Kuukausittainen arkisto:Touko 2017

Arvoituksellinen algoritmi – tarvitaanko algoritmilukutaitoa?

”Algoritmi päättää jo senkin, kuka kutsutaan työhaastatteluun.”  – Taloussanomat 10.3.2017

”Vaikuttiko Facebookin algoritmi Yhdysvaltain vaalitulokseen?” – Yle 9.11.2016

Algoritmit vilisevät päivittäisissä uutisissa, poliitikoiden puheessa ja seminaareissa. Vaikuttaa siltä, että algoritmit ohjaavat, tekevät päätöksiä ja käyttävät valtaa.

Olin parissa algoritmeja käsittelevässä tilaisuudessa, joissa kaksi asiaa tuli selväksi. Algoritmeja mystifioidaan, aivan kuin ne olisivat itsenäisiä ja mystisiä toimijoita, joita ei oikein ymmärrä. Toiseksi näyttää siltä, että erilaiset käsitteet ovat sekaisin: algoritmit, data, big data, koneoppiminen ja deep learning.

Data ja algoritmit ovat eri asioita, mikä näyttää usein sekoittuvan. Algoritmi on ihmisen tekemä toimintaohje, joka annetaan koneelle tai robotille. Algoritmeja on ollut jo pitkään, esimerkiksi taskulaskimissa.

Algoritmit voivat olla yksinkertaisia toimintaohjeita, mutta suuri algoritmien joukko tekee niiden toiminnasta jo varsin monimutkaista. Kun algoritmit vielä oppivat, on niiden toiminta jo varsin kehittynyttä. Koneoppivat ohjelmat voivat olla niin mutkikkaita, etteivät edes niiden kehittäjät enää pysty ratkaisemaan niissä ilmeneviä ongelmia.

Data puolestaan on yksinkertaisesti informaatiomassaa, joka voi olla hyvin epäselvää ja järjestäytymätöntä. Datan merkitys on kieltämättä suuri Facebookin ja Googlen kaltaisille yrityksille. Onkin sanottu, että data on uusi öljy.

Mutta data ei vielä tee mitään, vaan sitä pitää analysoida. Perinteisesti tutkijat ovat tätä tehneet. Algoritmit tekevät analysointia automatisoidusti ja kun ne tekevät analyysia ja päätelmiä kehittyneesti ja samalla oppien, muuttuu data nopeasti hyvin jalostettuun muotoon.

Suurin ongelma lienee se, että käyttäjillä ei ole mitään käsitystä mitä algoritmit tekevät ja milloin. Toisinaan ne voivat olla hyödyllisiä, esimerkiksi verkkokaupoissa suositusten tekemisessä. Algoritmeja käytetään myös hyvin vaativiin tehtäviin, kuten lääkkeiden kehittämiseen.

Mutta algoritmit myös vaikuttavat tiedonvälitykseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Facebookissa koko näkymämme on algoritmin tuottamaa. Algoritmi päättelee, mitä ja kenen jakamia sisältöjä näemme. Algoritmin toiminta näyttäytyy usein käyttäjille ihmisten toimintana, mikä herättää jo eettisiäkin kysymyksiä. Harto Pönkä toteaa kirjoituksessaan, että algoritmit uhkaavat somen aitoutta.

Yhteiskuntatieteessä algoritmeihin on usein suhtauduttu kriittisesti, huolestuen niiden kasvottomasta vaikutuksesta yhteiskuntaan, tiedonvälitykseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Kokonaan uusi tutkimusalue onkin algoritmien yhteiskuntatieteellinen tutkimus.

Tutkimuksellisesti on tarpeen erottaa algoritmien tutkimus, niiden vaikutusten tutkimus sekä algoritmeihin liittyvän puheen tutkimus. Matti Nelimarkka esittää blogissaan osuvat kysymykset:

  • Miten julkisessa keskustelussa käytetään sanaa algoritmi ja mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?
  • Voisimmeko silti koettaa olla nostamasta algoritmia kultaiselle jalustalle ja sen sijaan purkaa mitä oikeastaan tarkoitamme sillä?

