Aihearkisto: Uncategorized

Uusi sukupolvi

Uutta sukupolvea odotetaan sekä innolla että pelonsekaisesti. Tällä hetkellä uutta sukupolvea kuvataan useimmiten media- ja viestintäteknologian kautta. Olen itsekin hahmotellut aiemmin mediasukupolvea.

Tällä kertaa luon yleisemmän katsauksen uudesta sukupolvesta. Mitä tuo uusi sitten on? Uusia tietysti tulee koko ajan, viime vuosikymmenien sukupolvet voidaan jaotella seuraavasti: X-sukupolvi eli tv-sukupolvi (1965-1976), Y-sukupolvi eli nettisukupolvi (1977-1997) ja Z-sukupolvi (1998-2010).

Y-sukupolvea on eri lähteissä kuvattu seuraavasti: Vapaamielisyys, uusi teknologia sekä globaalisti perhe- ja yksilökeskeisyys. Z-sukupolvelle leimallista puolestaan on ympäristötietoisuus, kulutuskriittisyys, lisäksi heitä on kuvattu passiivisiksi individualisteiksi. Erilaisia piirteitä on luoteltu paljon. Tutkimustietoa on vasta vähän, joten osin kyse on valistuneista arvauksista.

Tiivistäen uutta sukupolvea voisi kuvata kolmen piirteen kautta.

Ensimmäinen on yksilöllinen valinta, useissa tutkimuksissa puhutaan yksilöllisen valinnan sukupolvesta. Uusi sukupolvi on tottunut tekemään yksilöllisiä valintoja, olipa kyse elämäntavasta, asuinpaikasta, urasta tai Netflix-sarjoista. Tietysti sosiaalinen ympäristö edelleen määrää valintoja, mutta mahdollisuudet yksilöllisyyteen ovat suurempia kuin ennen.

Toinen piirre nousi esille amerikkalaisessa metatutkimuksessa, nimittäin perfektionismi. Tämä tarkoittaa suorituskeskeisyyttä eri elämänaloilla, kaikessa pitää olla hyvä: työssä, ihmissuhteissa, syömisessä, ulkonäössä ja harrastuksissa. Nuorten dokailu on vaihtunut fitnessiin ja hyvä niin. Ja lisäksi pitää olla onnellinen. Kovia vaatimuksia!

Kolmas leimallien piirre on viestintäteknologian käyttö, joka ilmenee hyvin mediasukupolven kuvauksista. Uusi sukupolvi elää älypuhelimeen kiinni kasvaneena käyttäen sujuvasti uusia palveluita. Perinteinen tietokoneen käyttö, kuten liitetiedoston tallentaminen, ei ole uuden sukupolven vahvuus.

Uusi sukupolvi ei kuitenkaan itse tuota näitä piirteitä, vaan he kasvavat maailmaan, joka vaatii näitä asioita. Uuden sukupolven vaatimukset ovat erilaisia kuin aikaisempien. He ovat vapaampia kuin aiemmat sukupolvet, mutta ehkä myös ”hyvän” ihmisen kriteerit ovat tiukemmat.

Kiinnostavaa on, millaisia uuden sukupolven edustajat ovat työelämässä ja miten heitä johdetaan? On sanottu, että he kaipaavat mielekkäitä työtehtäviä ja joustavuutta, karsastavat kontrollia ja kaipaavat palautetta oppiakseen uutta.

Kansalaisina heitä kuvaa hyvin se, että kansallinen ja luokkapohjainen identiteetti korvautunut kansainvälisillä ja moninaisilla identiteeteillä. Elämä ja ura ei rajoitu kotimaahan, vaan elämänpiiriä on (melkein) koko maailma. Yhteiskunnallisessa osallistumisen osalta yksilöllinen valinta johtaa järjestöjyräämisestä kevytosallistumiseen.

