Evoluutiopsykologian lumo

Evoluutiopsykologia on syksyn mittaan ollut esillä mediassa, varsinkin evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan kirjan myötä. Koskapa aihe on kiintoisan provosoiva, kommentoin sekä evoluutiopsykologiaa että sitä käsittelevää journalismia.

Evoluutiopsykologiassa ihminen nähdään biologisena olentona, jonka toiminta on seurausta luonnon valinnasta. Evoluutiopsykologia painottaa biologiaa psykologisten toimintojen taustalla. Evoluutiopsykologia siis aiheellisesti muistuttaa, että ihminen on biologinen olento – mutta usein myös unohtaa, että ihminen on myös psykologinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen olento.

Evoluutiopsykologiassa on häiritsevää ”helppojen” yleispätevien selitysten esittäminen. Syntyvyyden lasku selittyy hormonitason laskulla, sillä ”vielä puoli vuosisataa sitten useimmilla nuorilla naisilla oli tiimalasivartalo ja nuoret miehet olivat urheilullisen lihaksikkaan näköisiä”. Vaikka tässä olisi osatotuus, niin sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden sivuuttaminen on vakava puute.

Häiritsevää on myös, että lähes kaikki ihmisen toiminta liittyisi lisääntymiseen. Ihmisen psykologinen monimuotoisuus ja sosiaalisen elämän kirjo ei millään ole kaikilta osin palautettavissa biologiaan ja vieläpä lisääntymiseen.

Evoluutiopsykologian reseptit masennuksen hoidossa ovat jokseenkin epärealistisia – lähes huuhaata. Rantalan mukaan masennus hoidetaan kahden viikon vetäytymisellä, jossa hoidetaan tulehdukset, ravinto, liikkuminen ja nukkuminen kuntoon. Jos masennuksen hoito olisi näin helppoa, psykologian ja psykiatrian tutkimus olisi nämä yksinkertaiset keinot löytäneet jo ajat sitten.

Evoluutiopsykologia ja muiden alojen välinen keskusteluyhteys näyttää heikolta. Edesmennyt sosiaalipsykologian professori Antti Eskola esitti Jäähyväisluennoissaan (1997) kommentin, kun hän vertaili Foucaltin historiallista selitystapaa evoluutiopsykologiaan:

”Evoluutiopsykologisia ”selityksiä” on helppo keksiä vaikka seuraleikkinä, mutta kyllä Foucaultin historiallisiin havaintoihin ankkuroituva teksti hakkaa ne mielestäni mennen tullen!”

Olen kyllä Eskolan kanssa samaa mieltä, mutta näin halventava puhe toisista tutkimusaloista ei välttämättä ole fiksua. Evoluutiopsykologejakaan kohtaan ei tarvitse esittää vihamielisiä tekoja, kuten Suomessakin on ilmeisesti käynyt, asiallisen kritiikin pitäisi riittää.

Evoluutiopsykologiaa koskeva journalismi ansaitsee myös kommentin. Varsinkin Hesarin juttu (28.10.) on melkoisen yksipuolinen ja antaa kuvan, että evoluutiopsykologialla on reseptit masennuksen hoitoon, mutta valtavirtapsykologia ei sitä hyväksy. Syntyy mielikuva väärinymmärretystä nerosta. Mielikuva voi olla uskottava: jos asiaa tutkinut dosentti näin sanoo ja yksi maamme päämedia kertoo asiasta, sen on oltava totta.

Silmiinpistävää on, ettei juttuun ole pyydetty – tai ei ole saatu – kommenttia muilta psykologian tutkijoilta. Suomesta löytyy paljon tutkijoita, joilla on paljon enemmän sanottavaa masennuksen ”juurisyistä” kuin evoluutiopsykologialla. Rantala moittii, etteivät muut ole pohtineet masennuksen juurisyitä, vaikka asia ei tietenkään niin ole.

Toisessa Hesarin jutussa (22.11.) on jo hieman kriittisiäkin kysymyksiä. Kiinnostava on jutun pääkuva. Evoluutiopsykologi valkoisessa takissa laboratoriossa. Tutkijasta löytyy lähes identtinen kuva muutaman vuoden takaa ylen jutusta. Syntyy vaikutelma kovasta tieteestä, joka avaa psykologian salat. Kuvalla luodaan maskuliinista tieteen auktoriteettia. Mitähän evoluutiopsykologit sanoisivat kuvan sukupuolikuvastosta?

