Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2017

Läppärit pois luennolta, osa II

Aiempi bloggaukseni läppäreiden käytöstä luennoilla poiki monipolvisen keskustelun Facebookin tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa -ryhmässä, mistä kiitos kaikille kommentoijille. Keskustelu herätti lisäajatuksia.

Ensimmäiseksi selvennys: en edellisessä kirjoituksessa esittänyt tietokoneiden käytön lopettamista opiskelussa. En myöskään puolustanut luentoja ainoana opetuksen muotona. Tarkoitukseni oli herättää keskustelua siitä, että teknologia ei aina edistä oppimista.

Kirjoitukseni pontimena ei ollut ainoastaan luennot, vaan myös kandi- ja graduseminaareissa opiskelijat viettävät aikaansa läppärillä, vaikka pienryhmässä opiskelijat pitävät toisilleen esitelmiä. Näissä tilanteissa ei ole kyse monotonisesta luennosta, vaan pienryhmän työskentelystä.

Peräänkuulutan opiskelijoiden vastuuta ja motivaatiota. Voisiko olla niin, että opiskelijat ovat oppineet lyhytjänteiseen viihtymiseen, jossa asiat jätetään kesken, jos ne eivät kiinnosta? Itse en tähän täysin usko, ovathan opiskelijat tehneet hurjan määrän työtä pääsykokeeseen. Ihmettelen, että kun kovan työn kautta on päästy opiskelemaan yliopistoon ja sitten opiskeltavat asiat eivät näytä – ainakaan opetustilanteessa – kiinnostavan.

Siitä olen kommentoijien kanssa ehdottoman samaa mieltä, että erilaisia pedagogisia ratkaisuja pitää kehittää. Juuri nyt käänteinen oppiminen (flipped learning) näyttäisi olevan mielekäs ja lupaava opetuksen kehittämisen muoto.

Kannatan myös teknologian hyödyntämistä sekä verkko-opetusta, jota olen käyttänyt 19 vuoden ajan.  Mutta olen myös skeptinen sokean teknologiaoptimismin suhteen. Läppärit ja tabletit tuskin sellaisenaan tuottavat yhtään parempaa oppimista kuin muutkaan opiskelumuodot. Hyvä oppiminen edellyttää aina ja ensisijaisesti pedagogista ja didaktista näkemystä.

Laajemmin olen havaitsevinani ajattelu- ja puhetavan, jossa opettaminen, kuten luennot, nähdään vanhanaikaisena, tylsänä ja oppimisen kannalta huonona. Tällaisen vanhanaikaisen opiskelun vastakohtana on uusi, hauska, pelillinen ja digitaalinen oppiminen, jossa ei tarvitse jahkailla tylsien asioiden kanssa. Tämä puhetapa on hyvin yleinen, ei ainoastaan dynaamisten kolmen pointtien poliitikoiden keskuudessa, vaan myös opetusalalla.

Näen tämän puhetavan ongelmallisena, koska oppiminen ei voi aina olla hauskaa ja helppoa, tylsiäkin vaiheita on kestettävä. En tietenkään puolusta tylsää ja huonoa opetusta, mutta kaikkia asioita ei vain opi tekemällä jotain kivaa.

Vertausta voi hakea soittamisen opettelusta: toistoa ja motoriikan harjoittelua tarvitaan. Kenestäkään ei voi tulla hyvää soittajaa ilman tällaista harjoittelua. Toinen esimerkki on gradun tekeminen. Prosessi on usein hidas, yksi askel teen ja toinen taakse, epätoivon hetkiä tulee, mutta samalla on myös nähtävissä ne kasvun, oppimisen ja valaistumisen hetket. Ilman kovaa työtä niitä ei saavuteta. Kolmanneksi voi miettiä kielen opiskelua, jossa sanojen oppimisen avain on toisto. Toistoa voi tietysti tehdä eri tavoin, mutta toiston tarpeesta ei päästä eroon, jos sanoja eli vierasta kieltä halutaan oppia.

