Miksausta ja sämpläämistä

Vaatemerkki Makiaa on viime päivinä syytetty erilaisten printtien lainaamisesta tai peräti varastamisesta tuotteisiinsa. Yhtiötä edustava viestintäkonsultti sanoo, että tällainen referenssien hakeminen kuuluu katuvaatekulttuuriin:

”Fiilistellään jotain juttuja ja tuodaan niitä uudestaan esille. Referointi on fiilistelyä eikä kopiointia”

Kyse on rajojen hakemisesta, mikä on lainausta ja mikä ei? Mutta kyse on myös kulttuurisesta muutoksesta, jossa aiempia teoksia lainataan, sämplätään, muokataan, kopioidaan, miksataan ja ehkä myös ironisoidaan. Uusien teosten kohdalla ei aina tiedä, mikä on uutta, mikä vanhaa ja mikä niiden sekoitusta.

Erityisen hyvin tämä näkyy musiikissa. Vanhoista kappaleista tehdään uusia versioita, joista ei aina tunnista alkuperäistä. Uusissa kappaleissa voi olla runsaasti lainauksia vanhoista kappaleista. Tämä sämplääminen on koko hip hop -muusikin perusta.

Yksi ulottuvuus tätä sekoittamista on fiittaaminen eli artistien esiintyminen toisen artistin kappaleessa. Ilmiönä tämä ei ole uusi, mutta sen merkitys ja yleisyys on kasvanut huimasti. Kappaleiden ja levyjen merkitys ja suosio ei enää perustu pelkästään artistiin itseensä, vaan siihen kuka fiittaa missäkin kappaleessa.

Toinen esimerkki lainaamisesta ja miksaamisesta on meemit, erityisesti nettimeemit. Niiden perusta on kopioimisessa, muokkaamisessa ja uusien merkitysten tuottamisessa. Meemeistä on muodostettu oma teoriansa, joka perustuu geeneille: meemit leviävät ja kopioituvat teorian mukaan kuten geenit.

Nettimeemeissä olennaista on usein tuttujen asioiden miksaaminen ja niistä yllättävän, hauskan tai kritisoivan meemin tuottaminen. Homman ydin usein nimenomaan miksaamisessa. Sellainen meemi leviää, jossa on hyvin yhdistetty asioita tai luotu uusi – usein hauska – näkökulma.

Erilaisia lainauksia ja intertekstuaalisia viittauksia teosten välillä on tietysti ollut aina. Teosten sämplääminen ja miksaaminen on kuitenkin yleistynyt huimasti. Yksi keskeinen syy on digitalisaatio, joka mahdollistaa miksaamisen. Musiikin sämpläys tuli 80-luvulla, jolloin musiikin tekeminen digitalisoitui.

Toinen syy on kulttuurin muutos. Sämpläämisestä ja miksaamisesta on tullut oma tapansa tehdä teoksia. Se ei ole lainaamista ja varastamisesta. Kulttuuriseen muutokseen kuuluu myös sirpaloituminen. Musiikkia ei julkaista ehyenä levynä, vaan biisi kerrallaan. Yksittäinen meemi on osa kokonaisuutta, jossa meemit ovat vuorovaikutuksessa, ehkä myös kamppailevat.

Teosten rajat käyvät epäselvemmiksi. Kokonaisuus voi muodostua esimerkiksi meemien kirjosta tai kokonaisuutta ei enää ole, on vain palasia, kuten biisejä. Herää myös kysymys, onko musiikkia tai muita teoksia ja sisältöjä jo niin paljon, että uuden luominen on lähes mahdotonta. Voiko Makia luoda printtejä, jotka eivät jollain tavalla muistuttaisi jotain aiempaa printtiä? Olennainen kysymys tietysti on, onko jokin teos tai printti luotu aiemmasta tietämättä, tarkoituksellisesti haettu aiemmalle teokselle uusia merkityksiä vai vilpillisessä mielessä kopioitu? Miksaaminen ja sämplääminen voi olla yhtä hyvin uusien merkitysten luomista kuin varastamista, raja on veteen piirretty.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lokakuu 2019

Some-tähteyden nurja puoli

Sosiaalinen media on mahdollistanut some-tähtien syntymisen hetkessä, ilman agentteja ja tuotantoyhtiöitä. Suomessa ensimmäisiä some-tähtiä oli Sara Forsberg, joka latasi eri kieliä esittelevän videon nettiin. Videota on katsottu lähes 21 miljoonaa kertaa. Forsbergista tuli samantien some-tähti, jonka ura vei myös suurille markkinoille Yhdysvaltoihin.

