Älypuhelin tyhjien hetkien täyttäjänä

Arkielämässä tulee koko ajan eteen pieniä tyhjiä hetkiä, siis hetkiä, jolloin emme voi tehdä mitään. Odotamme jotain tai olemme paikassa, jossa emme voi tehdä kuin olla. Odotamme jotain ihmistä, lääkäriä tai parturia, istumme junassa tai bussissa.

Mistä näissä tilanteissa tehdään? Ennen luettiin usein lehtiä. Mutta myös vain istuttiin ja ihmeteltiin, ajateltiin, havainnoitiin.

Entäpä nyt? Napataan älypuhelin, vilkaistaan uutiset, Facebook, Whatsapp, sähköposti ja niin edelleen.

Tyhjien hetkien lisäksi älypuhelin ratkaisee (meille suomalaisille) kiusalliset sosiaaliset hetket, jolloin pitäisi ehkä puhua toisten kanssa. Odotustilassa tai hississä on kankean kiusallinen hiljaisuus, pitäisi ehkä sanoa jotain tai ainakin katsoa toista ihmistä. Tilanne ratkeaa kun kaivamme puhelimen ja uppoudumme mobiilipalveluiden maailmaan.

Oliko ennen paremmin vai huonommin? Pysymmekö nykyisen paremmin maailman menossa, kun voimme tyhjien hetkien aikana vilkasta uutiset? Pidämmekö enemmän yhteyttä läheisiin? Oliko ennen enemmän aikaa ajattelulle, pohtimiselle, haaveilulle? Typistyykö ajattelumme? Vetäydymmekö kasvokkaisista tilanteista älypuhelimen avulla? Menetämmekö jotain vai rikastuuko elämämme?

Kysymyksiä on paljon enemmän kuin vastauksia, sillä kirjoitus perustuu pelkästään subjektiiviseen havainnointiini ja myös vanhimpaan psykologiseen menetelmään introspektioon eli itsehavainnointiin. Tutkija ei ole immuuni älypuhelimen houkutuksille!

Homman voisi tiivistää vanhan värssyn muotoon:

Mistä on tyhjät hetket tehty?

Facebookista, Whatsappista,

uutisista, sähköpostista.

Niistä on tyhjät hetket tehty.

Kateus vie yrityksetkin verkostosta

Tein pienen raportin yritysten verkostoitumisesta. Haastattelin muutamia yrittäjiä ja yritysten avainhenkilöitä, tavoitteena oli päästä kiinni siihen, millaisena verkostoituminen nähdään ja koetaan. Haastateltavat puhuivat verkostoitumisesta monelta kantilta, sen eduista ja hankaluuksista.

Yksi asia nousi vahvasti esille: verkostoitumisen hankaluudet, kateus, mustasukkaisuus. Seuraavat kommentit valaisevat asiaa hyvin.

”Meil ei oo pitkää kulttuuria, meiän suomalaisten tapa on, että rrrkele, se ei ainaka rikastu mun kustannuksella, ni se ajaa jo siinä kohtaa kiville. Ei meillä oo perinnettä sellaiseen.”

”Suomessa on vähän semmonen asenne, et niinku ajatellaan, et se on multa pois, et jos mä verkostoidun ton kanssa, ni vieks se mun bisneksen tai mun työn. Jollain tavalla se pitäis nähdä avoimemmin, et siitä voi syntyä uutta tekemistä. ”

”Mut Suomessa tää tekeminen on todella vaikeeta, siis todella vaikeeta. Pikkasen jos avaat toiselle, me ollaan tekemässä tätä ja tätä, ni se saattaa reagoida siihen lyömällä kapuloita rattaisiin, pelkästään siitä, että se tulee kateelliseksi. Ja tää on ihan oikeeta elämää.”

”Kaikista suurin ongelma verkostoitumisessa on se, että kuka omistaa asiakkaan. Ja siitä mustasukkaisesta ajatuksesta pitäisi päästä pois… Perinteisesti ajatellaan, et jos asiakas ei oo mun näpeissä, niin mä häviän jotain. En mä tiiä onks se suomalaista ajattelua vai mitä se on. Siinä hävitään todella paljon, tällasella asenteella ja ajattelulla.”

Kun kuuntelin haastateltavien puhetta, niin opaskirjoissa korostettu kumppanuus, toisilta oppiminen, win-win ja luottamus tuntuivat kaukaisilta utopioilta. Haastateltavien mukaan kyse on nimenomaan suomalaisesta piirteestä.

Haastateltavia oli muutamia, joten yleistettäviä tulokset eivät tietysti ole. Kyse ei myöskään ole faktasta, vaan haastateltavien puheesta. Puhe kuitenkin perustuu haastateltavien kokemuksiin ja tulkintoihin ihan ”oikeista” asioista ja tapahtumista. Näistä rajoitteista huolimatta pitäisin haastatteluista noussutta havaintoa todellisena ja lisätutkimuksen arvoisena.

Jos suomalaisissa yrityksissä – ei tietenkään kaikissa – on tällaista yhteistyön ja verkostoitumisen ongelmaa, ei kasvun ja menestymisen ongelmia tarvitse kauaa etsiä. Kikyt ja työajanpidennykset eivät paljon pelasta, jos yritykset eivät ole valmiita kumppanuuteen ja verkostoitumiseen, joka auttaisi niitä menestymään.