Evoluutiopsykologian putkahtaminen mediaan voi olla merkki yleisemmästä menneen maailman ja konservatiivisten arvojen kaipuusta. Evoluutiopsykologia ei yleispätevissä selityksissään ole harmiton, sillä se esimerkiksi ylläpitää jäykkiä sukupuolirooleja olettaen ne biologiseksi ilmiöksi. Evoluutiopsykologia tarjoaa siis ”tieteellisen” perustan perinteisille sukupuolirooleille. Persut voisivat laittaa evoluutiopsykologian tutkimukset lähdeviitteeksi väitteelleen, että pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä. Ideologinen väite saadaan näin näyttämään ”tieteellisenä” faktana. Olisi tärkeää, ettei journalismi kritiikittömästi levitä ideologiaa sivuavia väitteitä ”kovan” tieteen kaavussa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Marraskuu 2019

Digitaalinen terveys

Digitaalinen ja terveys ovat jännitteinen sanapari. Useinhan ajatellaan, että digitaalisuus tuhoaa terveytemme, esimerkiksi someaddiktion vuoksi. Mitä siis digitaalinen terveys on? Yksinkertaisesti sillä tarkoitetaan terveyden edistämistä teknologian avulla. Ja nimenomaan keinoja, joilla tavalliset ihmiset voivat terveyttään edistää.

Yleisin esimerkki digitaalisesta terveydestä ovat älylaitteet (puhelin, kello) ja niiden sovellukset. Älykellojen myynnin kasvua selittää paljon se, että ihmiset haluavat seurata liikkumistaan ja palautumistaan.

Toinen esimerkki digitaalisesta terveydestä on datankeräys, jota tehdään toki älylaitteilla, mutta myös muilla tavoilla: tyynyyn tai patjaan voidaan kytkeä datan kerääminen, Suomessa tästä on tunnettu Oura-älysormus.

Kolmas alue digitaalisessa terveydessä on konsultointi- ja valmennusohjelmat netissä. Tällöin henkilö on vuorovaikutuksessa terveydenhuollon ammattilaisten tai valmennus- tai ohjausjärjestelmän kanssa. Ihminen voi saada palautetta ja tietoa ilman aikaa vievää käyntiä. Yhteyttä voidaan pitää tiiviisti, mikä voi olla esimerkiksi mielenterveysongelmissa tärkeää.

Suomestakin löytyy monia esimerkkejä tällaisista ohjelmista tai sovelluksista. Oulun yliopistossa on kehitetty Onnikka-painonhallintaohjelma ja Jyväskylän yliopistossa puolestaan Nuorten Kompassi -palvelu, jonka avulla on onnistuttu vähentämään nuorten stressiä. Palvelussa on hyödynnetty Whatsapp-sovellusta, jolla psykologian opiskelijat ovat tiiviisti yhteydessä apua tarvitseviin nuoriin. Lisäksi syöpäsairaiden sairaalasta kotiutumiseen on käytetty Noona-mobiilipalvelua, jonka avulla potilaan tilaa voidaan seurata ja potilas voi helposti kysyä.

Digitaalisuudella on monia mahdollisuuksia terveyden ylläpitämiseen. Omaa terveyttä, liikkumista, syömistä ja unta voi seurata datapohjaisesti. Myös sairauksia voidaan havaita. Sovellukset voivat myös lisätä harjoittelun tai laihduttamisen – siis painonhallinnan – motivaatiota. Myös vuorovaikutus terveydenhuollon kanssa voi helpottua. Tämä kaikki on luontevaa, kun elämä on muutenkin digitalisoitunut. Ja kyse on huimaa vauhtia kasvavasta bisneksestä.

Aivan ongelmatonta digitaalinen terveys ei tietystikään ole. Mittaaminen on usein epätarkkaa tai sovellus voi myös tehdä vääriä päätelmiä. Esimerkiksi älysormus oli optimistinen askelmäärän suhteen ja oletti henkilön nukkuvan, vaikka hän katsoi televisiota.

Mittaamiseen ja dataan liittyy periaatteellisia haasteita: Kuka omistaa datan? Mihin sitä voidaan käyttää? Monet palvelut ovat yksityisiä ja terveysdataamme voidaan käyttää markkinointiin. Esimerkiksi kuukautiskierron seuraamiseen tarkoitetut sovellukset saattavat jakaa tietoja Facebookille, jolloin FB voi saada hyvinkin intiimejä tietoja.

Entä miten suhde kehoomme ja mieleemme muuttuu, kun mittaamme kaikkea? Luotammeko enää omaan tuntumaan? Aamulla herätessä sovellus kertoo unen laadun, ei se miltä meistä tuntuu. Myös mittaamisen ja tehokkuuden ylikorostus on vaarana, syömisestä ja nukkumisesta tulee mitattava suoritus. Tällöin myös riippuvuus laitteista ja datasta kasvaa.