Tämä innostaa nuoria. Jos on erityinen taito tai muuten vaan kiinnostava tyyppi, tie tähdeksi olla lyhyt. ”Yhteistyö” yritysten kanssa toi ensin mukanaan ilmaisia tuotteita ja palveluita, sittemmin hyvät tulot. Kuulostaa todella houkuttelevalta: nopea tie tähdeksi, rahaa, matkoja, piireihin pääseminen.

Viime aikoina on esille noussut some-tähteyden nurja puoli. Monille some-tähdille työ on aiheuttanut mielenterveysongelmia, kun uusia sisältöjä pitää keksiä koko ajan, työn ja vapaa-ajan rajaa ei ole ja yksityisyys kärsii.

Yksi Suomen suosituimmista tubettajista Mmiisas kertoo kärsivänsä paniikkihäiriöstä ja pitää työtään yhtenä merkittävänä syynä: ”Olen varma, ettei minulla olisi esimerkiksi paniikkihäiriötä ilman työtäni ja sen luomia paineita.”

Viestintätoimisto Manifeston tuore somebarometri kertoo, että joka kolmas somevaikuttaja on harkinnut lopettamista.

Lopettamisaikeiden syinä korostuvat somemaailman uuvuttavuus, ajanpuute ja ansaintamallin haastavuus. Kiire ja paineet laadukkaasta sisällöstä ajavat sometähtiä uupumuksen partaalle.

Miksi tässä näin kävi? Miksei nuorten uuden jutut ja itseilmaisu somessa ollutkaan pelkästään hyvä tai kiva asia?

Julkisuus on toki aina aiheuttanut ongelmia. Tuttua on näyttelijöiden, pop-tähtien ja urheilijoiden ongelmat, niin mielenterveyden kuin päihteiden kanssa. Yksityisyyden menettäminen voi tulla yllätyksenä. Some-tähdet eivät ehkä ole valmiita siihen, että he ovat julkkiksia koko ajan, ei vain somessa.

Some-tähdistä saattaa tulla tähtiä melko yksin. Perinteisillä julkkiksilla on usein agentti tms. tukemassa ja hoitamassa asioita. Some-tähden pitäisi, ainakin aluksi, pyörittää yhden ihmisen tuotantoyhtiötä, hoitaa viestintää ja hallita julkisuutta. Amatöörien pitäisi siis toimia kuin ammattilaisten – somebarometri kertookin, että sometähteydestä on tullut entistä ammattimaisempaa.

Nuori ikä lisää ongelmien mahdollisuuksia, kun some-tähden kasvu aikuiseksi voi olla pahasti kesken. Esimerkiksi Justin Bieber löydettiin Youtube-videolta vain 13-vuotiaana. Vaikka Bieber ei ole varsinainen sometähti, Ilman somea häntä ei olisi löydetty näin nuorena. Tähteyden myötä alkoivat myös ongelmat ja sekoilut.

Some-tähtien ongelma voi myös olla se, että he ovat uudenlaisia julkkiksia. Urheilijat urheilevat, pop-tähdet laulavat ja näyttelijät näyttelevät. Mutta mitä some-tähdet tekevät? Kaikkea tätä ja paljon muutakin. Monet heistä ovat taitavia tekemisissään. Mutta paineita saattaa tuoda se, kun oma paikka pitää koko ajan lunastaa, sillä koko some-tähteys on aikalailla uusi asia.

Yhtä ongelmaa emme vielä ole kovin paljon nähneet: entiset some-tähdet. Entäpä kun suosio loppuu, kuten tähdille yleensä käy. Mitä sen jälkeen? Onko koulutusta tai ammattia?

