Oikeistopopulistin maailmankuva

Olen kevään ajan seuraillut paikallista politiikkaan keskittyvää FB-ryhmää ja osin myös osallistunut kommentointiin. Keskustelun mahdottomuus hämmästyttää ja ajaa monia pois. Yritän päästä jyvälle, miksi asia on näin.

Keskeinen piirre ryhmässä on persut vs. muut, mikä johtaa pohtimaan oikeistopopulismin luonnetta ja maailmankuvaa. Persut siis edustavat oikeistopopulismia, vaikka itse tietysti toisin väittävät.

Oikeistopopulistin maailma on jakautunut kahtia: meihin ja heihin, hyviin ja pahoihin. Hyviä ovat me, kansan miehet ja naiset, pahoja ovat vihervasemmisto, feministit, media, sosiaalituilla elävät pakolaiset, vegaanit ja eliitti (vennamolainen rötösherra-ajattelu elää). Oikeistopopulismin olemassaolo perustuu kahtiajaon rakentamiselle ja viholliskuvan vahvistamiselle.

Hyvä esimerkki kahtiajaon ja vastakkainasettelun rakentamisesta ovat provosoivat, usein päättömät keskustelunaloitukset. Olen ryhmässä lukenut, ettei persuissa ole rasismia, persut on ympäristöpuolue tai persut eivät ole oikeistopuolue. Kun nämä totuudenvastaiset väitteet kumotaan, alkaa loputon vääntäminen ja kääntäminen, jota harva ihminen jaksa. Faktojen kanssa keskustelulla ei ole enää paljon tekemistä.

Sitä muuten ihmettelen, miksi persut kieltävät olevansa oikeistolaisia tai ulkomaalaisvastaisia, eivätkö he usko omaan asiaansa?

Keskeinen pointti keskustelussa on uhriutuminen, ”taas persuja syyttä haukutaan”, ”miksi meistä sanotaan sitä tai tätä”. Ja lopuksi syytetään sananvapauden viemisellä, vaikka millään tavalla ei ole kajottu sananvapauteen, on vain kritisoitu. Kaikella tällä vahvistetaan jakoa meihin ja heihin, uhriudutaan ja rakennetaan omaa ryhmäidentiteettiä.

Oikeistopopulismiin kuuluu myös ns. kriittinen ajattelu, mikä käytännössä on tarkoittaa vastustamista. Kriittisyyden luonteesta oli Hesarin vieraskynässä erinomainen kirjoitus.

Kriittisyyden nimissä kyseenalaistetaan esimerkiksi ihmisarvo rasismiin viittaavilla kommenteilla. Rasismilla on muuten persuissa pitkä perinne, jo 80-luvulla Sulo Aittoniemi esitti rasistisia mielipiteitä, joista Raptori teki osuvan biisin.

En näe, että vastakkainasettelulla, vastustamisella, vihalla ja meuhkaamisella maailmasta ja ihmisistä tulee parempia. Oikeistopopulismin maailmankuvan yksinkertaisuus ja ehdottomuus tekevät myös keskustelusta mahdotonta. Jaksan uskoa siihen, että maailmasta tulee parempi yhteisöllisyydellä, ihmisarvoa ja luontoa kunnioittamalla, dialogilla ja tasa-arvolla.   

On myös hyvä muistaa, että sunnuntain vaalien jälkeen osa meistä ehdokkaista istuu valtuustoissa ja silloin pitää pystyä yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa. Suomessa kun onneksi mikään puolue ei yksin pysty päättämään asioista. Persujen kannattaisi miettiä, miten muut puolueet suhtautuvat heihin. Jos suhtautuminen on kielteistä, onpahan sitten taas hyvä syy uhriutua.

Tässäkin kirjoituksessa on persujen mielestä todennäköisesti kaikki pielessä. Tarkoitukseni on selventää ajatuksiani siitä, miksi minä ja käsittääkseni moni muu eivät viitsi ja jaksa FB-ryhmässä olevaa nykyistä ”keskustelua”.