Digitaalisissa konsultointi-, asiointi- ja valmennuspalveluissa on myös haasteena. Kasvokkainen kontakti asiakkaisiin vähenee, jääkö jotain huomaamatta? Ihminen voi tulla lääkärin aivan toisen vaivan vuoksi, kuin mikä on lopulta ongelma. Myös asiakas voi kaivata ihmiskontaktia. Digitaidoissa voi molemmin puolin olla puutteita.

Terveydenhuollon ammattilaisen tehtävät ja rooli muuttuvat. Vertaan tätä opettajuudessa tapahtuvaan muutokseen: verkko-opettaja ei voi samalla tavalla opettaa kuin kasvokkain. Terveydenhuollossa tällä voi olla suuria muutoksia käytäntöihin, ammatilliseen identiteettiin ja myös työn mitoitukseen – asiakkaiden kohtaaminen vie myös netissä aikaa.

Parhaimmillaan digitaalisella terveydellä on kuitenkin hyviä vaikutuksia. Kiinnostus terveydestä lisääntyy ja ihmisten aktiivisuus kasvaa. Tällöin ihmiset muuttuvat terveydenhuollossa objekteista subjekteiksi, siis aktiivisiksi toimijoiksi, eivät toiminnan kohteiksi.

Mahdollisuudet ovat myös suuret. Omadatan ja terveydenhuollon yhdistäminen lisäisi kokonaiskuvaa terveydestä, kunhan datan omistajuus ja eettiset ongelmat ratkotaan. Tällaisiakin esimerkkejä on. MASK-rhinitis -älypuhelinsovelluksella seurataan allergiaoireita, verrataan ilmansaasteisiin ja siitepölytietoihin. Hoitoa ja lääkitystä voidaan muuttaa reaaliaikaisesti, ilman aikaa vieviä odotuksia ja jonotuksia.

Lähde

Perälä-Heape, Maritta (2019) Digitaaliset palvelut tukemassa terveyskäyttäytymisen muutosta. Teoksessa Sanna Sinikallio (toim.) Terveyden psykologia. PS-Kustannus.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Marraskuu 2019

Onko elämä nykyään helpompaa kuin ennen?

Sain käsiini isoäitini muistelot lapsuudestaan, jolloin hän asui perheensä kanssa Venäjällä. He lähtivät matkaan 1910-luvun alussa ja olivat Venäjällä myös vallankumouksen jälkeen. Aluksi he asuivat Pietarin ja Petroskoin alueella. Vallankumouksen jälkeen olot huononivat ja he lähtivät parempien olojen toivossa kohti etelää, kulkien lopulta Volgaa pitkin Saratoviin saakka: ”Äitini kuuli ihmisten puhuvan, että Saratoviin menee ihmisiä, että siellä ei ole puutetta ja on rauhallista.”

Elämä oli todella kovaa: nälkää, vilua, varkaita ja surua. Perheen isä sekä neljästä lapsesta kaksi kuolivat Venäjän vuosien aikana. Lohdullista kyllä, mukana on myös hyviä muistoja ja ihmisten hyvyyttä: ”Hän (mummoni äiti) lähti pyytämään hevosta, jolla päästäisiin eteenpäin. Hänellä oli hyvä onni matkassa, sattui menemään niin ystävällisen perheen luo, se oli tataariperhe. Ne olivat antaneet teetä ja kaikkea muuta teen kera. He tulivat meitä hakemaan hevosen kyytiin ja toivat meille lapsille piparkakkuja ja muuta hyvää.”

Muistelut luettuani, ensimmäinen ajatukseni oli, että oma elämä on aika helppoa. Mitään materiaa meiltä ei puutu. Mummoni lapsuuden näkökulmasta elämme käsittämättömässä yltäkylläisyydessä. Tämä koskee tietysti vain pientä osaa maapallon väestöstä, uutisjutut Syyriasta muistuttavat kovasti mummoni tarinaa.

Kun mietin elämän helppoutta, hiipi mieleen Maslowin tarvehierarkia. Ideana hierarkiassa on, että meidän pitää ensin saada tyydytettyä perustarpeemme, jotta voimme tyydyttää ylempiä tarpeita. Perustarpeita ovat fysiologiset ja turvallisuuden tarpeet. Mummoni perhe joutui joka päivä taistelemaan näiden tarpeiden tyydyttämiseksi.

Ylempiä tarpeita ovat tunnustuksen ja itsensä kehittämisen tarpeet. Nykyihmisen haasteet ovat juuri näissä tarpeissa. Pitää miettiä omaa osaamistaan, mainettaan, itsensä kehittämistä, some-persoonansa kiinnostavuutta ja onnellisuutta. Varmasti mummoni aikana ihmiset miettivät myös tämäntyylisiä asioita, mutta lähes kaikki energia meni ruuan ja suojan hankkimiseen, joten aikaa ei paljon jäänyt sen miettimiseen, voinko toteuttaa itseäni tai olenko näiden ihmisten seurassa onnellinen.