Uusi sukupolvi mielletään usein kokonaan uudenlaisena ja yhtenäisenä joukkona. Sukupolven piirteet kuvataan stereotyyppisesti. Todellisuudessa uusikin sukupolvi on varsin hajanainen porukka, joka myös elämänkaaren myöhemmissä vaiheissa saattaa muuttua hämmästyttävällä tavalla edellisten sukupolvien kaltaiseksi.

Aika näyttää.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Huhtikuu 2018, Uncategorized

Latteaa organisaatioviestintää – tiedotteet täräkämmiksi!

Hallituspuolueiden puheenjohtajat tviittasivat perhevapaauudistuksen kaatumisesta täsmälleen samanlaisilla tviiteillä:

”Perhevapaauudistusta ei toteuteta tällä vaalikaudella. Yhteistä mallia ei valitettavasti löytynyt.”

Tviittien samanlaisuus on tietysti hauska anekdootti. Samalla se kuitenkin herätti pohdintaa viestinnän ammattimaistumisen seurauksista. Viestintä on huolella mietittyä ja hiottua, mutta samalla kaavamaista, tylsää ja latteaa.

Pieni poiminta toimitusjohtajien nimitysuutisista vahvistaa havaintoa. Tämä näyte on koottu muutamista eri tiedotteista:

”Uskon, että monipuolinen taustani ja osaamiseni yhdessä ammattitaitoisen henkilöstömme kanssa tuovat lisäarvoa X:n liiketoiminnan kehittämisessä ja kasvattamisessa. Koen että minulla on paljon annettavaa toimitusjohtajana yrityksen kehitykselle ja uskon, että yhdessä olemme vielä entistäkin vahvempia!”

Vastaava ilmiö näkyy urheilussa, erityisesti lajeissa, joissa liikkuu raha. Tällainen tiedoteteksti kuulostaa varsin tutulta:

”Hän on monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy pelaamaan molemmilla laidoilla sekä keskellä.”

Urheilijoiden kaavamaiseen ja persoonattomaan viestintätyyliin kiinnitti huomiota myös Ilta-Sanomissa Janne Toivio kommentissaan Viveca Lindforsista. Toivio totesi, että Lindfors ”ei esiintynyt toimittajien edessä kuin tarkasti koulutettu marakatti, joka toistaa ennalta sovittuja fraaseja ja väsyneitä kliseitä, tärkeimpänä panoksenaan mainoshattu”.

Voisikohan urheilija sanoa kuten Seppo Räty aikanaan Stuttgartin pettymyksen jälkeen: Saksa on paska maa.”

Viestinnän ammattimaistuminen tekee viestinnästä toki suunnitelmallista, standardoitua ja hallittua. Samalla se näyttäisi tekevän viestinnästä – tai ainakin tiedotteista – kaavamaisia, turvallisia, ennakoitavia ja ehdottoman tylsiä.

Haastan tiedotteinen kirjoittajat (jos joku sellainen sattuu tämän lukemaan): rikkokaa kaava, käyttäkää värikästä ja persoonallista kieltä, antakaa inhimillisyydelle tilaa. Tylsä viestintä haittaa lopulta eniten viestinnän ammattilaisia itseään. Näiden tiedotteiden tekemiseen ei tarvita suurta ammattitaitoa, kohta sen hoitavat robotit.

Ongelma ei välttämättä ole viestinnän ammattilaiset, vaan organisaatioiden johto. Viestinnän ammattilaiset eivät ehkä saa lupaa tehdä värikkäämpää viestintää.

Enkä suinkaan voi itseäni täysin ulkoistaa kritiikistä. Olen jo vuosikaudet opettanut viestinnän opiskelijoita, siis heitä, jotka tätä viestintää tekevät.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Helmikuu 2018, Uncategorized

To tweet or not to tweet – Twitter organisaatioiden haasteena

Olin järjestämässä päivän HY+ Twitter-koulutusta ja vedin koulutuksessa työpajan. Avaan seuraavassa pajan teemoja. Mukana myös päivän muiden kouluttajien (professori Pekka Isotalus, tutkijatohtori Jari Jussila ja työelämäprofessori Pekka Sauri) pointteja. Koulutus pohjautui tuoreeseen Twitter-kirjaamme.