Pelkkää ongelmaa some-tähteys ei tietysti ole. Some mahdollistaa monenlaisen itsensä ilmaisemisen, vuorovaikutuksen, menestymisen ja viihtymisen. Tähdeksi nouseminen on kuitenkin aina haasteellista, olipa mikä tahansa tähti. Toiset ovat siihen valmiimpia kuin toiset.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Syyskuu 2019, Uncategorized

Heikentääkö vai parantaako netti hyvinvointiamme?

Uhkakuvissa internet tuhoaa mielenterveytemme, aiheuttaa riippuvuutta sekä aiheuttaa fyysisiä ongelmia. Optimistit näkevät, että internet avaa uusia mahdollisuuksia itseilmaisuun, sosiaaliseen tukeen, oppimiseen ja siten lisää hyvinvointia.

Mitä asiasta sanoo tutkimus?

Hyvinvointi on laaja ja epämääräinen käsite. Voidaan erotella subjektiivinen ja objektiivinen hyvinvointi. Netin ja sosiaalisen median vaikutuksesta hyvinvointiin on tärkeämpää tarkastella subjektiivista hyvinvointia eli henkilön omaa arviota siitä, kuinka tyytyväinen ihminen on omaan elämäänsä.

Tutkimuksia internetin ja sosiaalisen median positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista on paljon. Tutkimusten hieman ristiriitaisia tuloksia on tulkittu kahden hypoteesin kautta. Lisäämishypoteesi olettaa, että verkon ja sosiaalisen median käyttö lisää sosiaalisia suhteita ja tukea, myös kasvotusten, jolloin hyvinvointi lisääntyy. Vastakkainen näkökulma on korvaamishypoteesi, jonka mukaan verkon käyttö korvaa kasvokkaisia suhteita ja heikentää sosiaalisten suhteiden laatua ja sosiaalista tukea. Nämä hypoteesit kuvaavat hyvin myös arkista käsitystä netin vaikutuksesta hyvinvointiin.

Koska netti on moniulotteinen ja monia palveluita sisältävä, tulisi eri nettipalveluiden yhteyttä hyvinvointiin tarkastella eritellymmin. Viime vuosina hyvinvoinnin tutkimus on keskittynyt sosiaaliseen mediaan ja vieläpä Facebookiin. Näiden tutkimus pohjalta ei välttämättä voi tehdä yleistäviä johtopäätöksiä koko netin yhteydestä hyvinvointiin, joskin vaikutukset lienevät samansuuntaisia.

Viime aikaisista tutkimuksista kiinnostava on australialaistutkimus, jossa tarkasteltiin viiden päivän Facebook-käyttötauon vaikutuksia stressihormonin muutoksiin (kortisoli) sekä subjektiiviseen arvioon hyvinvoinnista. Paradoksaalisesti hormonin määrä laski, mutta subjektiiviset arviot osoittivat hyvinvoinnin heikentymistä. Tuloset eivät antaneet yksiselitteistä kuvaa Facebook-tauon vaikutuksista. Heikentynyt hyvinvointi voi myös johtua runsaasta Facebookin käytöstä, jopa riippuvuudesta, jolloin viiden päivän tauko voikin aiheuttaa pahoinvointia. Lisäksi viisi päivää on melko lyhyt aika.

Joissain tutkimuksissa on tullut esille sukupuolten välisiä eroja. Laajassa brittitutkimuksessa vertailtiin sosiaalisen median vaikutuksia 13–16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien hyvinvointiin. Tulokset osoittivat, että runsas sosiaalisen median käyttö oli yhteydessä nuorten huonovointisuuteen. Mitä enemmän nuoret käyttivät somea, sitä vähemmän heillä oli aikaa liikunnalle, he nukkuivat vähemmän ja altistuivat nettikiusaamiselle.

Tytöille some näytti tuottavan enemmän haitallisia vaikutuksia kuin pojille. Sukupuolten väliset erot voivat liittyä siihen, että tytöille someen liittyvän ulkonäkökeskeisyyden arvostaminen on tärkeämpää. Pojilla esimerkiksi pelaaminen saattaa olla tärkeämpi pätemisen ja identiteetin rakentamisen paikka.

Sukupuolten välisiä eroja pohdittaessa on kuitenkin tärkeä muistaa, että tutkimuksessa on kyse keskiarvoista. Tällöin sukupuolten sisällä on suurta yksilöllistä vaihtelua, jolloin sukupuolistereotyyppisten päätelmien tekemisessä – varsinkin yksilötasolla – on oltava hyvin varovainen.