Olisi väärin väheksyä nykypäivän haasteita. Oman persoonan muokkaaminen työelämän tai somemaailman dynaamisiin vaatimuksiin on psyykkisesti raskasta. Voisi kuvitella, että mielenterveysongelmat ovat toisenlaisia, kun ihmisen oleminen keskittyy ylempiin tarpeisiin ja varsinkin ongelmiin, jotka johtuvat niiden vajavaisesta tyydyttymisestä.

Lopulta on myös mahdotonta verrata entisaikaa nykypäivään. Tarpeiden tyydyttämisen vinkkelistä ajat ovat niin erilaiset, ettei niitä voi verrata. Fysiologisten tarpeiden osalta meillä on helppoa. Mutta se ei tarkoita, että elämä olisi kokonaisuudessaan helppoa, kun aina pitäisi olla dynaaminen, uudistua ja innovoida.

Toisaalta ihmisiä kalvavat myös monet samat huolet. Ihmisten välinen vihanpito näyttää olevan yhteinen huoli, mummoni kertoo junamatkasta Pietarista kohti etelää:

”Siinä vaunussa oli 15-vuotias tyttö ja hän teki kreppipaperista kukkia sukkapuikolla ja koristeli sitä vaunua, ja hän jutteli, että mitä varten pitää olla puolueita ja sotia, ei me nuoret vihata ainakaan toisiamme, vaikka oltais mitä puoluetta tai maata.”

Mieleen tulee tämän päivän nuoret, jotka suurella joukolla kantavat huolta ilmastonmuutoksesta. Nuoret ovat ennenkin halunneet ja edelleen haluavat tehdä maailmasta paremman paikan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lokakuu 2019

Kun organisaatio elää vanhassa viestintämaailmassa: case Oaj

Jo lähes puhkikulutettu mantra toistaa, että organisaatiot eivät enää voi hallita itseään koskevaa julkisuutta, vaan keskustelua käydään pitkälti netin ja somen ansiosta erilaisissa paikoissa, eikä organisaatio voi olla välittämättä tästä keskustelusta.

Monille organisaatioille uuteen viestintäympäristöön sopeutuminen näyttää kuitenkin vaikealta. Tästä tuore esimerkki on Opettajien ammattijärjestö Oaj. Järjestön jäsenistössä on tyytymättömyyttä vuosityöaikakokeilusta, joka on ainakin joidenkin kohdalla laskenut palkkaa ja heikentänyt työehtoja. Vuosityöaikaan kriittisesti suhtautuvat ovat perustaneet Facebook-ryhmän, jossa on noin 10 000 jäsentä.

FB-ryhmässä keskustelu on kriittistä. Uutismediassa järjestön johto kuitenkin kuvailee tilannetta täysin eri tavalla: ”Opettajien kuulemisten perusteella (pj. Olli-Pekka) Luukkaiselle on jäänyt kuva, että suurin osa opettajista on tyytyväisiä”. Kun katsoo järjestön kommentteja uutisissa sekä FB-ryhmän keskustelua, syntyy kuvaa kahdesta eri todellisuudesta.

Vanha viisaus on, että asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan. Nyt jäsenistölle asetelma näyttäytyy sellaisena, ettei järjestön johto pidä jäsenien puolta, vaan kääntyy kriittisiä jäseniään vastaan. Monille jäsenille on syntynyt kuva, että oma ammattijärjestö on enemmän työnantajan kuin jäsenistönsä puolella.

Kriitikoita moititaan tällaisissa tilanteista tunteen vallassa toimiviksi. Tämä on paitsi retorinen keino vähätellä kriittisiä puheenvuoroja, myös dramaattinen virhe. Mikäli jäsenille ei synny tunnetta heitä puolustavasta, vaan heitä vastaan asettuvasta johdosta, on järjestön toiminta pahasti pielessä.

Myös jäsenistön kykyä itsenäiseen ajatteluun kyseenalaistetaan, järjestön pj. toteaa: ”Tyytymättömyyttä on paljon, mutta ne (vuosityöaika ja muut tyytymättömyyden lähteet) ovat jossain määrin sekoittuneet keskenään. Siitä tässä on kyse.” Tässä yritetään määritellä ydinongelmaa ja samalla vähätellään jäsenistön ajattelukykyä.

Eräs keino on vähätellä nettiä keskustelupaikkana. Oaj haluaa määritellä itselleen sopivan keskusteluareenan, FB-ryhmä ei käy: ”Haluamme kuitenkin käydä keskustelua julkisessa verkossa, johon kaikki opettajat pääsevät – emme suljetussa ryhmässä”. Liiton virallinen foorumi on Opettaja-lehti. Lehdessä on kriittisiä puheenvuoroja ollut vähän, syyksi on sanottu, että ”Opettaja-lehteen kaikki kriittiset kirjoitukset eivät vain mahdu”.

