Some-tähteyden nurja puoli

Sosiaalinen media on mahdollistanut some-tähtien syntymisen hetkessä, ilman agentteja ja tuotantoyhtiöitä. Suomessa ensimmäisiä some-tähtiä oli Sara Forsberg, joka latasi eri kieliä esittelevän videon nettiin. Videota on katsottu lähes 21 miljoonaa kertaa. Forsbergista tuli samantien some-tähti, jonka ura vei myös suurille markkinoille Yhdysvaltoihin.

Tämä innostaa nuoria. Jos on erityinen taito tai muuten vaan kiinnostava tyyppi, tie tähdeksi olla lyhyt. ”Yhteistyö” yritysten kanssa toi ensin mukanaan ilmaisia tuotteita ja palveluita, sittemmin hyvät tulot. Kuulostaa todella houkuttelevalta: nopea tie tähdeksi, rahaa, matkoja, piireihin pääseminen.

Viime aikoina on esille noussut some-tähteyden nurja puoli. Monille some-tähdille työ on aiheuttanut mielenterveysongelmia, kun uusia sisältöjä pitää keksiä koko ajan, työn ja vapaa-ajan rajaa ei ole ja yksityisyys kärsii.

Yksi Suomen suosituimmista tubettajista Mmiisas kertoo kärsivänsä paniikkihäiriöstä ja pitää työtään yhtenä merkittävänä syynä: ”Olen varma, ettei minulla olisi esimerkiksi paniikkihäiriötä ilman työtäni ja sen luomia paineita.”

Viestintätoimisto Manifeston tuore somebarometri kertoo, että joka kolmas somevaikuttaja on harkinnut lopettamista.

Lopettamisaikeiden syinä korostuvat somemaailman uuvuttavuus, ajanpuute ja ansaintamallin haastavuus. Kiire ja paineet laadukkaasta sisällöstä ajavat sometähtiä uupumuksen partaalle.

Miksi tässä näin kävi? Miksei nuorten uuden jutut ja itseilmaisu somessa ollutkaan pelkästään hyvä tai kiva asia?

Julkisuus on toki aina aiheuttanut ongelmia. Tuttua on näyttelijöiden, pop-tähtien ja urheilijoiden ongelmat, niin mielenterveyden kuin päihteiden kanssa. Yksityisyyden menettäminen voi tulla yllätyksenä. Some-tähdet eivät ehkä ole valmiita siihen, että he ovat julkkiksia koko ajan, ei vain somessa.

Some-tähdistä saattaa tulla tähtiä melko yksin. Perinteisillä julkkiksilla on usein agentti tms. tukemassa ja hoitamassa asioita. Some-tähden pitäisi, ainakin aluksi, pyörittää yhden ihmisen tuotantoyhtiötä, hoitaa viestintää ja hallita julkisuutta. Amatöörien pitäisi siis toimia kuin ammattilaisten – somebarometri kertookin, että sometähteydestä on tullut entistä ammattimaisempaa.

Nuori ikä lisää ongelmien mahdollisuuksia, kun some-tähden kasvu aikuiseksi voi olla pahasti kesken. Esimerkiksi Justin Bieber löydettiin Youtube-videolta vain 13-vuotiaana. Vaikka Bieber ei ole varsinainen sometähti, Ilman somea häntä ei olisi löydetty näin nuorena. Tähteyden myötä alkoivat myös ongelmat ja sekoilut.

Some-tähtien ongelma voi myös olla se, että he ovat uudenlaisia julkkiksia. Urheilijat urheilevat, pop-tähdet laulavat ja näyttelijät näyttelevät. Mutta mitä some-tähdet tekevät? Kaikkea tätä ja paljon muutakin. Monet heistä ovat taitavia tekemisissään. Mutta paineita saattaa tuoda se, kun oma paikka pitää koko ajan lunastaa, sillä koko some-tähteys on aikalailla uusi asia.

Yhtä ongelmaa emme vielä ole kovin paljon nähneet: entiset some-tähdet. Entäpä kun suosio loppuu, kuten tähdille yleensä käy. Mitä sen jälkeen? Onko koulutusta tai ammattia?

Pelkkää ongelmaa some-tähteys ei tietysti ole. Some mahdollistaa monenlaisen itsensä ilmaisemisen, vuorovaikutuksen, menestymisen ja viihtymisen. Tähdeksi nouseminen on kuitenkin aina haasteellista, olipa mikä tahansa tähti. Toiset ovat siihen valmiimpia kuin toiset.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Syyskuu 2019, Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s