Sosiaalisen median vaikutus hyvinvointiin on monitahoinen asia syy-seuraussuhteiltaan. Ei ole varmaa näyttöä, että some aiheuttaa pahoinvointia, sillä pahoinvointi voi myös lisätä somen käyttöä. Jos nuori on yksinäinen, sosiaaliset suhteet eivät ole palkitsevia tai hän ei saa onnistumisen kokemuksia, sosiaalinen media voi olla paikka, josta sosiaalisia suhteita ja onnistumisia haetaan. Some voi myös olla vain paikka kuluttaa aikaa, jos ei ole muuta tekemistä.

Hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaksi näyttää nousevan aktiivinen tai passiivinen käyttö, varsinkin yhteisöpalveluiden osalta. Taustalla tässä on yleinen tutkimustulos, jonka mukaan positiiviset sosiaaliset suhteet eli sosiaalinen pääoma tuottaa hyvinvointia. Sosiaalisen median käyttöön sovellettuna tämä tarkoittaa sitä, että aktiviinen ja rakentava kommentointi lisää sosiaalisia suhteita ja sosiaalisista suhteista saatavaa tyydytystä.

Vastaavasti passiviinen sosiaalisen median passiivinen käyttö ei edistä rakentavia sosiaalisia suhteita, vaan johtaa pikemminkin vertailemaan omaa elämäänsä toisten elämään, joka saattaa näyttää somessa hohdokkaammalta kuin se oikeasti onkaan. Tämä saattaa lisätä kateutta ja heikentää hyvinvointia. Tutkimuksia aktiivisen ja passiivisen somen käytöstä hyvinvointiin on runsaasti ja tulokset tukevat edellä esitettyä mallia. Aktiivisessa käytössä on tietysti olennaista rakentava, toisia ihmisiä arvostava ja sosiaalisia suhteita vaaliva vuorovaikutustyyli.

Lähteet

Glaser, Philip; Liu, James H.; Hakim, Moh Abdul; Vilar, Roosevelt; Zhang, Robert (2018) Is Social Media Use for Networking Positive or Negative? Offline Social Capital and Internet Addiction as Mediators for the Relationship between Social Media Use and Mental Health New Zealand Journal of Psychology, 47, 3, 12-18.

Vanman, Eric, Baker, Rosemary & Tobin, Stephanie (2018) The burden of online friends: the effect of giving up Facebook on stress an well-being. The Journal of Social psychology. https://doi.org/10.1080/00224545.2018.1453467.

Verduyn, Philippe, Ybarra, Oscar, Résibois, Maxime, Jonides, john & Kross, Ethan (2017) Do Social Network Sites Enhance or Undermine Subjective Well-Being? A Critical Review. Social Issues and Policy Review, 11, 1, 274-302.

Viner, Russell  M., Aswathikutty-Gireesh, Aswathikutty, Stiglic, Neza, Hudson, Lee D., Goddings, Anne-Lise, Ward, Joseph L. & Nicholls, Dasha E. (2019) Roles of cyberbullying, sleep, and physical activity in mediating the effects of social media use on mental health and wellbeing among young people in England: a secondary analysis of longitudinal data. The Lancet Child & Adolescent Health: doi.org/10.1016/S2352-4642(19)30186-5

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Syyskuu 2019

Parempia koulutusuudistuksia, kiitos!

Koulutuksessa on tehty viime vuosina monia suuria muutoksia. Useimpien kohdalla tuntuma kuitenkin on, että muutos on huono tai huonoja puolia on enemmän kuin hyviä. Pari esimerkkiä valaisevat asiaa.

Korkeakoulujen valintaa muutetaan kovaa vauhtia ylioppilaskokeeseen perustuvaksi. Tavoitteena on sujuva ja nopea siirtyminen korkeakouluihin. Uudistus ei ole herättänyt kovin positiivista vastaanottoa. Lukiosta tulee kolmen vuoden valmennuskurssi, jota täydennetään valmennuskurssien maksullisilla kursseilla, jotta ylioppilaskokeen arvosanat ovat mahdollisimman hyviä. Lukiolaisten stressi tulevista opiskelupaikoista on kasvanut. Ja valmennusyritykset tarjoavat kursseja jo peruskoululaisille, jotta he pääsevät eliittilukioon.