Kohderyhmä ja tavoittavuus

Twitterin käyttö saattaa on olla haulikolla räiskimistä, vaikka pitäisi tavoittaa organisaation kannalta oikeat kohde- ja sidosryhmät. Ne voivat olla asiakkaita, päättäjiä tai mediaa. Paras tapa on nimetä tviittiin sopivia käyttäjiä tai aihetunnisteita (hashtag). Kovin montaa näitä ei voi olla.

Twitterissä voi myös tehdä listoja organisaation kannalta olennaisista käyttäjistä. Eräs koulutuksen osallistuja huomattu, että listasta syntyy henkilörekisteri, joita EU:n uusi tietisuoja-asetus valvoo tarkasti. Tärkeä pointti!

Oikea kohderyhmä löytyy parhaiten siten, että itse aktiivisesti etsii itselle tärkeitä käyttäjiä ja hashtageja, seuraa heitä ja kohdistaa tviittinstä heille. Tämä vaatii tietysti aikaa.

Osuvimmat hashtagit

Mistä sitten löytää osuvimmat hashtagit? Niitä kun ei voi laittaa liikaa, 2-3 on sopiva määrä Twitterin algoritmin kannalta. Tässäkin on olennaista seuranta ja havainnointi. Apuna voi käyttää dataa suosituista hashtageista, joita on koonnut mm. Toni Nummela ja Pyppe.

Organisaation kannalta kimurantti kysymys on, koittaako lanseerata omia hashtageja vai liittääkö oman viestin suosittuihin hashtageihin? Nämä voi onneksi tehdä samanaikaisesti. Oman hashtagin breikkaaminen on haasteellista, mutta niinkin voi käydä, kuten kävi #koulutuslupaukselle.

Resurssit ja työnjako

Twitterin käyttö vaatii ensisijaisesti osaamista ja aikaa. Twitter tulee usein muiden töiden päälle. Organisaatioissa olisi mietittävä, voidaanko jostain luopua, kun käytetään Twitteriä. Kun tulee jotain uutta, jostain vanhasta pitäisi pystyä luopumaan. Tehokas Twitterin käyttö saattaa esimerkiksi vähentää sähköpostien määrää.

Toiseksi tviittamisen ajankohta voi olla ongelma, kun Twitter on virkeimmillään normaalien työaikojen ulkopuolella. Organisaatiossa pitää sopia käytännöistä. Jos sovitaan päivystysvuoroista, pitää myös kompensaatiosta sopia. Jos asiakaspalvelua viedään Twitteriin, voidaan siellä ilmoittaa asiakaspalveluajat, kuten Tallink Silja on tehnyt.

Twitterin käyttö jää usein viestintäihmisten harteille. Tämä kuvastaa ajatusta, että viestintä on vain viestintäihmisten tehtävä. Viestintä kuuluu kuitenkin kaikille. Pekka Sauri painottaa, että nimenomaan ylimmän johdon tulisi olla Twitterissä. Pekka Isotalus havainnollisti, että kovin harva johtaja on toistaiseksi Twitterissä. Johtajien lisäksi myös muita pitää innostaa Twitteriin, kannattaa houkutella innokkaita ja innovatiivisia ihmisiä, vastarannankiiskejä ei pidä pakottaa tviittamaan.

Miten monologista tulisi dialogia?

Twitter muistuttaa usein monologia, varsinkin ajankohtaisen tai suositun aiheen tiimoilta. Organisaatioiden ongelma on, että ne työntävät omaa sisältöään ja toivovat, että muut siitä tykkäisivät ja retviittaisivat. Harvoin käy näin hyvin.

