Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2019

Parempia koulutusuudistuksia, kiitos!

Koulutuksessa on tehty viime vuosina monia suuria muutoksia. Useimpien kohdalla tuntuma kuitenkin on, että muutos on huono tai huonoja puolia on enemmän kuin hyviä. Pari esimerkkiä valaisevat asiaa.

Korkeakoulujen valintaa muutetaan kovaa vauhtia ylioppilaskokeeseen perustuvaksi. Tavoitteena on sujuva ja nopea siirtyminen korkeakouluihin. Uudistus ei ole herättänyt kovin positiivista vastaanottoa. Lukiosta tulee kolmen vuoden valmennuskurssi, jota täydennetään valmennuskurssien maksullisilla kursseilla, jotta ylioppilaskokeen arvosanat ovat mahdollisimman hyviä. Lukiolaisten stressi tulevista opiskelupaikoista on kasvanut. Ja valmennusyritykset tarjoavat kursseja jo peruskoululaisille, jotta he pääsevät eliittilukioon.

Arvosanojen tavoittelu on johtanut siihen, että moni käy jatkossa lukion nelivuotisena. Rajaton mahdollisuus uusia yo-kokeita voi johtaa siihen, että korkeakouluun pyritään entistä myöhemmin, kun arvosanoja korotellaan muutama vuosi.

Pitkän matematiikan rooli on viimeksi herättänyt laajaa keskustelua. Matematiikan korostaminen saattaa paradoksaalisesta johtaa matematiikan tason laskuun, kun pitkän matematiikan pariin hakeutuvat kaiken tasoiset oppilaat.

Vielä on näkemättä sen seuraukset, kun opiskelijat menevät opiskelemaan alaa, johon eivät ole millään tavalla tutustuneet. Kaikkia aloja ei voi opiskella lukiossa, eikä ala tule pääsykoekirjan kautta tutuksi. Veikkaukseni on, että opiskelijoita on pian entistä enemmän ”väärällä” alalla.

Toinen esimerkki on omasta yliopistostani eli Helsingin yliopistosta, jossa siirryttiin pari vuotta sitten laajoihin kandiohjelmiin. Tavoitteena oli, että kandiohjelmassa on useita tieteenaloja, eikä hakijan tarvitse sitoutua yhteen tieteenalaan hakuvaiheessa. Perimmäisenä tavoitteena oli luoda houkuttelevia laajan osaamisen koulutusohjelmia.

Tavoitteet ovat periaatteessa hyviä. Niissä on yksi perusongelma: tiedemaailma perustuu tieteenaloihin. Kaiken opetuksen ja tutkimuksen perusta on tieteenaloissa. Uudet tieteenalat syntyvät aivan muuten kuin hallinnollisilla pakkoavioliitoilla.

Vaikka ajatus opiskelijoiden tutustuminen useisiin tieteenaloihin olisi kannatettava, on käytännön toteutus hankalaa. Useissa koulutusohjelmissa kipuillaan sen kanssa, miten opintosuunta eli pääaine valitaan. Käytännön tuntuma on, että opiskelijoiden epätietoisuus pääaineesta ja pääaineen valinta (eli kilpailu arvosanoista) aiheuttavat huomattavaa lisästressiä opiskelijoissa.

Nykyinen laaja-alaisuus ei myöskään dramaattisesti poikkea perinteisestä pää- ja sivuainemallista. Laaja-alaisuus ei ole välttämättä lisääntynyt lainkaan, mikä voi olla hyväkin asia, sillä laaja-alaisuus voi heikentää yhden tieteenalan syvällistä tuntemusta.

Koulutusohjelmissa on monia muitakin ongelmia. Opiskelijamäärät kursseilla ovat selvästi kasvaneet, joten on siirrytty enemmän massaopetukseen. Tämän myötä myös opiskelijoiden ja opettajien etäisyys on kasvanut.

Tavoiteltu houkuttelevuus ei ole kasvanut, tänä vuonna hakijamäärät laskivat koko yliopiston tasolla. Kyse saattaa olla normaalista vaihtelusta, joten lopullisia johtopäätöksiä ei voida vetää. Houkuttelevuus ei kuitenkaan ole noussut.

Epäselvyyksiä on myös työyhteisöjen johtamisessa ja rakenteessa, koska ennen työyhteisöjen perusta oli tieteenala, nyt periaatteessa koulutusohjelma. Käytännössä työyhteisöt ovat näiden kahden mallin välimaastossa.

Sekä opiskelijavalinnan että koulutusohjelmien – kuten muidenkin koulutusuudistusten – ongelmista on etukäteen varoiteltu, mutta silti muutoksia on jääräpäisesti viety eteenpäin. Uudistusten perusongelma onkin, että niitä on tehty ylhäältä (ministeriöstä) käsin, kysymättä asianosaisilta.

Lisäksi on yritetty liian paljon ja liian nopeasti. Suuret muutokset vaativat malttia. Pienien vikojen vuoksi ei myöskään kannata yrittää muuttaa koko järjestelmää. Taustalla saattaa myös olla poliitikkojen ja johtavien virkamiesten halu jättää jälkensä suomalaisen koulutuksen historiaan – ja ovat siinä onnistuneet, mutta eivät ehkä positiivisessa mielessä. Muutoksissa on selvästi mukana myös säästötavoitteet, vaikka niitä ei suoraan sanottaisi.

Uuden hallituksen aloittaessa voi vain toivoa, että koulutuksessa ryhdytään pitkäjänteisiin ja oikeasti koulutusta parantaviin uudistuksiin. Uudistusten pitäisi parantaa työrauhaa, sillä viime vuosien poukkoilevasta ”kehittämisestä” on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kesäkuu 2019