Arvosanojen tavoittelu on johtanut siihen, että moni käy jatkossa lukion nelivuotisena. Rajaton mahdollisuus uusia yo-kokeita voi johtaa siihen, että korkeakouluun pyritään entistä myöhemmin, kun arvosanoja korotellaan muutama vuosi.

Pitkän matematiikan rooli on viimeksi herättänyt laajaa keskustelua. Matematiikan korostaminen saattaa paradoksaalisesta johtaa matematiikan tason laskuun, kun pitkän matematiikan pariin hakeutuvat kaiken tasoiset oppilaat.

Vielä on näkemättä sen seuraukset, kun opiskelijat menevät opiskelemaan alaa, johon eivät ole millään tavalla tutustuneet. Kaikkia aloja ei voi opiskella lukiossa, eikä ala tule pääsykoekirjan kautta tutuksi. Veikkaukseni on, että opiskelijoita on pian entistä enemmän ”väärällä” alalla.

Toinen esimerkki on omasta yliopistostani eli Helsingin yliopistosta, jossa siirryttiin pari vuotta sitten laajoihin kandiohjelmiin. Tavoitteena oli, että kandiohjelmassa on useita tieteenaloja, eikä hakijan tarvitse sitoutua yhteen tieteenalaan hakuvaiheessa. Perimmäisenä tavoitteena oli luoda houkuttelevia laajan osaamisen koulutusohjelmia.

Tavoitteet ovat periaatteessa hyviä. Niissä on yksi perusongelma: tiedemaailma perustuu tieteenaloihin. Kaiken opetuksen ja tutkimuksen perusta on tieteenaloissa. Uudet tieteenalat syntyvät aivan muuten kuin hallinnollisilla pakkoavioliitoilla.

Vaikka ajatus opiskelijoiden tutustuminen useisiin tieteenaloihin olisi kannatettava, on käytännön toteutus hankalaa. Useissa koulutusohjelmissa kipuillaan sen kanssa, miten opintosuunta eli pääaine valitaan. Käytännön tuntuma on, että opiskelijoiden epätietoisuus pääaineesta ja pääaineen valinta (eli kilpailu arvosanoista) aiheuttavat huomattavaa lisästressiä opiskelijoissa.

Nykyinen laaja-alaisuus ei myöskään dramaattisesti poikkea perinteisestä pää- ja sivuainemallista. Laaja-alaisuus ei ole välttämättä lisääntynyt lainkaan, mikä voi olla hyväkin asia, sillä laaja-alaisuus voi heikentää yhden tieteenalan syvällistä tuntemusta.

Koulutusohjelmissa on monia muitakin ongelmia. Opiskelijamäärät kursseilla ovat selvästi kasvaneet, joten on siirrytty enemmän massaopetukseen. Tämän myötä myös opiskelijoiden ja opettajien etäisyys on kasvanut.

Tavoiteltu houkuttelevuus ei ole kasvanut, tänä vuonna hakijamäärät laskivat koko yliopiston tasolla. Kyse saattaa olla normaalista vaihtelusta, joten lopullisia johtopäätöksiä ei voida vetää. Houkuttelevuus ei kuitenkaan ole noussut.

Epäselvyyksiä on myös työyhteisöjen johtamisessa ja rakenteessa, koska ennen työyhteisöjen perusta oli tieteenala, nyt periaatteessa koulutusohjelma. Käytännössä työyhteisöt ovat näiden kahden mallin välimaastossa.

Sekä opiskelijavalinnan että koulutusohjelmien – kuten muidenkin koulutusuudistusten – ongelmista on etukäteen varoiteltu, mutta silti muutoksia on jääräpäisesti viety eteenpäin. Uudistusten perusongelma onkin, että niitä on tehty ylhäältä (ministeriöstä) käsin, kysymättä asianosaisilta.