Jotta vuorovaikutusta syntyisi, pitää sisällön olla kiinnostavaa. Pelkkä markkinointi ei keskustelua synnytä. Pitää myös itse olla aktiivinen. Mitä enemmän itse keskustelee, sitä enemmän myös muut osallistuvat. Vastavuoroisuus on valttia.

Henkilö vai organisaatio?

Some on henkilökeskeistä, ihmiset ovat usein kiinnostavampia kuin organisaatiot. Mutta kenestä tulee organisaation kasvot tai peräti ajatusjohtaja? Johtaja on tietysti luonteva valinta, mutta voi se olla joku muukin. Tällöin työntekijän pitää todella uskoa ja samaistua organisaatioon.

Jokaisella on myös oikeus yksityisyyteen ja mielipiteeseen. Jos organisaatio on riitaisa, tuskin sieltä löytyy innokkaita tviittaajia. Sen sijaan hyvästä organisaatiosta on mukava kertoa. Työ- ja yksityisrooliin erottaminen on ymmärrettävä toive, mutta se voi olla hankalaa. Pekka Sauri kehottaa olemaan yksi persoona, kaksoiselämä käy raskaaksi. Persoonallinen ote ei tarkoita yksityiselämän avaamista. Myös organisaatio voi olla persoonallinen, hyvä esimerkki Helsingin rakennusvirasto.

Pitääkö retviittiin lisätä omaa tekstiä?

Päädyimme työpajassa siihen, että aina kannattaa pyrkiä persoonalliseen tyyliin. Tällöin siis retviittaukseen kannattaa lisätä jokin teksti, johon tulee organisaation oma tyyli. Aina näin ei tarvitse tehdä, mutta pelkkä retviittaus on mekaanista ja persoonatonta Twitterin käyttöä.

Negatiivinen julkisuus ja leimahdukset

On pieni riski, että Twitterissä leimahtaa organisaation kannalta jotain ikävää. Aina pitää katsoa peiliin, onko oikeasti tullut tehtyä tai sanottua jotain tyhmää. Olennaista on nopea reagointi, korjaa tai pyydä anteeksi heti – ja pyydä oikeasti anteeksi, muka-anteeksipyyntö ei riitä.

Organisaation hashtagi voidaan myös ”kaapata” toiseen käyttöön. Tätä voi olla vaikea korjata, mutta taas nopea reagointi on tärkeää. Jos mahdollista asia kannattaa kääntää hyväksi kekseliäisyydellä ja huumorilla.

Työkalut avuksi

Twitterin käyttöä kannattaa tehostaa työkaluilla, niin analysoinnin kuin käytön kannalta. Tässä videossa on neuvottu Hootsuiten käyttöä.

Tviittien ajastaminen helpottaa ajankäyttöä, jottei tviittejä tarvitse koko aikaa kirjoitella. Nopeaan reagointiin ajastus ei auta, mutta työkalut voivat helpottaa seurantaa ja siten nopeaa reagointia. Lisää työkaluista tietää @jjussila.

Kaikessa Twitterin käytössä olennaista on oma aktiivisuus. Pikavoittoja ei voi odottaa. Jokaisen käyttäjän ja organisaation on mietittävä panos-tuotos -suhdetta: mikä Twitterin merkitys on organisaatiolle ja mitä sen käytöstä voisi odottaa. Ongelma on, ettei ilman kokeilua voi tietää vastausta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Helmikuu 2018, Uncategorized

Läppärit pois luennolta, osa II

Aiempi bloggaukseni läppäreiden käytöstä luennoilla poiki monipolvisen keskustelun Facebookin tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa -ryhmässä, mistä kiitos kaikille kommentoijille. Keskustelu herätti lisäajatuksia.

Ensimmäiseksi selvennys: en edellisessä kirjoituksessa esittänyt tietokoneiden käytön lopettamista opiskelussa. En myöskään puolustanut luentoja ainoana opetuksen muotona. Tarkoitukseni oli herättää keskustelua siitä, että teknologia ei aina edistä oppimista.