Yliopistot pysyvään etäopetukseen?

Sohvalla lötkötellessäni näin uutisen, jossa kerrottiin Vaasan yliopiston aikeista siirtyä massaluentojen osalta pysyvään etäopetukseen.

Ideana on, että massaluennot siirretään verkkoon ja lähiopetuksessa panostetaan pienryhmätapaamisiin. Ajatus tällaisesta käänteisestä luokkahuoneesta sinällään on ihan hyvä – mieleen tulee peruskoulun inkluusio: ajatuksena kaunis, mutta ei toimi käytännössä.

Toimimattomuuden syy on resurssien puute. Yliopistojen kohdalla ihmettelen, mistä saadaan opettajia, jotka sekä pitävät luennot että vetävät pienryhmiä. Vastaus on yksinkertainen: ei mistään. Ehkäpä ajatuksena on näyttää samoja luentoja vuosi toisena perään, jolloin opettajia ei tarvita luennoimaan. Tämä on juuri asia, josta opiskelijat ovat kriittisiä. Vanhojen luentojen kuuntelu koetaan oppimisen kannalta epämotivoivaksi.   

Luennot on myös tarkoitus pilkkoa 20 minuutin klipeiksi. Kuulostaa suorastaan kornilta. Yliopistoista ei tarvitse tulla luentoklippien tavarataloa. Ei ihme, jos ihmisistä tulee lyhytjänteisiä, kun heille tarjotaan mukavia pieniä pätkiä, etteivät tylsisty ja rasitu liikaa.  

Palaute on koko koronavuoden ollut, että opiskelijat ovat täysin uupuneita koneen äärellä istumiseen. Opiskelijat toivovat toki joustavuutta, mutta samaan hengenvetoon he toivovat aikatauluja ja livekohtaamisia.

Taustalla tässä on tietenkin raha ja säästöt. Verkkoluennoilla säästetään tilakuluissa ja massaluennoille voidaan ottaa entistä enemmän opiskelijoita. Säästämistavoite puetaan kauniisti joustavuuden ja pedagogiikan kaapuun.

Opettajan näkökulmaa ei ole otettu huomioon. Ruudulle puhuminen on tullut valitettavan tutuksi ja kaikki ovat siihen täysin kyllästyneitä, ei lainkaan kontaktia opiskelijoihin. Tässä kohtaa verkko-opetuksen puolustajat sanovat, että kyllä verkossakin saa kontaktin. Tottakai saa, mutta kun kurssilla on 100-150 opiskelijaa, niin kyllä se on vaikeaa.  

Kriitikot sanovat myös, että luentojen aika on muutenkin ohi. Perinteinen luento voikin olla todella huono, epäselvä ja pedagogisesti onneton. Mutta luento voi myös olla kaikin puolin erinomainen: kiinnostava ja oppimista edistävä. Myös opiskelijat kokevat luennot mielekkäiksi, kunhan niitä on sopiva määrä. Ongelma on se, että viime vuosina massaluennot ovat jälleen yleistyneet, mikä tekee luennoista pedagogisesti hankalia. Pienemmälle joukolle luennoista voisi tehdä monimuotoisempia.

Verkkoluentoja ja muita joustavia opiskelumuotoja tulee ilman muuta kehittää. Mutta kertaluontoinen päätös massaluentojen siirtämisestä verkkoon ei ole viisas. Asiaa pitää pohtia tapauskohtaisesti, maisteriopinnoissa joustavuus voi olla tärkeää, kun taas kandiopintojen alussa on toisten tapaaminen ja kontaktien luominen keskeistä. Seurauksia ei tarkkaan tiedetä, tosin koronavuosi on antanut viitteitä asiasta. Vaarana esimerkiksi on, että vähäinenkin yhteisöllisyys ja sosiaalinen tuki katoavat.