Lisäksi on yritetty liian paljon ja liian nopeasti. Suuret muutokset vaativat malttia. Pienien vikojen vuoksi ei myöskään kannata yrittää muuttaa koko järjestelmää. Taustalla saattaa myös olla poliitikkojen ja johtavien virkamiesten halu jättää jälkensä suomalaisen koulutuksen historiaan – ja ovat siinä onnistuneet, mutta eivät ehkä positiivisessa mielessä. Muutoksissa on selvästi mukana myös säästötavoitteet, vaikka niitä ei suoraan sanottaisi.

Uuden hallituksen aloittaessa voi vain toivoa, että koulutuksessa ryhdytään pitkäjänteisiin ja oikeasti koulutusta parantaviin uudistuksiin. Uudistusten pitäisi parantaa työrauhaa, sillä viime vuosien poukkoilevasta ”kehittämisestä” on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kesäkuu 2019

Wilma viestintäympäristönä

Kävin pitämässä opettajille pari työpajaa Wilma-viestinnästä, tässä kootusti työpajan keskeiset ajatukset.

Viestintä ei koskaan tapahdu tyhjiössä, vaan jossain viestintäympäristössä. Keskeinen osa viestintäympäristöä ovat kanavat ja välineet, mikä Wilman tapauksessa on tekstipohjaiseen viestintään pohjautuva nettipalvelu. Olennaisia ovat myös käyttäjiin liittyvät piirteet: odotukset, asenteet, taidot ja tunteet. Lisäksi käyttäjät ovat osa erilaisia sosiaalisia ryhmiä, kuten vanhempia tai opettajia.

Viestintä on myös osa jotain organisaatiota tai instituutiota. Wilma-viestintä on aina osa koulujärjestelmää, mikä pitkälti sanelee käyttäjien rooleja, valta-asetelmia ja käytäntöjä. Viestinnän kehittämisessä on tärkeää nähdä nämä ympäristön piirteet.

Viestinnän kehittämisessä on myös hyvä pohtia perimmäisiä kysymyksiä: Mikä Wilma itse asiassa on? Viestintäkanava, tietovarasto, opettajan päiväkirja, hallinto-ohjelma? Vai kaikkea tätä? Työpajassa monen opettajan mielestä Wilma on opettajan päiväkirja. Olisi kiinnostavaa tietää millaisena vanhemmat Wilman mieltävät. Oppilaiden mielestä se on rikosrekisteri.

Olennaista onkin, millaiset odotukset sidosryhmillä eli opettajilla, vanhemmilla, oppilailla ja hallinnolla on Wilman suhteen? Mikäli nämä odotukset poikkeavat toisistaan, saattaa erilaisia törmäyksiä tapahtua.

Tekstipohjainen verkkoviestintä tuo viestintään omat haasteensa. Usein sanotaan, että viestijöiden kesken on suurempi psykologinen etäisyys kuin kasvokkain. Näin ei välttämättä aina ole. Psykologinen etäisyys saattaa aiheuttaa vuorovaikutteisuuden vähäisyyttä, tulkinnan haasteita ja pahimmassa tapauksessa aggressiivista viestintää. Tämä näkyy oivallisesti erilaisissa nettikeskusteluissa.

Teknologisissa viestintäkanavissa viestintä on toisinaan myös ”liian” helppoa. Tarkoitan tällä erilaisia valmiita klikattavia vaihtoehtoja tai merkkejä. Esimerkiksi Wilmaan voidaan tehdä merkintä yhdellä klikkauksella. Kyse on paitsi merkinnästä, myös aina viestistä, joka voidaan tulkita eri tavoin. Tästä johtunee se, että negatiiviset asiat helposti korostuvat Wilmassa, varsinkin vanhempien mielestä.

Miten Wilma-viestinnästä voisi tehdä parempaa? Yksi avain on yhteiset pelisäännöt. Pelisäännöt tehdään yhdessä ja niihin pitäisi sitoutua – myös vanhempien! Yhdessä tekeminen tarkoittaa sitä, että asia käydään vanhempainillassa läpi. Eikä siellä esitellä koulun tai koko kaupungin luomia ”sääntöjä”, vaan kysytään vanhempien näkemyksiä. Tämä ei tarkoita, että vanhempien näkemyksiä tulisi sellaisenaan noudattaa, mutta kuulluksi tuleminen saattaa parantaa sitoutumista pelisääntöjen noudattamiseen.