Kirjoitukseni pontimena ei ollut ainoastaan luennot, vaan myös kandi- ja graduseminaareissa opiskelijat viettävät aikaansa läppärillä, vaikka pienryhmässä opiskelijat pitävät toisilleen esitelmiä. Näissä tilanteissa ei ole kyse monotonisesta luennosta, vaan pienryhmän työskentelystä.

Peräänkuulutan opiskelijoiden vastuuta ja motivaatiota. Voisiko olla niin, että opiskelijat ovat oppineet lyhytjänteiseen viihtymiseen, jossa asiat jätetään kesken, jos ne eivät kiinnosta? Itse en tähän täysin usko, ovathan opiskelijat tehneet hurjan määrän työtä pääsykokeeseen. Ihmettelen, että kun kovan työn kautta on päästy opiskelemaan yliopistoon ja sitten opiskeltavat asiat eivät näytä – ainakaan opetustilanteessa – kiinnostavan.

Siitä olen kommentoijien kanssa ehdottoman samaa mieltä, että erilaisia pedagogisia ratkaisuja pitää kehittää. Juuri nyt käänteinen oppiminen (flipped learning) näyttäisi olevan mielekäs ja lupaava opetuksen kehittämisen muoto.

Kannatan myös teknologian hyödyntämistä sekä verkko-opetusta, jota olen käyttänyt 19 vuoden ajan.  Mutta olen myös skeptinen sokean teknologiaoptimismin suhteen. Läppärit ja tabletit tuskin sellaisenaan tuottavat yhtään parempaa oppimista kuin muutkaan opiskelumuodot. Hyvä oppiminen edellyttää aina ja ensisijaisesti pedagogista ja didaktista näkemystä.

Laajemmin olen havaitsevinani ajattelu- ja puhetavan, jossa opettaminen, kuten luennot, nähdään vanhanaikaisena, tylsänä ja oppimisen kannalta huonona. Tällaisen vanhanaikaisen opiskelun vastakohtana on uusi, hauska, pelillinen ja digitaalinen oppiminen, jossa ei tarvitse jahkailla tylsien asioiden kanssa. Tämä puhetapa on hyvin yleinen, ei ainoastaan dynaamisten kolmen pointtien poliitikoiden keskuudessa, vaan myös opetusalalla.

Näen tämän puhetavan ongelmallisena, koska oppiminen ei voi aina olla hauskaa ja helppoa, tylsiäkin vaiheita on kestettävä. En tietenkään puolusta tylsää ja huonoa opetusta, mutta kaikkia asioita ei vain opi tekemällä jotain kivaa.

Vertausta voi hakea soittamisen opettelusta: toistoa ja motoriikan harjoittelua tarvitaan. Kenestäkään ei voi tulla hyvää soittajaa ilman tällaista harjoittelua. Toinen esimerkki on gradun tekeminen. Prosessi on usein hidas, yksi askel teen ja toinen taakse, epätoivon hetkiä tulee, mutta samalla on myös nähtävissä ne kasvun, oppimisen ja valaistumisen hetket. Ilman kovaa työtä niitä ei saavuteta. Kolmanneksi voi miettiä kielen opiskelua, jossa sanojen oppimisen avain on toisto. Toistoa voi tietysti tehdä eri tavoin, mutta toiston tarpeesta ei päästä eroon, jos sanoja eli vierasta kieltä halutaan oppia.

Läppärit luennolla liittyy lopulta laajempiin ulottuvuuksiin oppimisen ja teknologian, viihtymisen ja oppimisen sekä oppimisen ja opettamisen suhteesta. Optimaalista tasapainoa näiden suhteen tuskin saavutetaan. Uusiin tuuliin kannattaa suhtautua avoimin mielin, mutta se ei tarkoita, että kaikki vanha joutaisi romukoppaan.

