Kyse on pienille lapsille suunnatusta sisällöstä. Entäpä aikuiset?

Aikuisten oppiminen ajatellaan tapahtuvan kuuntelemalla ja katselemalla, Youtubessa onkin mahtava määrä luentoja, kuten tämä Esko Valtaojan luento.

Mutta Youtube on tärkeä myös taitojen oppimisessa. Pari esimerkkiä. Jos haluat opiskella rumpujen soittoa, hyviä opetusvideoita löytyy kasoittain. Yksi perusharjoitus on ns. paradiddle, joista löytyy lukuisia selkeitä opetusvideoita, nuoteilla  tai ilman.

Vastaavia esimerkkejä taitojen oppimisesta on loputtomiin, korjaatpa sitten autoa, teet lettejä, skeittaat tai opettelet jonkun tietokoneohjelman käyttöä.

Mahdollisuudet uuden asian oppimiseen ovat Youtuben ansiosta ennennäkemättömät. Mutta epäselvää on, kuinka paljon ja mitä ihmiset oppivat Youtubesta. Siinäpä tutkimukselle haaste. Tämä epämuodollinen oppiminen nousee henkilön tai ryhmien omista intresseistä. Kukaan tai mikään ei säätele oppimisen sisältöjä, tapoja ja ajankohtaa. Youtubesta voidaankin oppia hyvien asioiden lisäksi huonoja juttuja, kuten pomminrakentamista.

Verkko-oppimisessa on puhuttu tarvepohjaisesta oppimisesta eli learning on demand. Youtuben mallia voisi kutsua teaching on demand: saamme opettajan luoksemme milloin itse haluamme ja mistä aiheesta haluamme.

Entä miten toimia joulupukkina? Katso tästä!

Rakenteellista itsesensuuria

Yle-Sipilä-Jääskeläinen -kohussa keskeinen pointti on se, vähensikö Yle uutisointia Sipilän toiveesta vai laittoiko Yle sordiinoa päälle oma-aloitteisesti – eli harrastiko Yle itsesensuuria. Kiinnittäisin huomiota itsesensuuriin ja siihen, miten järjestelmä tai rakenne tuottaa sitä. Nimitän tätä rakenteelliseksi itsesensuuriksi.

Ylen kohdalla rakenne on sellainen, että Ylen suurista linjoista, varsinkin rahoituksesta, päättävät poliitikot. Ja samalla Ylen pitäisi toimia poliitikoita kohtaan vallan vahtikoirana.

Yle on ollut kovien paineiden alla. Erilaiset, lähinnä poliitikoista, koostuvat työryhmät vuosi toisensa jälkeen pohtivat Ylen tehtäviä, asemaa ja rahoitusta. Viimeisin näistä oli ns. Satosen työryhmä.

Kaupallinen media on osaltaan kritisoinut Yleä väittäen, että Yle vääristää markkinoita tarjoamalla ilmaisia sisältöjä, varsinkin verkossa. Paineita tulee myös muualta: ulkomaalaisvastaiset syyttävät Yleä liian liberaaliksi ja monikulttuurisuutta puolustavaksi. Tämäkin kritiikki on taatusti luonut paineita, sillä yksi kuuluvin ulkomaalaisvastustaja Olli Immonen (ps.) istuu Ylen hallintoneuvostossa.

Nämä eri suunnilta tulevat paineet taatusti näkyvät Ylen toiminnassa. Uutismedian pitäisi toimia itsenäisesti, mutta Ylen sidonnaisuudet, varsinkin rahoituksessa, helposti johtavat itsesensuuriin.

Tämä ristiriitainen tilanne kiteytyi viime viikolla ainakin kahdessa haastattelussa, kun Susanne Päivärinta ja Ruben Stiller hiillostivat omaa esimiestään Atte Jääskeläistä. Syntyi omituinen näytelmä, jossa kaikki roolit olivat yleläisillä. Olisi voinut kuvitella, että myös muut uutismediat olisivat mukana näytelmässä.

Näiden näytelmien taustalla oli varmasti tulehtuneet henkilösuhteet ja työyhteisöongelmat. On tärkeää nähdä, että edellä kuvattu Ylen asema erilaisissa ristipaineissa tuottaa haastatteluissa esille tulleita jännitteitä ja ratkaisuja. Ne eivät aina ole onnistuneita ja muistuttavat itsesensuuria.

Rakenteellinen itsesensuuri ei tietenkään ole vain Ylen ongelma, vaan se koskee myös kaupallista mediaa. Sensuurin kohde on toinen. Kaupallisen median ei tarvitse välittää niin paljoa päätöksentekijöistä, mutta liike-elämästä ja varsinkin mainostuloista pitää olla huolissaan. Tämä näkyy varsinkin paikallistasolla: paikallislehti ei viitsi tehdä kriittistä juttua suuresta ilmoittajasta ja toisaalta marketin avaamisesta tai ravintolan remontista tehdään puffaamista muistuttavia uutisjuttuja.

Rakenteellisten tekijöiden huomioiminen ei tarkoita henkilöiden häivyttämistä kuvasta. Päätoimittajalla on iso rooli ja vastuu ja hänen toimintaansa pitää kaikissa medioissa arvioita kriittisesti. Henkilötason kritiikin lisäksi on nähtävä rakenteet, jotka tuottavat itsesensuuria. Olisipa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajana kuka tahansa, vastaavia tapauksia olisi joka tapauksessa, sen verran paljon poliitikot hiillostavat Yleä ja toki muitakin medioita.

Itsesensuuria pidetään Suomessa yhtenä vakavampina sananvapauden uhkana, näin väittää mm. toimittaja Jari Hanska. Myös Ilkka Nousiainen Toimittajat ilman rajoja -järjestöstä pitää itsesensuuria Suomen kannalta vakavana uhkana.

Yle-Sipilä-Jääskeläinen -kohussa on liikaa keskitytty Jääskeläisen toimintaan, kun suuri ongelma on siinä, miten vallankäyttäjät pyrkivät vaikuttamaan mediaan ja kuinka tämä johtaa itsesensuuriin ja miten rakenteet, varsinkin rahoitus, tuottavat itsesensuuria.