Pelisäännöissä on hyvä sopia ainakin Wilman funktio: mihin, miten ja miksi sitä käytetään? Lisäksi voidaan miettiä avoimuuden astetta. Onko opettajan päiväkirjan jokaisen merkinnän oltava avoin vanhemmille? Olisiko parempi olla yhteydessä vanhempiin, jos merkintöjä kertyy tietty määrä? Myös kirjoitustyylistä olisi syytä keskustella ja sopia.

Pelisäännöt sopimalla haasteet eivät tietenkään lopu. Kaikki vanhemmat eivät osallistu ja sitoudu. Lisäksi monikulttuurisuus saattaa tuoda omia haasteita. Ei välttämättä ole yhteistä kieltä ja joillekin vanhemmille koko tietokoneen tai älypuhelimen kautta käytettävä järjestelmä voi olla täysin outo asia. Myös pienempiä haasteita voi ilmaantua. Wilman sisältöjä saatetaan levitellä muualle, kuten oppilaat ovat levittäneet Wilma-merkintöjään Instagramissa. Tällöin tavoitteena saattaakin olla mahdollisimman hölmö merkintä Wilmaan, jotta sen voi jakaa edelleen.

Suurin vaara kuitenkin on, että teknologinen järjestelmä ohjaa toimintaa. Wilman kuuluisi olla renki, eikä isäntä. Tietojärjestelmien tulisi tukea organisaatioiden järkevää toimintaa, eikä organisaatioiden tulisi sopeuttaa toimintaansa tietojärjestelmän mukaiseksi. Koulun tehtävä ei ole Wilman palveleminen!

 

1 kommentti

Kategoria(t): Huhtikuu 2019

Organisaation puhdas omatunto

Organisaatioissa suunnitellaan monia hyviä asioita: henkilöstösuunnitelma, työhyvinvointisuunnitelma, viestintäsuunnitelma ja viime vuosina some-suunnitelma. Aika usein käy kuitenkin niin, että suunnitelmat päätyvät sinne kuuluisaan mappi öö:hön. Miksi?

Suunnitelmia tekemällä organisaatio saa puhtaan omantunnon. Asialle on tehty jotain tuottamalla dokumentti. Varsinaisesti asioille ei kuitenkaan välttämättä ole tehty mitään.

Suunnitelmien lisäksi kyselyt ja arvioinnit ovat hyviä omantunnon tuottajia. Kun on tehty kysely – joita tehdään nykyään paljon – asioihin on käyty käsiksi. Usein kuitenkin käy niin, etteivät kyselyiden tulokset johda mihinkään konkreettiseen toimintaan.

Miksi suunnitelmat eivät muutu toiminnaksi? Tähän kysymykseen ei liene selvää vastausta. Usein syynä lienevät rutiinit, vakiintunut – jopa jämähtänyt – toimintakulttuuri. Muutos on useimmiten vaikeaa, eivätkä hyvätkään suunnitelmat sitä tuota. Syynä voi myös olla kiire, ”oikeita” töitä on liikaa.

Paradoksaalista kehittämisessä usein myös on se, ettei venettä haluta liikaa keikuttaa. Samaan aikaan yritetään kehittää ja pitää yllä vakiintunutta tilannetta. Suunnitelmat palvelevat tätä tilannetta hyvin. Asialle on ”tehty” jotain kuitenkaan tekemättä paljon mitään. Ei keikuteta venettä.

Usein saattaa myös käydä niin, että suunnitelmat korvataan uusilla suunnitelmilla, vaikka edellistä suunnitelmaa ei ole ehditty vielä lainkaan toteuttaa. Vastaavaa tapahtuu hankkeiden kanssa, edellisiä hankkeita ei ole viety loppuun, kun aloitetaan jo uudet hankkeet. Tästä ilmiöstä teinkin oman blogikirjoituksen.