Onko 10 000 henkilön FB-ryhmä merkittävä julkisuus? Se on hieman vajaa 10 % järjestön jäsenmäärästä, tosin kaikki FB-ryhmässä eivät liene jäseniä. Mutta FB-ryhmä on aktiivisten ja kriittisesti ajattelevien kohtalaisen iso ryhmä, jonka merkitystä ei pidä vähätellä. Järjestön johto luottaa siihen, että suurin osa jäsenistä entiseen tapaan on passiivisen hyväksyviä. On hyvä tiedostaa ns. vähemmistöefekti: pieni yhtenäinen vähemmistö voikin muodostua enemmistöksi.

Järjestön viestinnän kannalta ongelma on jo se, että kritiikki nousee mediaan uutisaiheeksi. Nyt järjestön viestintä joutuu reaktiivisesti paikkailemaan asioita. Viestinnän agenda on entistä vähemmän järjestön omissa käsissä ja mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskevaan julkisuuteen hupenevat.

Viestinnän ongelmat myönnetään: ”Sen (tiedottaminen) olisi voinut tehdä paremminkin, Luukkainen sanoo.” Kyse ei kuitenkaan ole vain viestinnästä. Viestinnällä ei voida esittää toimintaa erilaisena kuin se on. Ytimessä on varsinainen toiminta, johon tietysti viestintä kuuluu.

Kaiken kaikkiaan kyse on kykenemättömyydestä ymmärtää ja toimia uudessa viestintäympäristössä. Oaj ei ole ainoa organisaatio, joka yrittää määritellä keskustelun agendan, areenat ja argumentit.

Koska tämä ei ole mahdollista, syntyy tilanne, jossa organisaatio ja sidosryhmät eivät kohtaa toisiaan. Jos olisin viestintäkonsultti, antaisin seuraavia neuvoja: Salli keskustelu ja kritiikki, käy keskustelua erilaisilla foorumeilla, synnytä jäsenistölle tunne, että olet heidän puolellaan. Älä ole ylimielinen, äläkä syytä tai vähättele!

Suunnanmuutos voi olla vaikea tehdä – usein se onnistuu vain johtoa vaihtamalla.

Lähteet, joista sitaatit poimittu:

https://yle.fi/uutiset/3-10939413

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/opettajille-testataan-uutta-vuosityoaikaa-joka-voi-laskea-palkkoja-liiton-jasenisto-arvostelee-omaa-jarjestoaan-ankarasti-johtajat-eivat-kuuntele-kritiikkia-eika-kokeilu-kiinnosta-ketaan/7548112#gs.3i1jmo

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lokakuu 2019

Miksausta ja sämpläämistä

Vaatemerkki Makiaa on viime päivinä syytetty erilaisten printtien lainaamisesta tai peräti varastamisesta tuotteisiinsa. Yhtiötä edustava viestintäkonsultti sanoo, että tällainen referenssien hakeminen kuuluu katuvaatekulttuuriin:

”Fiilistellään jotain juttuja ja tuodaan niitä uudestaan esille. Referointi on fiilistelyä eikä kopiointia”

Kyse on rajojen hakemisesta, mikä on lainausta ja mikä ei? Mutta kyse on myös kulttuurisesta muutoksesta, jossa aiempia teoksia lainataan, sämplätään, muokataan, kopioidaan, miksataan ja ehkä myös ironisoidaan. Uusien teosten kohdalla ei aina tiedä, mikä on uutta, mikä vanhaa ja mikä niiden sekoitusta.

Erityisen hyvin tämä näkyy musiikissa. Vanhoista kappaleista tehdään uusia versioita, joista ei aina tunnista alkuperäistä. Uusissa kappaleissa voi olla runsaasti lainauksia vanhoista kappaleista. Tämä sämplääminen on koko hip hop -muusikin perusta.

Yksi ulottuvuus tätä sekoittamista on fiittaaminen eli artistien esiintyminen toisen artistin kappaleessa. Ilmiönä tämä ei ole uusi, mutta sen merkitys ja yleisyys on kasvanut huimasti. Kappaleiden ja levyjen merkitys ja suosio ei enää perustu pelkästään artistiin itseensä, vaan siihen kuka fiittaa missäkin kappaleessa.

Toinen esimerkki lainaamisesta ja miksaamisesta on meemit, erityisesti nettimeemit. Niiden perusta on kopioimisessa, muokkaamisessa ja uusien merkitysten tuottamisessa. Meemeistä on muodostettu oma teoriansa, joka perustuu geeneille: meemit leviävät ja kopioituvat teorian mukaan kuten geenit.

