Meillä kaikilla on vankkoja mielipiteitä ja asenteita, jotka kuitenkin usein höystetään mutta-sanalla: ”Kannatan tasa-arvoa, mutta en ole feministi”, ”ilmastonmuutos on vakava asia, mutta minun tekemisillä ei ole vaikutusta” tai ”en ole rasisti, mutta ulkomaalaisia ei saa tulla Suomeen liikaa”.
Miten tätä voisi tulkita, mitä mieltä henkilö oikeastaan on? Kannattaako hän tasa-arvoa, onko hän huolissaan ilmastonmuutoksesta tai onko hän rasisti?
Asenteita mitataan perinteisesti väittämillä, joista vastaaja on joko samaa tai eri mieltä. Kyselylomakkeella jää kuitenkin huomiotta tämä arkielämästä tuttu mutta-rakenne. Henkilö voi kannattaa tasa-arvoa tai ilmastonmuutoksen vastustamista, tosin monin varauksin, jotka yleensä koskevat hänen omaa toimintaansa.
Olemme taitavia myös sallimaan poikkeuksia asenteisiimme. Jos ulkomaalaisia vastustava tuntee ulkomaalaisen, niin hän voikin poikkeuksellisesti olla ok: ”Mutta hän tekee töitä”, ”hän on sentään rehellinen”. Myös oma autoilu ei ole ympäristölle niin vakavaa kuin muiden. Onnistumme sovittamaan poikkeustapaukset yleisiin periaatteisiimme ilman hankaluuksia sanomalla ”mutta”.
Brittiläiset diskurssintutkijat Jonathan Potter ja Margaret Wetherell kiinnittivät tähän ilmiöön huomiota jo yli 30 vuotta sitten. Diskurssin tutkimuksen näkökulmasta mutta-rakenne kertoo puhujan tunnistavan suotavan ajattelutavan, mutta hän voi silti poiketa tuosta ajattelutavasta. Toisin sanoen ”kannatan tasa-arvoa, mutta” tarkoittaakin ”tunnistan vaatimuksen tasa-arvoisesta ajattelusta, mutta olen eri mieltä tai en tiedä mitä ajatella”.
Potter ja Wetherell aiheellisesti huomattavat, etteivät asenteemme ole joko-tai -muotoa. Voimme suhtautua sekä myönteisesti ja kielteisesti johonkin asiaan riippuen esimerkiksi siitä kenelle puhumme, miten kannanotto vaikuttaisi itseemme tai läheisiimme. Asenteissaan hapuileva mies voi äijäporukassa naureskella tasa-arvolle, mutta naisten seurassa olla toista mieltä. Puheessa esitetyllä kannanotolla voi olla tilanteeseen liittyviä tarkoituksia, kuten sovun säilyttäminen. Ihminen kuitenkin yrittää pitää kannanottonsa kohtalaisen yhdenmukaisina, jolloin hän usein joutuu taiteilemaan poikkeuksien ja muiden joustojen kanssa.
Pelkkään arkielämään mutta-puhe ei rajoitu, sillä se näyttää olevan nyt yhden puolueen poliittisessa retoriikassa keskeistä: ”Emme ole rasisteja, mutta haittamaahanmuutto pitää kieltää” tai ”emme kiellä ilmastonmuutosta, mutta suomalaisten ei tarvitse tehdä asialle mitään”. Näin näppärästi sovitetaan yhteen rasismin kieltäminen ja maahanmuuttajien vastustaminen sekä ilmastonmuutoksen tunnustaminen ja kieltäminen.
Poliitikkojen pitää huolehtia – usein rimaa hipoen – tietyistä sopivuuden rajoista, johon mutta-rakenne tarjoaa oivan mahdollisuuden. On ihan ok sanoa ”en ole rasisti, mutta” tai ”kannatan tasa-arvoa, mutta”. Sen sijaan ”olen rasisti” tai ”vastustan tasa-arvoa” ainakin Suomessa ylittäisi jonkun rajan – jopa persuilla.
Lähde
Jonathan Potter & Margaret Wetherell (1987) Discourse and social psychology.
Janne Matikainen 