Rakenteellista itsesensuuria

Yle-Sipilä-Jääskeläinen -kohussa keskeinen pointti on se, vähensikö Yle uutisointia Sipilän toiveesta vai laittoiko Yle sordiinoa päälle oma-aloitteisesti – eli harrastiko Yle itsesensuuria. Kiinnittäisin huomiota itsesensuuriin ja siihen, miten järjestelmä tai rakenne tuottaa sitä. Nimitän tätä rakenteelliseksi itsesensuuriksi.

Ylen kohdalla rakenne on sellainen, että Ylen suurista linjoista, varsinkin rahoituksesta, päättävät poliitikot. Ja samalla Ylen pitäisi toimia poliitikoita kohtaan vallan vahtikoirana.

Yle on ollut kovien paineiden alla. Erilaiset, lähinnä poliitikoista, koostuvat työryhmät vuosi toisensa jälkeen pohtivat Ylen tehtäviä, asemaa ja rahoitusta. Viimeisin näistä oli ns. Satosen työryhmä.

Kaupallinen media on osaltaan kritisoinut Yleä väittäen, että Yle vääristää markkinoita tarjoamalla ilmaisia sisältöjä, varsinkin verkossa. Paineita tulee myös muualta: ulkomaalaisvastaiset syyttävät Yleä liian liberaaliksi ja monikulttuurisuutta puolustavaksi. Tämäkin kritiikki on taatusti luonut paineita, sillä yksi kuuluvin ulkomaalaisvastustaja Olli Immonen (ps.) istuu Ylen hallintoneuvostossa.

Nämä eri suunnilta tulevat paineet taatusti näkyvät Ylen toiminnassa. Uutismedian pitäisi toimia itsenäisesti, mutta Ylen sidonnaisuudet, varsinkin rahoituksessa, helposti johtavat itsesensuuriin.

Tämä ristiriitainen tilanne kiteytyi viime viikolla ainakin kahdessa haastattelussa, kun Susanne Päivärinta ja Ruben Stiller hiillostivat omaa esimiestään Atte Jääskeläistä. Syntyi omituinen näytelmä, jossa kaikki roolit olivat yleläisillä. Olisi voinut kuvitella, että myös muut uutismediat olisivat mukana näytelmässä.

Näiden näytelmien taustalla oli varmasti tulehtuneet henkilösuhteet ja työyhteisöongelmat. On tärkeää nähdä, että edellä kuvattu Ylen asema erilaisissa ristipaineissa tuottaa haastatteluissa esille tulleita jännitteitä ja ratkaisuja. Ne eivät aina ole onnistuneita ja muistuttavat itsesensuuria.

Rakenteellinen itsesensuuri ei tietenkään ole vain Ylen ongelma, vaan se koskee myös kaupallista mediaa. Sensuurin kohde on toinen. Kaupallisen median ei tarvitse välittää niin paljoa päätöksentekijöistä, mutta liike-elämästä ja varsinkin mainostuloista pitää olla huolissaan. Tämä näkyy varsinkin paikallistasolla: paikallislehti ei viitsi tehdä kriittistä juttua suuresta ilmoittajasta ja toisaalta marketin avaamisesta tai ravintolan remontista tehdään puffaamista muistuttavia uutisjuttuja.

Rakenteellisten tekijöiden huomioiminen ei tarkoita henkilöiden häivyttämistä kuvasta. Päätoimittajalla on iso rooli ja vastuu ja hänen toimintaansa pitää kaikissa medioissa arvioita kriittisesti. Henkilötason kritiikin lisäksi on nähtävä rakenteet, jotka tuottavat itsesensuuria. Olisipa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajana kuka tahansa, vastaavia tapauksia olisi joka tapauksessa, sen verran paljon poliitikot hiillostavat Yleä ja toki muitakin medioita.

Itsesensuuria pidetään Suomessa yhtenä vakavampina sananvapauden uhkana, näin väittää mm. toimittaja Jari Hanska. Myös Ilkka Nousiainen Toimittajat ilman rajoja -järjestöstä pitää itsesensuuria Suomen kannalta vakavana uhkana.

Yle-Sipilä-Jääskeläinen -kohussa on liikaa keskitytty Jääskeläisen toimintaan, kun suuri ongelma on siinä, miten vallankäyttäjät pyrkivät vaikuttamaan mediaan ja kuinka tämä johtaa itsesensuuriin ja miten rakenteet, varsinkin rahoitus, tuottavat itsesensuuria.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Joulukuu 2016

One response to “Rakenteellista itsesensuuria

  1. Kake

    Vai olisiko sittenkin ”rakenteellista suhteellisuudentajua”?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s