Nettimeemeissä olennaista on usein tuttujen asioiden miksaaminen ja niistä yllättävän, hauskan tai kritisoivan meemin tuottaminen. Homman ydin usein nimenomaan miksaamisessa. Sellainen meemi leviää, jossa on hyvin yhdistetty asioita tai luotu uusi – usein hauska – näkökulma.

Erilaisia lainauksia ja intertekstuaalisia viittauksia teosten välillä on tietysti ollut aina. Teosten sämplääminen ja miksaaminen on kuitenkin yleistynyt huimasti. Yksi keskeinen syy on digitalisaatio, joka mahdollistaa miksaamisen. Musiikin sämpläys tuli 80-luvulla, jolloin musiikin tekeminen digitalisoitui.

Toinen syy on kulttuurin muutos. Sämpläämisestä ja miksaamisesta on tullut oma tapansa tehdä teoksia. Se ei ole lainaamista ja varastamisesta. Kulttuuriseen muutokseen kuuluu myös sirpaloituminen. Musiikkia ei julkaista ehyenä levynä, vaan biisi kerrallaan. Yksittäinen meemi on osa kokonaisuutta, jossa meemit ovat vuorovaikutuksessa, ehkä myös kamppailevat.

Teosten rajat käyvät epäselvemmiksi. Kokonaisuus voi muodostua esimerkiksi meemien kirjosta tai kokonaisuutta ei enää ole, on vain palasia, kuten biisejä. Herää myös kysymys, onko musiikkia tai muita teoksia ja sisältöjä jo niin paljon, että uuden luominen on lähes mahdotonta. Voiko Makia luoda printtejä, jotka eivät jollain tavalla muistuttaisi jotain aiempaa printtiä? Olennainen kysymys tietysti on, onko jokin teos tai printti luotu aiemmasta tietämättä, tarkoituksellisesti haettu aiemmalle teokselle uusia merkityksiä vai vilpillisessä mielessä kopioitu? Miksaaminen ja sämplääminen voi olla yhtä hyvin uusien merkitysten luomista kuin varastamista, raja on veteen piirretty.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lokakuu 2019

Some-tähteyden nurja puoli

Sosiaalinen media on mahdollistanut some-tähtien syntymisen hetkessä, ilman agentteja ja tuotantoyhtiöitä. Suomessa ensimmäisiä some-tähtiä oli Sara Forsberg, joka latasi eri kieliä esittelevän videon nettiin. Videota on katsottu lähes 21 miljoonaa kertaa. Forsbergista tuli samantien some-tähti, jonka ura vei myös suurille markkinoille Yhdysvaltoihin.

Tämä innostaa nuoria. Jos on erityinen taito tai muuten vaan kiinnostava tyyppi, tie tähdeksi olla lyhyt. ”Yhteistyö” yritysten kanssa toi ensin mukanaan ilmaisia tuotteita ja palveluita, sittemmin hyvät tulot. Kuulostaa todella houkuttelevalta: nopea tie tähdeksi, rahaa, matkoja, piireihin pääseminen.

Viime aikoina on esille noussut some-tähteyden nurja puoli. Monille some-tähdille työ on aiheuttanut mielenterveysongelmia, kun uusia sisältöjä pitää keksiä koko ajan, työn ja vapaa-ajan rajaa ei ole ja yksityisyys kärsii.

Yksi Suomen suosituimmista tubettajista Mmiisas kertoo kärsivänsä paniikkihäiriöstä ja pitää työtään yhtenä merkittävänä syynä: ”Olen varma, ettei minulla olisi esimerkiksi paniikkihäiriötä ilman työtäni ja sen luomia paineita.”

Viestintätoimisto Manifeston tuore somebarometri kertoo, että joka kolmas somevaikuttaja on harkinnut lopettamista.

Lopettamisaikeiden syinä korostuvat somemaailman uuvuttavuus, ajanpuute ja ansaintamallin haastavuus. Kiire ja paineet laadukkaasta sisällöstä ajavat sometähtiä uupumuksen partaalle.

Miksi tässä näin kävi? Miksei nuorten uuden jutut ja itseilmaisu somessa ollutkaan pelkästään hyvä tai kiva asia?

Julkisuus on toki aina aiheuttanut ongelmia. Tuttua on näyttelijöiden, pop-tähtien ja urheilijoiden ongelmat, niin mielenterveyden kuin päihteiden kanssa. Yksityisyyden menettäminen voi tulla yllätyksenä. Some-tähdet eivät ehkä ole valmiita siihen, että he ovat julkkiksia koko ajan, ei vain somessa.

