K-sukupolvi tulee

Sukupolvien arvuuttelu ja nimeäminen eri kirjaimilla on suosittua, niin tutkijoiden kuin markkinoijien keskuudessa. Z-sukupolvi, noin 1997-2010 syntyneet, on viimeisin vallalla oleva sukupolvi. Sitä määrittää viestintäteknologian runsas käyttö, mutta myös ympäristötietoisuus, kulutuskriittisyys ja individualismi.

Z-sukupolven seuraajaksi on nimetty alfa- eli A-sukupolvi, joka muodostuu 2010-2020 syntyneistä. Tämän sukupolven luonnehdintoja löytyy jonkun verran, mutta sukupolven nuoren iän vuoksi luonnehdinnat ovat vielä epämääräisiä. Kaikkien viime vuosikymmenien sukupolvien määritelmissä media ja viestintäteknologia on ollut keskeisessä roolissa.

Heitän nyt arvelut tulevista sukupolvista romukoppaan ja nojaudun perinteiseen sukupolvi-määritelmään, jossa korostuu sukupolven yhteinen kokemus. Vahvempaa sukupolvikokemusta tuskin on kuin korona, siispä voidaan tavan mukaisesti käyttää kirjainta eli K-sukupolvi.  

Elämänmeno on muuttunut dramaattisesti: etäkoulu/opiskelu/työ, yksinäisyys, turhautuminen, yhteydenpito vain digitaalisilla välineillä, ei yhteisöllisiä kokemuksia joukkotapahtumissa (esim. konsertit), ei matkustelua ja pelko sairauden etenemisestä ja viime kädessä tulevaisuudesta.

Tämä tietysti vaikuttaa meihin kaikkiin, mutta nuorille tästä syntyy vahvimmin sukupolvikokemus. Tämä kokemus määrittää myös tulevaa suhdetta maailmaan, ihmissuhteisiin, opiskeluun ja työhön.

Korkea elintason länsimaissa kokemus ei välttämättä vaikuta todellisiin olosuhteisiin niin paljon kuin köyhissä maissa. On arveltu, että korona katkaisee monissa maissa lasten koulunkäynnin kokonaan, mikä heikentää tulevaisuudennäkymiä ja voi vaikuttaa monella tavalla globaalisti.

Hypoteesini K-sukupolvesta on epätieteellinen perustuen lähinnä havaintoihin. Onneksi tutkimusta tehdään paljon, jotta voimme ymmärtää tätä sukupolvea sen kokemuksia ja ennen kaikkea sitä, miten K-sukupolvea voit tukea pääsemään elämässä eteenpäin.

Organisaatioviestintä tasa-arvoa edistämään?

Luin alkuvuodesta lähes sata esseetä organisaatioviestinnän kurssilla. Esseiden aihe oli vapaa ja olin listannut esimerkkiaiheiksi hyvinkin erilaisia teemoja. Yksi aihe nousi kuitenkin ylitse muiden lukumääräisesti, nimittäin tasa-arvo.

Opiskelijat käsittelivät sukupuoleen, etnisyyteen, seksuaalisuuteen ja vammaisuuteen liittyviä tasa-arvon kysymyksiä. Esseissä painottui, että epätasa-arvo ei ole yksilöihin liittyvä asia, vaan institutionalisoitunut ja rakenteellinen ilmiö. Esimerkiksi etnisyys tai heteronormatiivisuus nähtiin viestintäkäytäntöihin juurtuneena ilmiönä.

Paljon käytettiin kurssikirjassa ollutta tokenismin käsitettä eli vähemmistöjen näennäistä huomioimista, mitä organisaatioiden viestintäkin voi tehdä. Toisin sanoen organisaatio voi korostaa suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa viestinnässään, mutta samat periaatteet eivät toteudu esimerkiksi rekrytoinnissa.

Monet myös pohtivat, miten viestinnällä ylläpidetään epätasa-arvon rakenteita ja miten toisaalta viestinnällä voitaisiin edistää tasa-arvoa.

Esseitä lukiessa mietin organisaatioviestinnän ammattikentällä vallitsevia teemoja. Suomalaisissa viestinnän koulutuksissa korostuvat googlailun perusteella seuraavat sisällöt: viestinnän trendit, vuorovaikutusosaaminen, muutosviestintä, visuaalisuus, viestinnän mittaaminen, sosiaalinen media eri tavoin, vastuullisuus ja markkinointiviestintä.

Kun vertaa opiskelijoiden esseitä ja viestinnän koulutuksia, on ero huomattava. Mistä tämä kertoo?

Osasyy on kurssin kirja, jossa tasa-arvon teemat ovat esillä. Mutta on siellä paljon muitakin teemoja. Mistä muusta tämä voisi johtua?

Onko kyse opiskeluun kuuluvasta kriittisen ajattelun heräämisestä? Ehkä idealismista? Vai katsooko uusi sukupolvi organisaatioviestintää kokonaan uudella tavalla? Tai onko tasa-arvon kysymykset juuri nyt ajankohtaisia ja hetken päästä opiskelijat tarttuvat muihin aiheisiin?

Vastauksia on mahdotonta antaa. Mielenkiinnolla odotan, kun tämä sukupolvi astuu työelämään. Ainakin se on hivenen tietoisempi tasa-arvosta ja halukkaampi muuttamaan työelämää tasa-arvoisempaan suuntaan. Ja ehkä organisaatioviestinnän alana pitää pohtia, miten se ottaa vastaan nämä nuoret.

Kurssin kirja on: Mumby D. & Kuhn, T.R. (2019) Organizational Communication, Critical Introduction. Second edition. Sage. TAI (Mumby 2013) Organizational Communication, Critical Approach.