 

 

 

 

5 kommenttia

Kategoria(t): Huhtikuu 2017, Uncategorized

Miten toimia joulupukkina? – Youtube oppimisen paikkana

 

Youtube mielletään painokkaasti viihdepalveluksi. Totta on, että katsotuimmat videot ovat musiikkivideoita, katsotuimpana Gangnam Style.

Viihdekäytön rinnalla Youtube on huomattava oppimisen paikka. Ajatus ei tietenkään ole uusi. Asiaa on tutkittu ja kehitelty paljon. Silti esimerkiksi Suomessa Youtube on monilta osin hyödyntämätön resurssi kouluopetuksessa. En tarkoita, että asiat opittaisiin katsomalla videoita, mutta ne voivat tarjota oppimisen resurssin. Hyvä sisältö ei vielä tuota oppimista, tietysti pitää olla oppijan omaa prosessointia.

Kiinnittän nyt huomiota virallisen eli kouluoppimisen ulkopuoliseen maailmaan. Youtube on huomattava epämuodollisen eli informaalin oppimisen paikka. Tätä ilmiötä tunnetaan huonosti, sen laatu ja määrä on monilta osin hämärän peitossa.

Kiinnostava havainto tosin on, että suomalaisten videokanavien ranking-listan kärjessä on opetuskanava Toddler World TV.

Kyse on pienille lapsille suunnatusta sisällöstä. Entäpä aikuiset?

Aikuisten oppiminen ajatellaan tapahtuvan kuuntelemalla ja katselemalla, Youtubessa onkin mahtava määrä luentoja, kuten tämä Esko Valtaojan luento.

Mutta Youtube on tärkeä myös taitojen oppimisessa. Pari esimerkkiä. Jos haluat opiskella rumpujen soittoa, hyviä opetusvideoita löytyy kasoittain. Yksi perusharjoitus on ns. paradiddle, joista löytyy lukuisia selkeitä opetusvideoita, nuoteilla  tai ilman.

Vastaavia esimerkkejä taitojen oppimisesta on loputtomiin, korjaatpa sitten autoa, teet lettejä, skeittaat tai opettelet jonkun tietokoneohjelman käyttöä.

Mahdollisuudet uuden asian oppimiseen ovat Youtuben ansiosta ennennäkemättömät. Mutta epäselvää on, kuinka paljon ja mitä ihmiset oppivat Youtubesta. Siinäpä tutkimukselle haaste. Tämä epämuodollinen oppiminen nousee henkilön tai ryhmien omista intresseistä. Kukaan tai mikään ei säätele oppimisen sisältöjä, tapoja ja ajankohtaa. Youtubesta voidaankin oppia hyvien asioiden lisäksi huonoja juttuja, kuten pomminrakentamista.

Verkko-oppimisessa on puhuttu tarvepohjaisesta oppimisesta eli learning on demand. Youtuben mallia voisi kutsua teaching on demand: saamme opettajan luoksemme milloin itse haluamme ja mistä aiheesta haluamme.

Entä miten toimia joulupukkina? Katso tästä!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Joulukuu 2016, Uncategorized

Miksi valheet vetoavat? Musta propaganda somessa

Viime aikoina on hämmästelty sosiaalisessa mediassa esitettyjä keksittyjä ja valheellisia väitteitä, esimerkiksi ulkomaalaisten tekemistä rikoksista. Väitteet ovat valheellisuudestaan huolimatta levinneet ja osa niistä on jopa otettu tosissaan.

Kyse on propagandasta, joka voidaan jakaa kolmeen luokkaan: Valkoinen propaganda on totuudellista, myönteistä ja lähde on tiedossa. Musta propaganda sen sijaan on valheellista, vääristeltyä eikä lähde ole tiedossa. Harmaa propaganda sijoittuu näiden kahden välimaastoon.