Näillä huomioilla en tietenkään kiistä suunnitelmien ja kyselyiden merkitystä. Ongelma on, kun niitä tehdään paljon, niiden merkitys paradoksaalisesti pienenee. Tapahtuu inflaatiota. Vähempi olisikin enempi. Kaikkein olennaisinta on, että suunnitelmat kanavoituisivat käytäntöön ja kyselyiden tulokset johtaisivat muutoksiin. Kannattaisikin kehittää vähemmän, mutta sitten kun tehdään, niin tehtäisiin kunnolla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Huhtikuu 2019

Bisnesjohtamisen sosiaalipsykologiaa

Luulisi, että bisnesjohtamisen kirjoissa puhutaan paljon liiketaloudesta ja strategisoita. Mutta niissä käsitelläänkin sosiaalipsykologiaa ja viestintää. Otokseni bisneskirjoista ei tosin ole kovin suuri, olen viime vuosina lukenut muutamia suomalaisten menestyneiden johtajien kirjoja, kuten Matti Alahuhdan Johtajuus, Jorma Ollilan Mahdoton menestys ja nyt viimeisimpänä Risto Siilasmaan Paranoidi optimisti.

Ollilan mukaan toimitusjohtajalla on kolme tärkeää tehtävää: viestintä, viestintä ja viestintä. Ollila korostaa myös arvoja kaiken toiminnan lähtökohtana. Alahuhta painottaa ihmisten ja organisaation virettä eli käytännössä positiivista asennetta ja kiinnostusta ihmisten kehittämiseen. Siilasmaa puolestaan teroittaa vuorovaikutuksen merkitystä organisaation kaikilla tasoilla.

Kaikissa kirjoissa on kuitenkin yksi teema ylitse muiden: luottamus. Ilman sisäistä ja ulkoista luottamusta organisaation toiminta käy kirjoittajien mukaan mahdottomaksi. Kun kilpailu on kovaa yhtiön sisällä ja ulkopuolella, luottamus ei ole itsestäänselvyys.

Ihmiset kilpailevat omasta asemastaan organisaation sisällä, eikä kollegoiden motiiveihin voi aina luottaa. Yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin ei myöskään voi aina luottaa, ne kun saattavat olla myös kilpailijoita. Aikanaan eräät organisaatiotutkijat osuvasti sanoivat, että luottamus on kuin liima, joka pitää organisaation kasassa.

Luottamuksen korostus on kaikissa kirjoissa sen verran vahvaa, että siitä uhkaa tulla kaiken selittävä, hieman mystinen voima. Luottamuksen olemusta, syntyä ja ylläpitämistä ei välttämättä eritellä sen tarkemmin. En suinkaan kiistä luottamuksen merkitystä, mutta voisihan siitä kirjoittaessa hyödyntää runsasta tutkimusperinnettä, joka liittyy luottamukseen.

Sosiaalipsykologia tuli kiinnostavasti esille myös Nokian kriisiin liittyen. Siilasmaan selostus Nokian hallituksesta (vuodesta 2008 eteenpäin) on kuin oppikirjakuvaus ns. ryhmäajattelusta. Tämä Irving Janisin vuonna 1972 luoma käsite kuvaa tilannetta, jossa johtavassa asemassa oleva kyvykkäiden ihmisten muodostama ryhmä tekee huonoja päätöksiä. Ryhmä on eristäytynyt, ulkoinen paine on kova ja sillä on voimakas johtaja. Ryhmää hallitsee haavoittumattomuuden tunne, itsesensuuri ja stereotyyppinen näkemys ulkoryhmistä (kilpailijoista).

Tämän seurauksena vaihtoehtoja ja tavoitteita ei tarkastella riittävästi, riskejä ei huomioida ja varasuunnitelmat jätetään tekemättä. Nokian hallituksessa kävi juuri näin, ainakin Siilasmaan kirjan mukaan. Omaan ylivoimaisuuteen uskottiin sokeasti, kriittiset kysymykset estettiin, eikä kilpailijoita pidetty varteenotettavina. Lopputulos onkin kaikkien tiedossa. Hallituksessa olisi kaivattu sosiaalipsykologista osaamista!

Sosiaalipsykologian ja viestinnän korostuminen ei kuitenkaan tarkoittane sitä, että pelkästään niillä johdetaan yrityksiä. Kirjoissa saattaa hämärtyä se, että bisneksen perusta on teknisessä, liiketaloudellisessa ja yritysstrategisessa osaamisessa. Kirjoittajat ovat insinööritaustaisia ja ovat kokemuksen – ja ehkäpä yrityksen ja erehdyksen kautta – löytäneet sosiaalipsykologian ja viestinnän merkityksen.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maaliskuu 2019