Läppärit luennolla liittyy lopulta laajempiin ulottuvuuksiin oppimisen ja teknologian, viihtymisen ja oppimisen sekä oppimisen ja opettamisen suhteesta. Optimaalista tasapainoa näiden suhteen tuskin saavutetaan. Uusiin tuuliin kannattaa suhtautua avoimin mielin, mutta se ei tarkoita, että kaikki vanha joutaisi romukoppaan.

 

 

 

 

5 kommenttia

Kategoria(t): Huhtikuu 2017, Uncategorized

Läppärit pois luennoilta

Opiskelijat ovat jo digiloikkansa loikanneet, kaikilla on läppäri nenän edessä luennoilla. Ja melkein kaikilla se, jossa on omenan kuva.

Miltä tilanne näyttää luennoitsijan näkökulmasta? Kaikki ovat uppoutuneet koneeseensa, joko lukien tai kirjoittaen. Kaikki huomio näyttäisi olevan näytössä. Ei aina kovin motivoivaa opettaa, kun suurin osa ei seuraa opetusta. Netistä löytyy kaikenlaista kiinnostavampaa.

Eräs opiskelija teki kerran havainnointiharjoituksen ja huomasi, että luennolla ihmiset lukevat uutisia, ovat (tai ainakin silloin olivat) Facebookissa tai hoitelevat sähköposteja. Noin 20 havainnoitavasta opiskelijasta kolme teki luentomuistiinpanoja koneella.

Tietysti ilman läppäriäkin voi ajatus lähteä harhailemaan ja läsnäolo on vain fyysistä. Silti väitän, että läppäri luennolla lisää muita aktiviteetteja ja henkinen poissaolo kasvaa.

Joskus luennot ovat tylsiä ja puuduttavia. Luentoja ei saisikaan olla liikaa, mutta kyllä niillä edelleen paikkansa on. En oikein keksi parempaakaan opetusmuotoa suurelle määrälle opiskelijoita. Luentoja pitää kyllä jatkuvasti kehittää ja luentojen rinnalle pitää saada monimuotoisia oppimisen tapoja. Luentoja kuitenkin pidetään ja tullaan jatkossakin pitämään ja niiden yhteydessä tietokoneen käyttö ei oppimista juuri edistä.

Jotkut voivat väittää, että pystyvät tekemään montaa asiaa yhtä aikaa tehokkaasti. Ihmisen aivot eivät kuitenkaan kykene hoitamaan montaa asiaa kerralla kunnolla. Aivotutkija Tiina Parviainen sanoo, että ”ihminen ei pysty multitasking-toimintaan eli aidosti yhtä aikaa keskittymään moneen asiaan”.  Montaa asiaa voi yrittää tehdä kerralla, mutta mitään ei tule tehdyksi kunnolla.

Digiloikkia tehdessä ajatellaan, että kun kaikkia härpäkkeitä käytetään mahdollisimman paljon koko ajan, niin hyvä tulee. Arno Kotro toteaa osuvasti koulun digiloikkaa pohtiessaan, että ”ongelma ei tosiaankaan ole se, että lapsilla ja nuorilla ei olisi tarpeeksi konekontaktia. Ongelma on se, että heillä ei ole riittävästi aikuiskontaktia.”

Peruskoulun ja lukion jälkeen ei samalla tavalla tarvita aikuiskontaktia, mutta ihmiskontaktia kylläkin. Luennolla sitä ei useinkaan synny. Mutta se voisi syntyä, jos kaikki – niin opiskelijat kuin opettajat – olisivat aktiivisesti läsnä tilanteessa. Opiskelija voisi esimerkiksi kysyä. Kysymyksiä esitetään kuitenkin harvemmin – varsinkin kun uppoudutaan läppärin näyttöön.

Jos voisin määrätä, kieltäisin läppäreiden käytön luennoilla pedagogisista syistä. Opiskelijoiden oppiminen paranisi.

 

8 kommenttia

Kategoria(t): Huhtikuu 2017