Etäopetus ei ole lähiopetusta etänä

Opettajille ja oppilaille siirtymä etäopetukseen on tullut yhtenä rysäyksenä ja etäopetuksen muotoja on haettu osin epätoivon vallassa.

Olen toteuttanut etäopetusta, lähinnä verkko-opetusta, pitkään. Alla muutamia asioita, jotka olisi mielestäni hyvä huomioida. Kokemukseni ovat enimmäkseen aikuisten parista, mikä tietysti eroaa lapsista huomattavasti. Silti tietyt asiat ovat yleispäteviä.

Opettajuus muuttuu

Etäopetuksessa ei yleensä opeteta perinteisessä mielessä. Opettaminen siis muuttuu paitsi didaktisesti, myös opettajan rooli ja identiteetti muuttuvat. Toki nyt voidaan eri ohjelmilla (Teams, Zoom jne.) siirtää oppitunti verkkoon. Tämä malli voi olla niin opettajille kuin opiskelijoille sosiaalisesti ja kognitiivisesti hyvin vaativaa. Yleensä opettajan rooli on etäopetuksessa enemmän suunnitteleva ja ohjaava: opettamisen sijaan kootaan materiaalia, tehdään tehtäviä, ohjataan vuorovaikutusta ja arvioidaan tehtäviä. Haaste on ollut opettajan työmäärän ja ajankäytön määrittäminen, lähiopetuksesta tuttu opetustuntien määrä ei oikein toimi.

Aika ja rytmi muuttuvat

Etäopetuksessa pitää olla rytmi, se ei voi olla tasaista tehtävien tekemistä. Mutta aikataulu ja rytmi eivät yleensä ole, eivätkä voikaan olla, samanlaisia kuin lähiopetuksessa. Etäopetuksessa annetaan eri kokoisia tehtäviä ja oppimisjaksoja, joiden pitää olla oppijalle selkeä ja mielekäs kokonaisuus. Mutta niiden ajankäytön ei välttämättä ole järkevää jäsentyä lähiopetuksen mukaisesti.

Suunnittelu painottuu

Etäopetuksessa saatetaan suurin työ tehdä etukäteen, kun mietitään oppimisprosessi, tehtävät, rytmi, vuorovaikutus, palautteen antaminen jne. Tärkeää on myös hahmottaa opettajalle tuleva työmäärä. Usein käy niin, että on mukava suunnitella kaikenlaisia tehtäviä ja vuorovaikutusta, mutta kun tulee toteutuksen aika, onkin tarkistus-, ohjaus- ja arviointityötä paljon. Suunnittelussa olisi osattava hahmottaa kaikki palaset ja pedagoginen kaari: miten etäopetuskokonaisuudesta tulee oppijan taidoille ja osaamiselle sopiva ja mielekäs kokonaisuus?

Vähemmän on enemmän

Ympäristöjä, välineitä, verkkomateriaaleja ja sovelluksia on paljon, liikaakin. Kaikkia ei voi käyttää. Eihän lähiopetuksessakaan käytetään kaikkia mahdollisia keinoja koko ajan. Monissa kunnissa ja kouluissa on käytössä erilaisia järjestelmiä ja alustoja, kenttä on hajanainen. Oikeastaan ainoa yhteinen järjestelmä on usein Wilma, joka on hallinto-ohjelma, ei lainkaan verkko-opetusympäristö. Vaikka kaikkea ei tarvitse käyttää, kannattaa kuitenkin kokeilla uusia ohjelmia ja keinoja, mutta ei kaikkia kerralla.

Etäopiskelu on vaativa

Lienee itsestäänselvyys, että etäopiskelu on vaativaa, niin ajankäytön, itseohjautuvuuden, vastuunoton kuin opiskelutaitojen näkökulmasta. Näissä on usein haasteita aikuisillakin. Ei voi olettaa, että kaikki oppilaat osaavat homman heti. Vanhempien tuki voi olla välttämätöntä ja ongelma tietysti on, kun kaikilla ei tukea välttämättä ole. Vaikka aikuiset ovat periaatteessa itseohjautuvia, usein paras motivaattori heidänkin kohdallaan on lähestyvä dead-line.

Pelko helppoudesta on turha

Nyt on ollut vallalla ajatus, että etäopetuksessa pitää olla mahdollisimman paljon hommaa, etteivät koululaiset ainakaan pääse helpommalla ja lomaile. Mieleen tulee 90-luvun puoliväli, jolloin olin mukana aloittelemassa avoimen yliopiston verkko-opetusta. Tuolloin verkkokursseilla opiskelijoille annettiin hurjasti tehtävää, jotteivat ainakaan pääse helpommalla ja verkkokursseista tuli paljon työläämpiä kuin lähiopetuksesta. Tehtävien liiallinen määrä voi olla jopa haitallista lamauttamalla oppilaat, varsinkin tunnolliset.

Homma vie aikaa

Tätä kirjoittaessa moni on toteuttanut etäopetusta muutaman päivän, siis aivan mitättömän ajan. Ei mikään opetus voi muuttua toimivaksi muutamassa päivässä, eikä edes viikossa. Monille opettajille tilanne muistuttaa uimakoulua, jossa viedään keskelle hyistä merta. Ei pidä vaatia liikaa, ei itseltä, eikä oppilailta. Varsinaisen substanssin sijaan monelle oppilaalle suurempi oppimishaaste voi olla itsenäisen opiskelun ja ajanhallinnan opettelu.

