Kunniasta puhutaan niin maailmanpolitiikassa kuin arkisessa elämässä. Putinille sanotaan olevan ongelma kunniakas irtautuminen sodasta, toisaalta haluamme arjessa säilyttää kunniamme ja välttää häpeää.
Tykästyin opiskeluaikana Rom Harrén sosiaalipsykologiseen teoriaan, jossa sosiaalisuutta kuvataan hyvin yleispätevällä tavalla. Yleispätevät teoriat ovat aina ongelmallisia, mutta työnnän nyt ongelmat syrjään ja keskityn Harrén antiin.
Harrén mukaan sosiaalinen maailma jakautuu käytännölliseen (praktiseen) ja ilmaukselliseen (ekspressiiviseen) järjestykseen. Käytännöllinen järjestys viittaa siihen, miten aineelliset ja biologiset päämäärät saavutetaan.
Ilmauksellinen järjestys puolestaan viittaa siihen, miten luomme kuvaa itsestämme vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Keskeistä ilmauksellisessa järjestyksessä on kunnian ylläpitäminen sekä halveksunnan ja häpeän välttäminen.
Kunnia ja häpeä ovat teemoja jotka näyttävät toistuvan. Maailman johtajien tulee säilyttää kunniansa, yhtäläiseen meistä jokainen haluaa säilyttää kunniansa työpaikalla, koululuokassa, harrastuksissa. Häpeä ja halveksunta ovat paitsi ikäviä tunteita, myös identiteettimme eheyttä uhkaavia tekijöitä.
Suomea nimitetään usein häpeän kulttuuriksi. Reseptit häpeän käsittelyyn ovat kuitenkin usein yksilöpsykologisia. Kulttuuri-sana kuitenkin jo viittaa häpeään sosiaalisena ilmiönä. Ja jos Harré on oikeassa, kyseessä on nimenomaan sosiaalisen maailman piirre, jossa me yksilöt yritämme luovia.
Pitäisi siis ymmärtää, ettei häpeä ole kunkin oma tunne, vaan osa meidän sosiaalista maailmaa. Harrén mukaan tämä on universaali piirre kaikille maailman kulttuureille.
Kunnian sekä häpeän ja halveksunnan tunnistaminen avaa ymmärrystä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja yksilöiden toiminnasta. On tärkeää, että meille kaikille lapsista vanhuksiin avautuu mahdollisuus kunnian säilyttämiseen.
Kunnian kriteerit kuitenkin vaihtelevat eri ihmis- ja ikäryhmissä. Tuoreessa Kahdeksan kuplan Suomi –tutkimuksessaan Anu Kantola työryhmineen paneutui eri ihmisryhmien ns. syviin tarinoihin (deep story). Niillä tarkoitetaan ihmisten tapaa jäsentää maailmaa ja omaa paikkaansa siinä sekä erityisesti tunteita, joita oma yhteiskunnallinen asema herättää: ”Syvät tarinat ovat tarinoita oikeasta ja väärästä, kertomuksia kunniasta ja uhkaavista voimista”. Ihmiset eri ryhmissä tai kuplissa löysivät omat tapansa säilyttää kunniansa.
Jos kunniamme on uhattuna, voi se johtaa ikäviin seurauksiin niin itsemme kuin ympäristömme kannalta. Kunnioitusta voidaan hakea aivan vääristä asioista tai ryhmistä, mistä voi seurata pahimmillaan väkivaltaa. Väkivaltaa ei välttämättä aiheuta väkivallan tekijän pahuus vaan häpeän ja halveksunnan kokemukset.
Yleensä häpeä ja halveksunta eivät onneksi johda väkivaltaan, mutta jättää jäljen identiteettimme, pahimmillaan pysyvän. Onkin tärkeää antaa toisten säilyttää kunniansa arkisessa elämässä ja vuorovaikutuksessa – ehkäpä metsää vastaa kuten sinne huudetaan ja saamme myös itse säilyttää kunniamme.
Lähteet
Rom Harré (1979) Social being
Anu Kantola & työryhmä (2022) Kahdeksan kuplan Suomi
Janne Matikainen 