Kun elämme algoritmien ympäröimänä, herää myös kysymys algoritmilukutaidon tarpeesta, osana medialukutaitoa. Tämä pitää sisällään itse algoritmien ja niiden toiminnan tunnistamisen, mutta myös algoritmeihin liittyvän puheen ja merkitysten kriittisen ymmärtämisen.

 

 

 

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Toukokuu 2017

Vastakkainasettelu myy – ja tuottaa faktojen jälkeistä aikaa

Median ja varsinkin tv-ohjelmien tapa tuottaa vastakkainasetteluja on kerännyt kritiikkiä. Viimeksi näin tapahtui Perjantai-ohjelmassa, jossa pakolaisten vastustajat ja auttajat oli laitettu vastakkain. TV-ohjelma tuotti ääripäät, joita ei varsinaisesti ole olemassa.

Tämä on tuttua monista muistakin teemoista. Terveyteen ja ravintoon liittyvissä ohjelmissa vastakkain ovat tutkijat ja ns. kokemusasiantuntijat. Keskustelua käyvät tutkimus ja oma kokemus, mikä ei tietysti ole huono juttu – tosin oma kokemus on näissä ohjelmissa yleensä aina tutkimustiedon vastaista. Vastakkain ovat aivan eritasoiset asiat. Esimerkiksi ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm on kyseenalaistanut tutkimustiedon ja oman kokemuksen rinnastamisen

Yksi esimerkki median tuottamasta vastakkainasettelusta liittyi seksinukeista uutisointiin. Uutisessa asetettiin Sexpon ja Pelastakaa lapset ry:n kannat vastakkaisiksi. Järjestöt joutuvat tahtomattaan mediassa vastakkain asetetuksi. Lopulta järjestöt joutuivat julkaisemaan yhteisen kannanoton, jossa ilmoittivat toimivan samojen päämäärien puolesta, eikä vastakkainasettelua ole.

Vastakkainasettelun kritisoiminen ei tietenkään tarkoita asiantuntijavallan suosimista, jossa maalikoilla ei olisi suunvuoroa. Ongelmaa syntyy siitä, että perusteellisesti tutkittu tieto asetetaan vertailuasetelmaan yksittäisen ihmisen mielipiteiden, kokemusten tai vaikkapa ruokakokeilujen kanssa. Tutkimustieto ei ole vertailtavissa arkikokemukseen ja mielipiteisiin.

Yksi aihealue on kuitenkin jätetty asiantuntijoille: talous. Tv-studioon ei marssiteta Matti tai Maija Meikäläistä kertomaan omista talousopeistaan samaan ohjelmaan professoreiden kanssa. Miksi? Itseoppineita talousasiantuntijoita kyllä riittäisi, lisäksi mielipiteitä ja kokeiluja talousasioissa on paljon. Onko talous liian pyhä asia annettavaksi maallikoiden käsittelyyn?

Vastakkainasettelullaan media tulee – tahtomattaan – tuottaneeksi ns. faktojen jälkeistä aikaa, jossa kaikenlaisia omia kokemuksia tai ns. vaihtoehtoisia faktoja pidetään täysin pätevinä. Vaikka faktojen jälkeinen aika on ongelmallinen ilmaisu (oliko joskus faktojen aika?), kuvaa se kohtalaisen onnistuneesti nykyistä ilmapiiriä.

Tässä ilmapiirissä uutismedian pitäisi tuottaa luotettavaa tietoa. Vastakkainasettelun formaatti kuitenkin luo usein tilanteen, jossa ovat vastakkain tutkimustieto ja joukko hyvin epätasaista tietoa, omia kokemuksia, uskomuksia ja suoranaista huuhaata. Jos media tuo esille tätä huuhaata, eikö se silloin edistä faktojen jälkeistä aikaa?

Huuhaata on tietysti ollut aina, muistan omasta nuoruudestani Juhan af Grannin ja Rauni-Leena Luukasen ufo-ohjelmat, joissa ei tiedolla ja totuudella ollut mitään sijaa. Tiedon ja totuuden kyseenlaistaminen on kuitenkin nyt uudella tasolla, jolloin huuhaan esittämisen kanssa pitää olla tarkkana. Ufojen jorinat olivat harmittomia, kun niitä verrataan ilmastonmuutoksen kiistämiseen tai rasistien ja suvaitsevaisten argumenttien tasavertaiseen puimiseen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Toukokuu 2017