Tehostamisen ja digitaalisuuden hengessä meitä ohjataan entistä enemmän tekemään digitaalisilla välineillä asioita itsenäisesti. Opiskelu pitäisi hoitaa itsenäisesti verkossa, samoin mielenterveys. Hallitusohjelmassa halutaan tehostaa ”mielenterveystalo-palvelukokonaisuuden käyttöä alueilla (omahoito-ohjelmat ja verkkoterapiat).”
Odotukset digitaalisista itsenäisesti suoritettavista koulutuksista ja hoidosta ovat suuria. Suurelle määrälle ihmisiä tuotetaan verkkosisältöä, tehokasta ja halpaa – liian hyvää ollakseen totta?
Kuinka tehokkaita ja vaikuttavia itseopiskeluun ja -hoitoon tarkoitetut palvelut lopulta ovat?
Viime vuosina on tuotettu paljon laajoja avoimia verkkokursseja (MOOC Massive Open Online Courses). Arkikokemus ja myös tutkimukset osoittavat, että suoritusprosentit jäävät melko alhaisiksi, oppimistulokset jakautuvat voimakkaasti: parhaimmillaan ne tuottavat hyviä tuloksia ja heikoimmillaan ei lainkaan oppimista. MOOC-kursseilla näyttääkin pärjäävän ne, joilla on vahva sisäinen motivaatio ja hyvät itsesäätelytaidot.
Odotettu tulos siis, entäpä ne, joilla ei ole sisäistä motivaatiota tai taitoa itsenäiseen opiskeluun?
Monet MOOC-kurssit päätyvät Helpot nopat -sivulle, mikä voi tosin olla tarkoituskin. MOOC-kurssi tarjoaa helpon tavan tutustua johonkin asiaa ja voi parhaimmillaan herättää kiinnostuksen syvempään opiskeluun. Hieman kuitenkin olen huolissani, jos MOOC-kurssien tehtävä on tarjota helpot nopat.
Itse- ja omahoitojen osalta tutkimus on osoittanut, etteivät ne välttämättä ole kovin tehokkaita, ainakaan lasten ja nuorten mielenterveyden hoidossa. Tuoreessa katsauksessa tulos on hyvin selkeä:
”Toistaiseksi ei ole mitään näyttöä siitä, että itse- ja omahoidot olisivat vaikuttavia, saati yksinään riittäviä sellaiseen keskivaikeaan ja vaikeaan lasten ja nuorten oireiluun, jota terveydenhuoltojärjestelmä nyt hoitaa. Kun hoidon kohteena ovat keskivaikeat ja vaikeat oireet sekä vakavammat mielenterveyden häiriöt, teknologia ei tämänhetkisen tiedon perusteella voi korvata varsinaista kohtaamiseen perustuvaa hoitoa.”
On myös kehitetty paljon mielenterveyden digitaalisia oiremittareita, joissa on monia ongelmia, eivätkä ne korvaa ammattilaisten tekemiä arvioita. Digitaaliset oiremittarit voivat oikein käytettynä täydentää ja tehostaa oikeanlaiseen hoitoon pääsyä – hoidon hintaa mielenterveysoireita mittaavat sovellukset eivät kuitenkaan vähennä.
Pointtini ei ole lytätä itsenäistä opiskelua ja hoitoa, mutta olisi kuunneltava tutkimusta ja realistisesti nähtävä itseopiskelun- ja hoidon mahdollisuudet ja rajat. Kuten niin usein, odotukset teknologian suhteen ovat ylisuuria. Toivottavasti hallitus lukee blogini ja muuttaa tekstejä hallitusohjelmasta! 🙂
Hoito, terapia ja osa opetuksesta perustuu kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen, jota on hankala korvata itsenäisellä tekemisellä. Tietysti kohtaaminen voidaan mielekkäästi siirtää verkkoon. Korona-aika tosin opetti, ettei pelkkä verkkovälitteinen kohtaaminen ole meille ihmisille hyväksi.
Janne Matikainen 