Monet viime päivien haasteista etäopetuksessa ovat osoittaneet kuinka tärkeässä roolissa koulussa on ajan ja tilan kontrolli, niin oppilaiden kuin opettajien. Suurin huolin hallinnon näkökulmasta näyttää olevan työpaikan ja –ajan hallinta. Etäopetuksessa ei kuitenkaan voida samalla tavalla kontrolloida aikaa ja tilaa, vaan tekemistä ja suorituksia.

Nyt pitäisi ottaa rauhallisemmin. Opettajien ei tarvitse muuttaa koko opetusta viikossa tekemällä töitä yötä päivää. Poikkeusoloissa ei voi edetä normaaliajan kriteereillä. Vaikka oppilaat eivät oppisi ihan kaikkea muutaman viikon aikana, sukupolvi ei ole menetetty.

 

 

Korona ja joukkojen viisaus

Korona-viruksen kohdalla on jälleen noussut esille somen rooli: onko siitä haittaa huhujen ja väärien tietojen levittäjänä vai voisiko se auttaa ja koota tietoa viruksen aiheuttamien ongelmien ratkomiseen. Ja voisiko joukkojen viisaus somessa jopa ohittaa asiantuntijatiedon?

Kaikki joukkojen toiminta ei tietenkään tuota viisautta. Termin tunnetuksi tehnyt James Surowiecki asettaa joukkojen viisaudelle neljä ehtoa. Ensinnäkin joukoissa tulee olla moninaisia näkemyksiä. Yksipuoliset tai liian samanlaiset näkemykset eivät johda luoviin ratkaisuihin. Toiseksi jokaisen pitää voida muodostaa näkemyksensä itsenäisesti.

Kolmanneksi joukon tulee olla hajautettu. Liian keskitetty järjestelmä ei johda monipuoliseen näkemysten kirjoon. Neljänneksi yksittäiset mielipiteet tai tiedot pitää pystyä kokoamaan jollain mielekkäällä tavalla.

Ilmeinen esimerkki näiden ehtojen toteutumisesta on Wikipedia, jossa riippumattomat jäsenet tuottavat artikkeleita. Järjestelmä on hajautettu, mutta verkkoalusta mahdollistaa tuotosten systemaattisen kokoamisen. Korona-keskustelussa toteutuu kolme ensimmäistä ehtoa, mutta neljäs ei. Joukkojen tuotoksia ja tietoa ei koota systemaattisesti.

Ajatusta joukkojen viisaudesta on myös kritisoitu. Oxfordin yliopiston professori Willam H. Duttonin mukaan sosiaalisen median viisaus piilee joukkojen hallitsemissa. Joukkojen viisaudessa (the wisdom of crowds) on pikemminkin kyse joukkojen hallitsemisen viisaudesta (the wisdom of controlling crowds).

Viisaus on siis verkostojen suunnittelussa ja johtamisessa, joiden ansiosta verkoston jäsenten panos saadaan koottua tehokkaalla tavalla. Näin toimii Wikipedia, jonka tehokkuuden taustalla on hyvin suunniteltu toimintamalli. Joukkojen tuotokset Wikipediassa ovat suuria, mutta uutta viisautta se ei tuota, vaan kokoaa olemassa olevaa tietoa.

Toki on esimerkkejä, joissa verkko tai some ovat mahdollistaneet uudenlaisen jakamisen, pisteyttämisen, toiminnan tai esimerkiksi auttamisen kriisien aikana. Nyt koronankin aikana voi syntyä uusia joukkoistamisen ja auttamisen muotoja netin avulla, vaikkapa riskiryhmien kaupassa käynnin helpottamiseksi.

Mutta voisiko some-joukot myös haastaa asiantuntijatiedon? Yksilöiden panoksen suhde ryhmän tai joukon yhteiseen tuotokseen vaihtelee ryhmätehtävän mukaan. Joskus yksilöiden yhteenlasketuista panoksista syntyy ryhmän tulos, esimerkiksi köydenvedossa.

Korkean asiantuntijuuden ongelmissa yksilöiden yhteenlaskettu asiantuntijuus ei välttämättä nouse sen ylemmäksi kuin kunkin yksilön asiantuntijuus. Jos yhteen laitetaan tuhat ihmistä, joilla on keskinkertaiset tiedot matematiikassa, he eivät päihitä huippumatemaatikkoa, kun eivät edes ymmärtäisi ongelmaa.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että epidemologian syvällinen ymmärrys antaa paremmat eväät ymmärtää koronaa kuin valistunut some-joukko, jolla on kuitenkin vain pintatietoa. Tietysti asiantuntijan näkemyksistä voidaan keskustella, kriittisestikin, mutta keskustelun lähtökohdat ovat noviiseilla ja asiantuntijoilla kovin erilainen.

Ryhmän tuotos ei siis aina ole parempi kuin yksilöiden ja joskus yksilöllinen ongelmanratkaisu on tehokkaampaa. Mitä syvempää asiantuntijuutta ongelma vaatii, sitä vähemmän suuresta joukosta on hyötyä, mutta pieni asiantuntijoiden ryhmä lienee parempi kuin yksi ihminen.

Koronan kohdalla näyttää siltä, että viisauden sijaan (tai ehkä myös ohella) itsekkyys ja infodemia nostavat päätään: vessapaperi loppuu, huhut ja väärät tiedot leviävät. Toivottavasti näemme myös uudenlaisia auttamisen muotoja!

Lähteet

Dutton, William 2008. The Wisdom of Collaborative Network Organiszations: Capturing the Value of Networked Individuals. Prometheus, 26, 3, 211-230.

Surowiecki, James 2004. The Wisdom of Crowds. New York: Random House.