Some-tähdistä saattaa tulla tähtiä melko yksin. Perinteisillä julkkiksilla on usein agentti tms. tukemassa ja hoitamassa asioita. Some-tähden pitäisi, ainakin aluksi, pyörittää yhden ihmisen tuotantoyhtiötä, hoitaa viestintää ja hallita julkisuutta. Amatöörien pitäisi siis toimia kuin ammattilaisten – somebarometri kertookin, että sometähteydestä on tullut entistä ammattimaisempaa.

Nuori ikä lisää ongelmien mahdollisuuksia, kun some-tähden kasvu aikuiseksi voi olla pahasti kesken. Esimerkiksi Justin Bieber löydettiin Youtube-videolta vain 13-vuotiaana. Vaikka Bieber ei ole varsinainen sometähti, Ilman somea häntä ei olisi löydetty näin nuorena. Tähteyden myötä alkoivat myös ongelmat ja sekoilut.

Some-tähtien ongelma voi myös olla se, että he ovat uudenlaisia julkkiksia. Urheilijat urheilevat, pop-tähdet laulavat ja näyttelijät näyttelevät. Mutta mitä some-tähdet tekevät? Kaikkea tätä ja paljon muutakin. Monet heistä ovat taitavia tekemisissään. Mutta paineita saattaa tuoda se, kun oma paikka pitää koko ajan lunastaa, sillä koko some-tähteys on aikalailla uusi asia.

Yhtä ongelmaa emme vielä ole kovin paljon nähneet: entiset some-tähdet. Entäpä kun suosio loppuu, kuten tähdille yleensä käy. Mitä sen jälkeen? Onko koulutusta tai ammattia?

Pelkkää ongelmaa some-tähteys ei tietysti ole. Some mahdollistaa monenlaisen itsensä ilmaisemisen, vuorovaikutuksen, menestymisen ja viihtymisen. Tähdeksi nouseminen on kuitenkin aina haasteellista, olipa mikä tahansa tähti. Toiset ovat siihen valmiimpia kuin toiset.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Syyskuu 2019, Uncategorized

Heikentääkö vai parantaako netti hyvinvointiamme?

Uhkakuvissa internet tuhoaa mielenterveytemme, aiheuttaa riippuvuutta sekä aiheuttaa fyysisiä ongelmia. Optimistit näkevät, että internet avaa uusia mahdollisuuksia itseilmaisuun, sosiaaliseen tukeen, oppimiseen ja siten lisää hyvinvointia.

Mitä asiasta sanoo tutkimus?

Hyvinvointi on laaja ja epämääräinen käsite. Voidaan erotella subjektiivinen ja objektiivinen hyvinvointi. Netin ja sosiaalisen median vaikutuksesta hyvinvointiin on tärkeämpää tarkastella subjektiivista hyvinvointia eli henkilön omaa arviota siitä, kuinka tyytyväinen ihminen on omaan elämäänsä.

Tutkimuksia internetin ja sosiaalisen median positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista on paljon. Tutkimusten hieman ristiriitaisia tuloksia on tulkittu kahden hypoteesin kautta. Lisäämishypoteesi olettaa, että verkon ja sosiaalisen median käyttö lisää sosiaalisia suhteita ja tukea, myös kasvotusten, jolloin hyvinvointi lisääntyy. Vastakkainen näkökulma on korvaamishypoteesi, jonka mukaan verkon käyttö korvaa kasvokkaisia suhteita ja heikentää sosiaalisten suhteiden laatua ja sosiaalista tukea. Nämä hypoteesit kuvaavat hyvin myös arkista käsitystä netin vaikutuksesta hyvinvointiin.

Koska netti on moniulotteinen ja monia palveluita sisältävä, tulisi eri nettipalveluiden yhteyttä hyvinvointiin tarkastella eritellymmin. Viime vuosina hyvinvoinnin tutkimus on keskittynyt sosiaaliseen mediaan ja vieläpä Facebookiin. Näiden tutkimus pohjalta ei välttämättä voi tehdä yleistäviä johtopäätöksiä koko netin yhteydestä hyvinvointiin, joskin vaikutukset lienevät samansuuntaisia.

Viime aikaisista tutkimuksista kiinnostava on australialaistutkimus, jossa tarkasteltiin viiden päivän Facebook-käyttötauon vaikutuksia stressihormonin muutoksiin (kortisoli) sekä subjektiiviseen arvioon hyvinvoinnista. Paradoksaalisesti hormonin määrä laski, mutta subjektiiviset arviot osoittivat hyvinvoinnin heikentymistä. Tuloset eivät antaneet yksiselitteistä kuvaa Facebook-tauon vaikutuksista. Heikentynyt hyvinvointi voi myös johtua runsaasta Facebookin käytöstä, jopa riippuvuudesta, jolloin viiden päivän tauko voikin aiheuttaa pahoinvointia. Lisäksi viisi päivää on melko lyhyt aika.

