Evoluutiopsykologian lumo

Evoluutiopsykologia on syksyn mittaan ollut esillä mediassa, varsinkin evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan kirjan myötä. Koskapa aihe on kiintoisan provosoiva, kommentoin sekä evoluutiopsykologiaa että sitä käsittelevää journalismia.

Evoluutiopsykologiassa ihminen nähdään biologisena olentona, jonka toiminta on seurausta luonnon valinnasta. Evoluutiopsykologia painottaa biologiaa psykologisten toimintojen taustalla. Evoluutiopsykologia siis aiheellisesti muistuttaa, että ihminen on biologinen olento – mutta usein myös unohtaa, että ihminen on myös psykologinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen olento.

Evoluutiopsykologiassa on häiritsevää ”helppojen” yleispätevien selitysten esittäminen. Syntyvyyden lasku selittyy hormonitason laskulla, sillä ”vielä puoli vuosisataa sitten useimmilla nuorilla naisilla oli tiimalasivartalo ja nuoret miehet olivat urheilullisen lihaksikkaan näköisiä”. Vaikka tässä olisi osatotuus, niin sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden sivuuttaminen on vakava puute.

Häiritsevää on myös, että lähes kaikki ihmisen toiminta liittyisi lisääntymiseen. Ihmisen psykologinen monimuotoisuus ja sosiaalisen elämän kirjo ei millään ole kaikilta osin palautettavissa biologiaan ja vieläpä lisääntymiseen.

Evoluutiopsykologian reseptit masennuksen hoidossa ovat jokseenkin epärealistisia – lähes huuhaata. Rantalan mukaan masennus hoidetaan kahden viikon vetäytymisellä, jossa hoidetaan tulehdukset, ravinto, liikkuminen ja nukkuminen kuntoon. Jos masennuksen hoito olisi näin helppoa, psykologian ja psykiatrian tutkimus olisi nämä yksinkertaiset keinot löytäneet jo ajat sitten.

Evoluutiopsykologia ja muiden alojen välinen keskusteluyhteys näyttää heikolta. Edesmennyt sosiaalipsykologian professori Antti Eskola esitti Jäähyväisluennoissaan (1997) kommentin, kun hän vertaili Foucaltin historiallista selitystapaa evoluutiopsykologiaan:

”Evoluutiopsykologisia ”selityksiä” on helppo keksiä vaikka seuraleikkinä, mutta kyllä Foucaultin historiallisiin havaintoihin ankkuroituva teksti hakkaa ne mielestäni mennen tullen!”

Olen kyllä Eskolan kanssa samaa mieltä, mutta näin halventava puhe toisista tutkimusaloista ei välttämättä ole fiksua. Evoluutiopsykologejakaan kohtaan ei tarvitse esittää vihamielisiä tekoja, kuten Suomessakin on ilmeisesti käynyt, asiallisen kritiikin pitäisi riittää.

Evoluutiopsykologiaa koskeva journalismi ansaitsee myös kommentin. Varsinkin Hesarin juttu (28.10.) on melkoisen yksipuolinen ja antaa kuvan, että evoluutiopsykologialla on reseptit masennuksen hoitoon, mutta valtavirtapsykologia ei sitä hyväksy. Syntyy mielikuva väärinymmärretystä nerosta. Mielikuva voi olla uskottava: jos asiaa tutkinut dosentti näin sanoo ja yksi maamme päämedia kertoo asiasta, sen on oltava totta.

Silmiinpistävää on, ettei juttuun ole pyydetty – tai ei ole saatu – kommenttia muilta psykologian tutkijoilta. Suomesta löytyy paljon tutkijoita, joilla on paljon enemmän sanottavaa masennuksen ”juurisyistä” kuin evoluutiopsykologialla. Rantala moittii, etteivät muut ole pohtineet masennuksen juurisyitä, vaikka asia ei tietenkään niin ole.

Toisessa Hesarin jutussa (22.11.) on jo hieman kriittisiäkin kysymyksiä. Kiinnostava on jutun pääkuva. Evoluutiopsykologi valkoisessa takissa laboratoriossa. Tutkijasta löytyy lähes identtinen kuva muutaman vuoden takaa ylen jutusta. Syntyy vaikutelma kovasta tieteestä, joka avaa psykologian salat. Kuvalla luodaan maskuliinista tieteen auktoriteettia. Mitähän evoluutiopsykologit sanoisivat kuvan sukupuolikuvastosta?

Evoluutiopsykologian putkahtaminen mediaan voi olla merkki yleisemmästä menneen maailman ja konservatiivisten arvojen kaipuusta. Evoluutiopsykologia ei yleispätevissä selityksissään ole harmiton, sillä se esimerkiksi ylläpitää jäykkiä sukupuolirooleja olettaen ne biologiseksi ilmiöksi. Evoluutiopsykologia tarjoaa siis ”tieteellisen” perustan perinteisille sukupuolirooleille. Persut voisivat laittaa evoluutiopsykologian tutkimukset lähdeviitteeksi väitteelleen, että pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä. Ideologinen väite saadaan näin näyttämään ”tieteellisenä” faktana. Olisi tärkeää, ettei journalismi kritiikittömästi levitä ideologiaa sivuavia väitteitä ”kovan” tieteen kaavussa.

Digitaalinen terveys

Digitaalinen ja terveys ovat jännitteinen sanapari. Useinhan ajatellaan, että digitaalisuus tuhoaa terveytemme, esimerkiksi someaddiktion vuoksi. Mitä siis digitaalinen terveys on? Yksinkertaisesti sillä tarkoitetaan terveyden edistämistä teknologian avulla. Ja nimenomaan keinoja, joilla tavalliset ihmiset voivat terveyttään edistää.

