Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2017

Miksi johdon kriisiviestintä ei vakuuta?

Kun organisaatio kohtaa kriisin, ryhtyy organisaation johto yleensä rahoittelemaan ja toisinaan myös vähättelemään kriisiä. Vähättely, peittely ja viivyttely ovat tyypillistä johdon toimintaa, mikä myös yleensä pahentaa kriisiä, jopa katastrofaalisesti. Esimerkkejä riittää loputtomiin. Niistä voisi ottaa oppia.

Tuore esimerkki on Hyvinkään ja Riihimäen seudun ammatillista koulutusta järjestävä Hyria. Koulutussäästöjen vuoksi oppilaitos irtisanoi opettajia ja palkkasi tilalle ohjaajia, joilla ei siis ole lainkaan opettajan koulutusta.

Asiasta noussut valtakunnan tason keskustelu, kun OAJ tuomitsi jyrkästi irtisanomiset. Myös blogeissa asiaa on kommentoitu. Hyrian toimitusjohtaja puolestaan julkaisi puolustuspuheenvuoron.

Vastaavassa tilanteessa on viime vuosina ollut moni julkinen organisaatio ja johdon suhtautuminen on ollut samalla tavalla puolustelevaa. Näin tapahtui esimerkiksi Helsingin yliopistossa.

Voisiko organisaation johto toimia toisin? Voisiko asiat sanoa rehellisesti? Johdon ei tarvitse puolustella leikkauksia, kun eivät niitä ole itse tehneet. Johto voisi todeta, että nyt on huono tilanne, toiminta voi kärsiä, yritämme selvitä mahdollisimman vähillä vaurioilla.

Entäpä jos ammattikoulut nousisivat barrikadeille ja sanoisivat, etteivät he enää pysty hoitamaan perustehtäväänsä, raha ei riitä. Mutta sen sijaan johto sanoo, että ”emme laske koulutuksen laatua, vaan nostamme sitä”. Lisäksi ”ammatillisesta koulutuksesta valmistuu alansa huippuammattilaisia”. Samaan aikaan julkinen keskustelu käy kuumana ammatillisen koulutuksen heikentyneestä laadusta ja valmistuneiden opiskelijoiden heikosta ammattitaidosta.

Näyttää siltä, että johto elää toisessa todellisuudessa tai vaihtoehtoisesti yrittää muuttaa ikävät asiat positiiviseksi. Hyriankin tapauksessa toimitusjohtajan kirjoituksesta syntyy lopulta kuva, että kyse on hyvästä asiasta.

Lisäksi syytellään niitä, jotka pitävät ”jääräpäisesti kiinni saavutetuista eduista ja vanhoista ajatusmalleista”. Ilmeisesti tässä tarkoitetaan opettajia, joille kyllä tarjottiin töitä – puolta pienemmällä palkalla. Ja kaikkein pahin on sosiaalinen media, jonka ”vellovaa asiatonta keskustelua on ollut ikävä seurata”.

Kriisi on alun perin aiheutunut leikkauksista, mutta ongelmat ovat kiteytyneet huonoon viestintään. Mikä siis meni pieleen?

Ensinnäkään huonosta asiasta ei saa hyvää. Jos rahoja vähennetään, kannattaa todeta, että nyt asiat ovat huonosti ja vauriot yritetään minimoida. Ja niin itse asiassa yritettiin tehdä, mutta kun vaurioiden minimoiminen naamioidaan laadun parannukseksi, homma näyttää peittelyltä ja selittelyltä. Helsingin yliopistossa irtisanomisohjelmaa kutsuttiin muutosohjelmaksi, joka ei kuulosta niin pahalta.

Jos jokin henkilöstöryhmä kärsii, kannattaa sitä kohtaan olla empaattinen. Opettajien tylyn kohtelun kaupan päälliseksi tuleva vähättely ja syyttely eivät ainakaan paranna tilannetta.

Huomiota herättävää myös on, ettei muu henkilöstö kuin johto ole äänessä. Eivätkö he halua? Tai uskalla? Herkästi syntyy kuva, että henkilöstö on peloteltu hiljaiseksi.

Sosiaalista mediaa on turha syytellä omista ongelmista. Siellä keskustelu on usein asiatonta, mutta sen kanssa on elettävä ja siihen on varauduttava. Jos hoitaa omat asiat hyvin, somessa on (yleensä) vähemmän kuraa.

Organisaation johto on yleensä aina altavastaaja kriisissä. Sen takia kriisiviestintään on valmistauduttava, tartuttava siihen heti. Kuten tässä ja lukuisissa muissa tapauksissa, johto reagoi siinä vaiheessa, kun asian käsittely on karannut sen omista käsistä.

Jos asiat menevät vielä tästä huonommin, saattaa organisaatio seuraavassa vaiheessa joutua pyytämään anteeksi. Siinäkin kannattaa muistaa aitous, niin usein sorrutaan ns. muka-anteeksipyyntöön (nonpology), kuten Jari Sillanpäälle ja niin monelle muulle on käynyt.

 

 

4 kommenttia

Kategoria(t): Syyskuu 2017