Joissain tutkimuksissa on tullut esille sukupuolten välisiä eroja. Laajassa brittitutkimuksessa vertailtiin sosiaalisen median vaikutuksia 13–16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien hyvinvointiin. Tulokset osoittivat, että runsas sosiaalisen median käyttö oli yhteydessä nuorten huonovointisuuteen. Mitä enemmän nuoret käyttivät somea, sitä vähemmän heillä oli aikaa liikunnalle, he nukkuivat vähemmän ja altistuivat nettikiusaamiselle.

Tytöille some näytti tuottavan enemmän haitallisia vaikutuksia kuin pojille. Sukupuolten väliset erot voivat liittyä siihen, että tytöille someen liittyvän ulkonäkökeskeisyyden arvostaminen on tärkeämpää. Pojilla esimerkiksi pelaaminen saattaa olla tärkeämpi pätemisen ja identiteetin rakentamisen paikka.

Sukupuolten välisiä eroja pohdittaessa on kuitenkin tärkeä muistaa, että tutkimuksessa on kyse keskiarvoista. Tällöin sukupuolten sisällä on suurta yksilöllistä vaihtelua, jolloin sukupuolistereotyyppisten päätelmien tekemisessä – varsinkin yksilötasolla – on oltava hyvin varovainen.

Sosiaalisen median vaikutus hyvinvointiin on monitahoinen asia syy-seuraussuhteiltaan. Ei ole varmaa näyttöä, että some aiheuttaa pahoinvointia, sillä pahoinvointi voi myös lisätä somen käyttöä. Jos nuori on yksinäinen, sosiaaliset suhteet eivät ole palkitsevia tai hän ei saa onnistumisen kokemuksia, sosiaalinen media voi olla paikka, josta sosiaalisia suhteita ja onnistumisia haetaan. Some voi myös olla vain paikka kuluttaa aikaa, jos ei ole muuta tekemistä.

Hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaksi näyttää nousevan aktiivinen tai passiivinen käyttö, varsinkin yhteisöpalveluiden osalta. Taustalla tässä on yleinen tutkimustulos, jonka mukaan positiiviset sosiaaliset suhteet eli sosiaalinen pääoma tuottaa hyvinvointia. Sosiaalisen median käyttöön sovellettuna tämä tarkoittaa sitä, että aktiviinen ja rakentava kommentointi lisää sosiaalisia suhteita ja sosiaalisista suhteista saatavaa tyydytystä.

Vastaavasti passiviinen sosiaalisen median passiivinen käyttö ei edistä rakentavia sosiaalisia suhteita, vaan johtaa pikemminkin vertailemaan omaa elämäänsä toisten elämään, joka saattaa näyttää somessa hohdokkaammalta kuin se oikeasti onkaan. Tämä saattaa lisätä kateutta ja heikentää hyvinvointia. Tutkimuksia aktiivisen ja passiivisen somen käytöstä hyvinvointiin on runsaasti ja tulokset tukevat edellä esitettyä mallia. Aktiivisessa käytössä on tietysti olennaista rakentava, toisia ihmisiä arvostava ja sosiaalisia suhteita vaaliva vuorovaikutustyyli.

Lähteet

Glaser, Philip; Liu, James H.; Hakim, Moh Abdul; Vilar, Roosevelt; Zhang, Robert (2018) Is Social Media Use for Networking Positive or Negative? Offline Social Capital and Internet Addiction as Mediators for the Relationship between Social Media Use and Mental Health New Zealand Journal of Psychology, 47, 3, 12-18.

Vanman, Eric, Baker, Rosemary & Tobin, Stephanie (2018) The burden of online friends: the effect of giving up Facebook on stress an well-being. The Journal of Social psychology. https://doi.org/10.1080/00224545.2018.1453467.

Verduyn, Philippe, Ybarra, Oscar, Résibois, Maxime, Jonides, john & Kross, Ethan (2017) Do Social Network Sites Enhance or Undermine Subjective Well-Being? A Critical Review. Social Issues and Policy Review, 11, 1, 274-302.

Viner, Russell  M., Aswathikutty-Gireesh, Aswathikutty, Stiglic, Neza, Hudson, Lee D., Goddings, Anne-Lise, Ward, Joseph L. & Nicholls, Dasha E. (2019) Roles of cyberbullying, sleep, and physical activity in mediating the effects of social media use on mental health and wellbeing among young people in England: a secondary analysis of longitudinal data. The Lancet Child & Adolescent Health: doi.org/10.1016/S2352-4642(19)30186-5

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Syyskuu 2019