Kuukausittainen arkisto:Toukokuu 2018

Säästöt + reformi = kaaos

Suomessa kaikilla koulutusasteilla näyttäisi toistuvan sama kaava. Koulutusmenoja leikataan ja samaan aikaan toteutetaan suuri uudistus.

Peruskoulussa on uusi ops, ammatillisessa koulutuksessa reformi, ammattikorkeakouluissa muutettiin lakia ja yliopistoissa on kirjava joukko uudistuksia. Tunnen parhaiten Helsingin yliopiston, jossa muodostettiin uudet koulutusohjelmat vähentäen koulutusohjelmien määrää rajusti. Suurin muutos taitaa olla menossa Tampereella, jossa kahden yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistäminen näyttää varsin kivuliaalta.

Leikkausten ja reformien samanaikaisuus näkyy ja tuntuu. Paradoksaalisesti muutostilanteessa resursseja on vähennetty, vaikka muutos vaatisi lisäresurssia. Tuore Oaj:n kysely kertoo opettajien työn ilon kadonneen ja uupumuksen lisääntyneen, varsinkin ammatillisessa koulutuksessa ja ammattikorkeakouluissa. Myös Helsingin yliopiston tilaama ulkopuolinen arvio pitää muutosta monilta osin epäonnistuneena.

Yksi muutos kerrallaan olisi riittävä. Organisaatiot eivät kykene suoriutumaan kunnolla monesta muutoksesta yhtä aikaa. Kun kaikkea ”kehitetään”, mikään ei kehity kunnolla ja asiat jäävät kesken.

Eniten tästä kärsivät opiskelijat ja opettajat. Kaikki eivät myöskään ole vakuuttuneita muutoksen hyödyistä. Esimerkiksi HY:n koulutusohjelmat ovat laaja-alaisia, mutta pelko on, etteivät opiskelijat jatkossa osaa mitään syvällisesti. Asiaa ei auta, että ”turhasta” hallinnosta leikattiin iso siivu pois, silloin kun hallintoa nimenomaan tarvittaisiin.

Kiinnostava piirre on, että rakenteellisten muutosten aiheuttamiin ongelmiin haetaan ratkaisuja yksilöistä. Työntekijöiden pitää joustaa, hylätä vanhat työtavat, ajatella boxin ulkopuolelta ja lopettaa valittaminen. Ongelmien alkusyy ei kuitenkaan ole yksittäisissä työntekijöissä. Pitäisikö ratkaisuja hakea silloin rakenteellisista tekijöistä?

Samaan aikaan käsitykset koulutuksesta ovat muuttuneet. Koulutuksen perimmäinen tarkoitus näyttää olevan työelämän ja varsinkin liike-elämän tarpeisiin vastaaminen. Tottakai tämä on tärkeää. Koulutuksen merkitys kuitenkin kapeutuu, jos tehtävä on vain palvella työelämää. Sivistys ja henkinen kasvu ovat tällöin merkityksettömiä.

Olen havainnut opiskelijoissa tämän välineellisen ajattelun nousun. Opiskelu nähdään välineenä työmarkkinoilla pärjäämiseen, itse opiskeltavasta asiasta ei enää innostuta niin paljoa. Olen sinnikkäästi muistuttanut opiskelun elämää ja maailmankuvaa rikastuttavasta merkityksestä.

Voisin kuvitella, että ammatillisessa koulutuksessa opiskelijoiden osaamisen trimmaaminen työelämän tarpeisiin on vielä haastavampaa, kun monella on puutteita perustaidoissa ja elämänhallinnassa.

Ehdotukseni on, että kehitetään vähemmän. Jos leikataan, niin toimintatapoja ei silloin kannatta laittaa uusiksi. Ja muutosten arvioinneista otetaan opiksi. Suomalaisen koulutusjärjestelmän uudistukset eivät nimittäin ole arviointien valossa kaikilta osin kovin onnistuneita, mutta silti ylhäältä päin johdetuissa uudistuksissa jatketaan samoilla raiteilla. Jos kehitettäisiin vähemmän, saattaisi todellista kehitystä tapahtua enemmän.

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Toukokuu 2018