Yleisin esimerkki digitaalisesta terveydestä ovat älylaitteet (puhelin, kello) ja niiden sovellukset. Älykellojen myynnin kasvua selittää paljon se, että ihmiset haluavat seurata liikkumistaan ja palautumistaan.

Toinen esimerkki digitaalisesta terveydestä on datankeräys, jota tehdään toki älylaitteilla, mutta myös muilla tavoilla: tyynyyn tai patjaan voidaan kytkeä datan kerääminen, Suomessa tästä on tunnettu Oura-älysormus.

Kolmas alue digitaalisessa terveydessä on konsultointi- ja valmennusohjelmat netissä. Tällöin henkilö on vuorovaikutuksessa terveydenhuollon ammattilaisten tai valmennus- tai ohjausjärjestelmän kanssa. Ihminen voi saada palautetta ja tietoa ilman aikaa vievää käyntiä. Yhteyttä voidaan pitää tiiviisti, mikä voi olla esimerkiksi mielenterveysongelmissa tärkeää.

Suomestakin löytyy monia esimerkkejä tällaisista ohjelmista tai sovelluksista. Oulun yliopistossa on kehitetty Onnikka-painonhallintaohjelma ja Jyväskylän yliopistossa puolestaan Nuorten Kompassi -palvelu, jonka avulla on onnistuttu vähentämään nuorten stressiä. Palvelussa on hyödynnetty Whatsapp-sovellusta, jolla psykologian opiskelijat ovat tiiviisti yhteydessä apua tarvitseviin nuoriin. Lisäksi syöpäsairaiden sairaalasta kotiutumiseen on käytetty Noona-mobiilipalvelua, jonka avulla potilaan tilaa voidaan seurata ja potilas voi helposti kysyä.

Digitaalisuudella on monia mahdollisuuksia terveyden ylläpitämiseen. Omaa terveyttä, liikkumista, syömistä ja unta voi seurata datapohjaisesti. Myös sairauksia voidaan havaita. Sovellukset voivat myös lisätä harjoittelun tai laihduttamisen – siis painonhallinnan – motivaatiota. Myös vuorovaikutus terveydenhuollon kanssa voi helpottua. Tämä kaikki on luontevaa, kun elämä on muutenkin digitalisoitunut. Ja kyse on huimaa vauhtia kasvavasta bisneksestä.

Aivan ongelmatonta digitaalinen terveys ei tietystikään ole. Mittaaminen on usein epätarkkaa tai sovellus voi myös tehdä vääriä päätelmiä. Esimerkiksi älysormus oli optimistinen askelmäärän suhteen ja oletti henkilön nukkuvan, vaikka hän katsoi televisiota.

Mittaamiseen ja dataan liittyy periaatteellisia haasteita: Kuka omistaa datan? Mihin sitä voidaan käyttää? Monet palvelut ovat yksityisiä ja terveysdataamme voidaan käyttää markkinointiin. Esimerkiksi kuukautiskierron seuraamiseen tarkoitetut sovellukset saattavat jakaa tietoja Facebookille, jolloin FB voi saada hyvinkin intiimejä tietoja.

Entä miten suhde kehoomme ja mieleemme muuttuu, kun mittaamme kaikkea? Luotammeko enää omaan tuntumaan? Aamulla herätessä sovellus kertoo unen laadun, ei se miltä meistä tuntuu. Myös mittaamisen ja tehokkuuden ylikorostus on vaarana, syömisestä ja nukkumisesta tulee mitattava suoritus. Tällöin myös riippuvuus laitteista ja datasta kasvaa.

Digitaalisissa konsultointi-, asiointi- ja valmennuspalveluissa on myös haasteena. Kasvokkainen kontakti asiakkaisiin vähenee, jääkö jotain huomaamatta? Ihminen voi tulla lääkärin aivan toisen vaivan vuoksi, kuin mikä on lopulta ongelma. Myös asiakas voi kaivata ihmiskontaktia. Digitaidoissa voi molemmin puolin olla puutteita.

Terveydenhuollon ammattilaisen tehtävät ja rooli muuttuvat. Vertaan tätä opettajuudessa tapahtuvaan muutokseen: verkko-opettaja ei voi samalla tavalla opettaa kuin kasvokkain. Terveydenhuollossa tällä voi olla suuria muutoksia käytäntöihin, ammatilliseen identiteettiin ja myös työn mitoitukseen – asiakkaiden kohtaaminen vie myös netissä aikaa.

Parhaimmillaan digitaalisella terveydellä on kuitenkin hyviä vaikutuksia. Kiinnostus terveydestä lisääntyy ja ihmisten aktiivisuus kasvaa. Tällöin ihmiset muuttuvat terveydenhuollossa objekteista subjekteiksi, siis aktiivisiksi toimijoiksi, eivät toiminnan kohteiksi.

Mahdollisuudet ovat myös suuret. Omadatan ja terveydenhuollon yhdistäminen lisäisi kokonaiskuvaa terveydestä, kunhan datan omistajuus ja eettiset ongelmat ratkotaan. Tällaisiakin esimerkkejä on. MASK-rhinitis -älypuhelinsovelluksella seurataan allergiaoireita, verrataan ilmansaasteisiin ja siitepölytietoihin. Hoitoa ja lääkitystä voidaan muuttaa reaaliaikaisesti, ilman aikaa vieviä odotuksia ja jonotuksia.

Lähde

Perälä-Heape, Maritta (2019) Digitaaliset palvelut tukemassa terveyskäyttäytymisen muutosta. Teoksessa Sanna Sinikallio (toim.) Terveyden psykologia. PS-Kustannus.