Musta propaganda on joukkoviestinnän aikakaudella mahdollista vain yksinvaltaisissa yhteiskunnissa, hyvänä esimerkkinä itänaapurimme. Sosiaalinen media ja sen myötä mahdollistuva henkilökohtainen joukkoviestintä mahdollistavat mustan propagandan myös vapaan tiedonvälityksen yhteiskunnissa. Mustaa propagandaa voi tuottaa kuka vaan, hyvänä esimerkkinä MV-lehti.

Miksi musta propaganda vetoaa ihmisiin? Verkossa muodostuu omia yhteisöjä erilaisten asioiden ympärille. Näitä voidaan nimittää intressiyhteisöiksi.  Nämä yhteisöt voivat liittyä ravintoon, kuten karppaukseen, maahanmuuttoon tai vaikkapa rokotuksiin ja niiden vastustamiseen.

Olennaista on ryhmäytyminen: yhteisöstä muodostuu kiinteä ryhmä, joka jollain tavalla asettuu valtavirtaa vastaan. Ryhmä saattaa asettaa itsensä uhrin tai väärinymmärretyn asemaan. Kiinteillä ryhmillä on myös mahdollista ns. ryhmäajattelu (groupthink). Tämä tarkoittaa, että erityksissä olevan, kiinteän ryhmän ajattelutapa ja päätöksenteko saattavat siirtyä äärimmäiseen suuntaan.

Tällaisia ryhmiä on nimitetty episteemisiksi yhteisöiksi. Episteemisyys tarkoittaa tiedonmuodostusta. Yhteisöt ja ryhmät muodostavat omat käsityksensä siitä, mikä on oikeaa ja hyvää tietoa. Yhteisöt myös muotoilevat ongelmat ja vastaukset niihin parhaaksi katsomallaan tavallaan. Yhteisöt määrittelevät asiantuntijuuden: mikä on oikeaa asiantuntijuutta, kehen tai mihin voi luottaa?

Miksi näihin yhteisöihin samastutaan? Meillä ihmisillä on perustarve kuulua ryhmiin. Identiteettimme rakentuu ryhmäjäsenyyksien kautta. Tätä identiteetin osaa nimitetään sosiaaliseksi identiteetiksi. Ryhmään kuuluminen käsitystämme sisä- ja ulkoryhmistä, keitä ovat ”me ja muut”.

Havainnot, kokemukset ja tieto tulkitaan niin, että ne rakentavat sosiaalista identiteettiä. Tällöin myös valheellinen tieto voi vahvistaa maailmankuvaa. Mikäli samastuminen johonkin yhteisöön on voimakasta, alttius mustalle propagandalle kasvaa. Sosiaalinen media puolestaan avaa mahdollisuuden mustalle propagandalle.

Kärjistyneet yhteiskunnalliset tilanteet ja taloudelliset vaikeudet kiihdyttävät toisilleen vastakkaisten ryhmien ja yhteisöjen syntyä. Tällöin voidaan siirtyä mustan propagandan aikaan, jota ei vapaissa yhteiskunnissa harjoiteta valtioiden, vaan yhteisöjen tasolla.

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Huhtikuu 2016, Uncategorized

Terrorismia suorana lähetyksenä

Sosiaalinen media on tunnetusti nopea tiedonvälittäjä, mikä tulee erityisen hyvin esille onnettomuuksissa, katastrofeissa ja terrori-iskuissa.

Näin tapahtui myös Brysselin iskuissa. Hyvin pian iskujen jälkeen sosiaaliseen mediaan, varsinkin Twitteriin, tulvi tietoja, kuvia ja videoita iskuista. Näppituntumalta voisi sanoa, että minuutissa tuli useita kymmeniä viestejä, ehkäpä noin viesti/sekunti tahtia.

