Mediakasvatusseuran verkkosivujen mukaan ”mediakasvatus on kasvatus- ja viestintätieteellinen poikkitieteellinen tutkimusalue sekä opetuksen alue, jossa opitaan havaitsemaan ja tarkastelemaan median vaikutuksia ja merkityksiä yksilöille ja yhteiskunnille”.
Tämän vuoden mediakasvatusfoorumilla puheenaiheet laajenivat tästä määritelmästä. Puheenvuorojen aiheena olivat osallistuminen, yhteiskunnalliset liikkeet (Juhana Rantavuoren esitys), sivistys, merkityksellisyyden kokemukset (Arto O. Salosen esitys) sekä orastava hyvinvointiin keskittyvä mediakasvatuksen heimo (Päivi Rasin kommenttipuheenvuoro). Mediakasvatusfoorumin teemat olivat itse asiassa kaiken opetuksen ja kasvatuksen ydinteemoja.
Onko mediakasvatus etsimässä identiteettiään laajentamalla horisonttiaan? Lisähaasteen tuo se, että mediakasvatus-sana korvautui uudessa opetussuunnitelmassa lähes kokonaan monilukutaidon käsitteellä. Mistä tämä tilanne kertoo?
Ensiksi vastausta voidaan hakea median roolista yhteiskunnassamme, jota pohdittiin vetämässäni työpajassa. Median määrittely nimittäin osoittautui hankalaksi. Määritelmämme pohjautuivat monilta osin joukkoviestinnän malliin. Onko mediakasvattajilta media hukassa? Mediakasvatusmateriaaleissa uudet mediamuodot on hyvin otettu huomioon, joten tässä mielessä media ei ole hukassa. Mutta ehkä median kerroksellisuus on vaikea hahmottaa, mikä on mediaa ja mikä ei? Onko koko medioitunut yhteiskuntamme mediakasvatuksen kohteena?
Median muutos on tehnyt median kuluttamisesta entistä aktiivisempaa toimintaa ja osallistumista. Onko tällöin lukutaito riittävä taito? Pitäisikö korostaa osallistumisen taitoja ja aktiivista kansalaisuutta, jolloin myös mediakasvatus fokusoituisi hieman uudella tavalla yhteiskunnalliseksi toiminnaksi, eikä ainoastaan median vaikutusten ja merkitysten analyysiksi.
Toinen identiteettiin liittyvä seikka on mediakasvattajien ammatillinen identiteetti. Mediakasvattajia tulee monilta aloilta, onko heillä yhteistä identiteettiä? Tarvitaanko sellaista? Kiinnostavan lisäulottuvuuden ammatillisen identiteetin pohdintaan tuo foorumissa julkistetun opettajaopiskelijoille tehdyn kyselyn tulokset.
Tulosten mukaan opiskelijat kokevat saavansa liian vähän mediakasvatuksen opetusta. Lisäksi he kokevat saavansa sitä TVT-opetuskäytöstä, kun he haluaisivat sitä kriittisestä medialukutaidosta. Onko TVT jyrännyt digiloikan huumassa mediakasvatuksen alleen?
Opettajakoulutuksen opetussuunnitelmissa mediakasvatus ei näyttäisi tämän kyselyn mukaan olevan kovin keskeisellä sijalla. Ei mediakasvatuksen varmasti pidäkään olla keskeisimpiä opettajaopetuksen sisältöjä. Kun ajatellaan lasten ja nuorten maailman mediakeskeisyyttä, voidaan pohtia, antaako opettajakoulutus riittäviä eväitä mediakasvattajana toimimiseen?
Kolmas identiteettiä haastava tekijä on nuorten näkökulman huomioinen. Mediakasvatuksessa lähdetään liikkeelle aikuisten esittämistä lähtökohdista, mikä on monessa mielessä hyväkin asia. Mutta esimerkiksi mainonnan ja kaupallisuuden lukutaidossa ei välttämättä oteta huomioon nuorten näkökulmaa. Me aikuiset oletamme, että piilokaupallisuus vaikkapa vlogeissa on negatiivinen asia. Nuorten näkemys asiasta voi olla toisenlainen.
Nuorten näkökulma tuli hyvin esille Ismo Kiesiläisen tekemän kyselyn kautta. Siinä 200 nuorta kertoi, että heitä huoletti median negatiivisuus, turvattomuus, epäluotettavuus, vääristyneet kauneusihanteet, harhaanjohtavat otsikot, vihapuhe ja kiusaaminen sekä merkityksellisten asioiden hautautuminen yhdentekeviin roskauutisiin. Nämä ovat tietysti monilta osin mediakasvatukselle hyvin tuttuja teemoja. Hätkähdyttävin huomio on nuorten kokema negatiivisuus ja turvattomuus. Pitäisikö perinteistä suojelunäkökulmaa painottaa nykyistä enemmän? Nuorten näkökulman huomioiminen voi tehdä näkyväksi sen, etteivät kaikki mediakasvatuksen teemat kohtaa aitoja nuorten kokemia huolia.
Mediakasvatuksen identiteettiin ja perusoletuksiin liittyen Leo Pekkala esitti kommenttipuheenvuorossaan erittäin hyvän huomion mediakasvatuksen yksilökeskeisyydestä. Onko reilua ja kohtuullista, että vieritämme kaiken medialukutaidon ja mediataidot yksilön harteille? Pitäisikö mediakasvatusta lähestyä yhteisöllisemmästä näkökulmasta? Tämä on tietysti haastavaa länsimaisessa yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissa.
Mediakasvatuksen identiteetti näyttää siis olevan myllerryksessä. Voidaan tietysti kysyä, tarvitaanko omaa ja eheää identiteettiä? Mediakasvatus elää monitietieteisenä ja muuttuvan median kanssa, eikä ehkä voikaan muodostaa selkeää ja pysyvämpää identiteettiä. Tärkeämpää voi olla epävakaassa tilassa valmiina kohtaamaan uudet mediamuodot ja -ilmiöt. Mediafoorumin kaltainen tilaisuus osoitti kuitenkin tärkeytensä paikkana, jossa mediakasvatuksen ammattilaiset voivat reflektoida omaa ammatillista identiteettiään suhteessa toisten toimintaan.
Janne Matikainen 