Myös muut kanavat olivat käytössä. Youtubeen ladattiin nopeasti ensimmäiset videot ja Periscopessa esitettiin suoraa kuvaa. Lentokoneiden reittejä kuvaava Flightradar24-palvelu näytti kuinka Brysseliin saapuvat lennot kääntyivät muille lentoasemille. Tapahtumiin pääsi hyvin lähelle myös suomalaisen kirjoituspöydän ääreltä. Verkot Brysselin lentoasemalla myös ylikuormittuivat, eivätkä kaikki viestit välittyneet.

Myös perinteinen uutismedia reagoi nopeasti: esimerkiksi Yle aloitti verkossa live-lähetyksen nopeasti ja Quardian avasi live-blogin tapahtumien seuraamiseen. Esimerkkejä on loputtomiin. Tärkeä huomio on, että uutismedian yksi keskeinen lähde oli Twitter. Sama lähde oli siis kenen tahansa saatavilla.

Twitter viestien virtaan ilmestyi myös erilaisia huhuja. Kouluampumisista raportoitiin, vaikka niitä ei onneksi tapahtunut. Tietoon ei voinut kaikilta osin luottaa. Kuvien ja videoiden luotettavuus on luonnollisesti paremmalla tolalla. Kuvat lentoasemalta ja metrotunnelista kertoivat autenttisesti tilanteesta. Tosin melko pian Twitteriin ladattiin valvontakamerakuvaa räjähdyksestä. Ihmettelin, miten kuvaa saatiin näin nopeasti. Hieman myöhemmin kävi ilmi, että video oli jostain vanhemmasta iskusta.

Samoja kuvia ja videoita jaettiin, uuden tiedon tai sisällön määrä laski aika nopeasti. Viesteissä oli nähtävissä elinkaari: ensin raportoitiin tapahtumasta, tämän jälkeen osoitettiin myötätuntoa ja myötätunnon osoittamisen kanssa rinnakkain osoitettiin syyllisiä. Tässä kohdin pääsivät ääneen maahanmuuton ja islamin vastustajat.

Terrori-iskut ovat, varsinkin länsimaissa, valtavia mediaspektaakkeleita. Isku Afrikassa ei kerää läheskään yhtä suurta mediahuomiota. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta terroristeilta. Mediaspektaakkeli syntyy, vaikka terroristit eivät itse millään tavalla viesti. Sosiaalinen media palvelee tässä mielessä hyvin terroristeja: iskun voima, tuho, uhrit ja kärsimys välittyvät elävästi, nopeasti ja sensuroimatta.

Entäpä jos terroristit ottaisivat sosiaalisen median tehokkaammin käyttöön? Välittäisivätkö he iskun suorana lähetyksenä? Jossain iskuissa myös terroristit ovat lähettäneet viestejä tai kuvaa. Näin tehtiin esimeriksi Nairobin ostoskeskusiskussa syyskuussa 2013. Tilanne kesti useamman päivän, jolloin terroristit ehtivät myös viestimään.

Elämme mediayhteiskunnassa, jossa  terrori-iskusta tulee mediaspektaakkeli. Silti herää kysymys, ketä runsas tiedon jakaminen palvelee? Ja voiko siitä olla haittaa? Brysselissä viranomaiset pyysivät jossain vaiheessa hillitsemään viestimistä, koska terroristit saattoivat sosiaalisesta mediasta saada tietoa poliisin liikkeistä.

Myös uhrien yksityisyys herättää kysymyksiä. Loukkaantuneista ja kuolleista oli kuvia Twitterissä, jonne ne myös jäävät ja lähtevät kiertoon erilaisille verkkosivuille. Pitäisikö loukkaantuneilla olla oikeus kieltää kuvien maailmanlaajuinen leviäminen? Entäpä kuolleiden omaisilla?

Vapaassa yhteiskunnassa tiedon välitystä ei pidä rajoittaa. Terrori-iskut saattavat kuitenkin olla tilanne, jossa runsaasta viestinnästä saattaa olla myös haittaa ja palvella terroristien tavoitteita. Vapaus pitää sisällään myös vastuun.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maaliskuu 2016, Uncategorized